Ystävykset | Page 7

tupansa pime?ss? nurkassa, mutta ei sent?hden unhottanut ihmisten mielipiteit?, tapoja eik? seurael?m?n tuomioita.
Hell?sti puristi h?n pojan valkoista, kiharaista p??t? rintaansa vasten. "Sin? olet hyvin k?yh? lapseni," sanoi h?n vapisevalla ??nell?, "hyvin k?yh?! sinulle on hyvin vaikea olla".
"Ei, min? olen rikas," kuiskasi Nello. Niin todellakin; lapsellinen poika katsoi itsens? rikkaaksi, sill? h?ness? kyti alku tuohon kuolemattomaan taipumukseen, joka on voimakkaampi kuninkaan valtaa ja kuninkaan mahtia. H?n tuli ulos ja seisoi tuvan ovella ja silm?ili y?n rauhallista lepoa; h?n katsoi t?htitaivasta ja korkeita tuuheita haapoja, kun niiden lehdet pienimm?st?ki tuulosen heng?hdyksest? nuokkuivat.
Kaikki myll?ril?n ikkunat olivat valaistut, ja t?nne kaikuivat toisinaan soiton s?veleet. Kyyneleet virtasivat pojan poskille; h?n oli viel? lapsi; mutta h?n kuitenki koetteli hymyill? ja kuiskasi itsekseen: "tulevaisuudessa!" Tuossa seisoi h?n, kunnes pimeni ja kaikki vaikeni; silloin astui h?n yst?v?ns? kanssa kotiin. Rinnatusten makasivat he kau'an ja makeasti.

VII.
Nellolla oli yksi salaisuus, jonka ainoastaan Patras tiesi. Tuvan yhteydess? oli pikkuinen liiteri, jossa ei kukaan muut kuin poika koiranensa k?ynyt. Se oli surullinen paikka, mutta kuitenki paistoi sinne kirkkaasti p?iv? etel?st?. T?nne Nello rakensi yksinkertaisen puisen piirustus-p?yt?ns? ja t??ll? h?n suurelle harmaalle paperi-arkille piirteli yht? niist? lukemattomista aatos-kuvista, joita p??ss?ns? py?ri. Ei milloinkaan h?nt? kukaan opettanut. Varoja v?rin ja muun ostamiseen ei h?nell? ollut. Usein oli h?n ollut leiv?tt? saadaksensa v?ltt?m?tt?mimm?t ty?-tarpeensa, h?nen oli siis t?ytymys piirt?? kaikki n?kem?ns? esineet mustalla hiilell? tahi valkoisella liidulla. Suuri olento, jota h?n nyt piirteli liidulla, oli er??n kannolla istuvan ukon kuva -- ei mit??n muuta. H?n oli n?hnyt usein kuinka puunhakkaaja Mihem istui n?in iltasilla poltellen piippuansa.
Ei h?n ollut milloinkaan kuullut piirustuksesta, ei perspektivist?, ei anatomiasta eik? varjosta. Kuitenki osoitti kuva kokonansa vanhuuden vaivat ja v?symyksen, surullisen, k?rsiv?isen n?yryyden: alku-esineen kaikki piirteet. Nello esitteli kaikki niin, ett? vanhan yksin?isen ukon kuva, istuvana syviss? mietteiss? kuolleella puun-kannolla ja l?hestyv?n y?n h?m?r?n ymp?r?im?n?, oli el?v? runo.
Luonnollisesti ei kuva ollut varsin valmiiksi piirretty; siin? oli paljon puuttuvaisuuksia; vaan se oli el?v?, uskollinen luonnolle ja taiteelle, synnytti surullisen tunteen ja oli vississ? katsannossa ihana.
H?ness? kyti toivo -- se saattoi olla rohkea, ymm?rt?m?t?in toivo -- l?hett?? t?m? piirrustus arvosteltavaksi. Antverpeniss? oli ilmoitettu, ett? jokainen taidelahjalla varustettu poika, nuorempi kahdeksaatoista vuotta, oppinut tahi