Ystävykset | Page 8

kallistaen paksua kaulaansa, kulki eteenp?in loppumattomalla k?rsiv?llisyydell?.
"J??h?n nyt kotiin Patras, onhan sinun jo aika lev?ht??; voinhan min? itse hyvin hyv?sti vet?? k?rri?," puhui Nello usein koirallensa. Patras, joka h?net hyvin ymm?rsi, ei milloinkaan j??nyt kotiin, eik? kielt?ynyt ty?st?, samoin kuin tappeluissa haavoitettu sotamies ei voi olla osaa-ottamatta uusiin taisteluihin; joka p?iv? yl?s noustuansa asettausi koira aisojen v?liin ja kulki pitkin lumikinoksia ja peltoja, joihin h?nen k?p?l?ns? olivat j?lki? painaneet monen, monen vuoden kuluessa.
"Ei kukaan saa lev?t?, ennenkuin kuolee" ajatteli Patras ja toisinaan n?ytti, ett? t?t? levon aikaa ei h?nen tarvinnut kauvan odottaa. N?k?ns? heikkoni, voimansa alkoi uupua; aamulla yl?snousu alkoi tuntua raskaalta, vaikka h?n ei hetke?k??n viiv?ht?nyt vaan nousi yl?s olki-vuoteeltansa niinkohta kuin kappelin kello l?i viisi, ilmoittaen ty?n alkua.
"Patras raukkani, me kohta saamme rauhassa lev?t? haudassamme -- sin? ja min?," sanoi vanha Jean Daas, silitt?en Patrasin p??t? vanhalla, ryppyisell? k?dell?ns?, joka aina jakoi koiralle omasta leip?ns? kuoresta. Kummanki, niinhyvin ukon kuin koiran syd?mmet tykyttiv?t rauhattomasti saman ajatuksen raivotessa: "kuin heist? aika j?tt??, kuka silloin huolta pit?? heid?n rakkaastansa."

VIII.
Kerran Antverpenist? palattuansa l?ysiv?t he tielt? kauniin, kauniin nuken, puetettuna punaisella veralla, koristettu pienill? kulkusilla ja kulta-nauhoilla. T?m? nukke oli kuusi tuumaa korkea, ja kumma oli todellaki kun se ei pudotessa ollut likauntunut eik? s?rkeynyt. T?m? oli soma leikkikappale. Nello koki etsi? ja kysell? sen omistajaa ja kuin t?m? h?nelle ei onnistunut, p??tti h?n vied? l?yt?ns? Aloisalle.
Jo tukkunaan pimeni kuin h?n kulki myll?ril?n sivu; h?n tiesi Aloisan kammarin akkunan. Nello ajatteli, ettei h?n tytt?? vahingoita jos antaisi h?nelle kallishintaisen l?yt?ns?. Olivathan he niin kauan olleet tuttuja. Aloisan akkunan alla oli er??n ulkohuoneen laaka katto; tuolle katolle kipusi Nello ja kolkutti hiljaan akkunaan. Kammarissa loisti himme? tuli. Tytt?nen aukaisi akkunan ja tirkisti pel?styneen? ulos.
Nello antoi h?nelle tuon kauniin nuken.
"Tuossa on sulle nukke, jonka l?ysin lumesta, Aloisa. Ota se", kuiskutti h?n, -- "ota se ja Jumala siunatkoon sinua, kallis Aloisa!"
H?n hypp?si katokselta ja ennenkuin tytt? enn?tti h?nt? kiitt??k??n, katosi h?n pime??n.
T?n? y?n? oli myll?ril?ss? tulipalo. Ulkohuoneet ja paljon ruista paloi poroksi. Mylly ynn? myll?rin asuinhuone j?iv?t kuitenki ehyiksi ja vahingoittamattomiksi. Kyl?n v?ki tulvaili kauhistuksissaan kadulle ja Antverpenist? saapuivat palosammuttajat. Myll?rin omaisuus oli palovakuutettu; h?n ei kadottanut mit??n, vaan julisti kaikkein kuullen, ett? tuli ei p??ssyt irti sattuman tahi vahingon kautta, mutta ett? joku oli sytytt?nyt h?nen omaisuutensa.
Nello, havahtuessaan, juoksi muiden kanssa auttamaan. Baas Hoges syd?miss?ns? ty?nsi h?net pois.
"Sin? t??ll? h?m?riss? kuljeskelit," sanoi h?n ?re?sti, "min? olen valmis ly?m??n vetoa, ett? syyn tulipaloon sin? tunnet paremmin kuin kukaan muu."
Hiljaa ihmetellen kuunteli Nello n?it? sanoja. H?n ajatteli myll?rin leikki? laskevan, eik? k?sitt?nyt, kuinka tuo puhe saattoi olla mahdollista t?mm?isess? tilaisuudessa.
Seuraavana p?iv?n? myll?ri suoraan sanoi ajatuksensa muutamille naapureille tulipalon suhteen; ja vaikka Nelloa ei kukaan voinut suorastaan syytt??, levisi kuitenki huhu, ett? Nello n?htiin h?m?riss? myll?ril?n pihassa, ettei kukaan tiennyt mit? varten h?n siell? k?vi ja ett? h?n oli ?keiss??n Baas Hogesille sent?hden, kun t?m? kielsi h?nt? seurustelemasta pienen Aloisan kanssa. Kyl?n v?ki, orjallisesti uskoen kyl?ns? varakkaamman is?nn?n lauselmia ja ajatuksia, n?hden Aloisassa rikkaan ja kadehdittavan morsiamen kasvaville pojillensa, kylmeni Jean Daas'in k?yh?? tytt?ren poikaa kohtaan ja alkoi h?nt? katsella karsain silmin.
Kukaan ei mit??n h?nelle suorastaan lausunut: koko kyl? tahtoi olla myll?rin mieliksi -- ja niiss? taloissa, joissa Nello ja Patras olivat joka aamu tottuneet k?ym??n maitoa hakemassa vied?ksens? sit? Antverpeniin, kohtasivat heit? vihaiset silm?ykset ja yksitavuiset vastaukset entisen ilosen hymyilyn ja yst?v?llisen kohtelun sijaan. Oikeastaan ei kukaan uskonut myll?rin julmia ep?luuloja ja h?nen loukkaavia syyt?ksi??n; mutta kaikki kyl?l?iset olivat k?yhi? ja hyvin sivistym?tt?mi? ja ainoa kyl?n rikashan se oli, kuin tuomitsi ja syytti Nelloa.
Yksin?inen, syyt?n poika ei voinut eik? jaksanutkaan taistella yleist? mielipidett? vastaan.
"Sin? olet varsin kova pojalle", rohkeni myll?rin vaimo sanoa itkien miehellens?. "Toden totta on h?n rehellinen ja syyt?n lapsi, jolle ei milloinkaan voi mieleenk??n juohtua tuommoisen rikoksen t?ytt?minen, vaikka h?nen syd?mess?ns? miten vaikealta tuntuisi."
Baas Hoges oli kuitenki itsep?inen eik? mist??n maailman hinnasta olisi mielipiteest?ns? luopunut, vaikka h?n syd?mess?ns? tunnusti koko oman v??ryytens?.
Sill? v?lill? Nello kantoi h?nelle tehty? v??ryytt? ihmetelt?v?ll? k?rsiv?llisyydell?, karttaen valituksia; ainoastaan oltuansa kahden kesken koiransa kanssa antoi h?n surunsa puhjeta ulos. Silloinki ajatteli h?n: "Jos vaan minulle m??r?t??n palkinto, ehk? he minua sitte s??liv?t".
Kuitenki oli tuolle viidentoista vuoden vanhalle nuorukaiselle, joka koko el?m?ns? ij?n oli el?nyt pikkiriikkisess? maailmassa, h?nelle, joka lapsuudestansa huomasi ainoastaan yst?v?llisyytt? ja osanottoa kaikilta haaroilta, h?nen nyt oli vaikea n?hd?, ett? koko t?m? pikkuinen maailma oli ?iss??n h?nelle.
Eritt?in raskaalta tuntui heille kylm?, luminen talven-aika, jolloin oli pakko l?mmitell? hyv?ntahtoisten kyl?l?isten takka-valkean luona. Nyt talviseen aikaan kaikki ahtaammin l?hestyiv?t toisiansa paitsi Nelloa ja Patrasia: n?iden kanssa ei kukaan tahtonut seurustella; he j?iv?t kohtalonsa nojaan kylm??n m?kkiins? halvatun ukkonsa kanssa; h?din tuskin jaksoivat he saada muutamia halkoja takkaansa, usein ei heill? m?kiss?ns? l?ytynyt leip?-palaa, sill? Antverpenist? tuli kauppias muulilla joka p?iv? maidon per??n. Ainoastaan kolme eli nelj? kyl?l?ist? eiv?t huolineet h?nen ehdoistansa vaan j?iv?t viheli?isen k?rrin uskollisiksi auttajoiksi. Patrasin kuorma tuli t?ten varsin kevyeksi ja Nellon taskuissa ainoastaan silloin t?ll?in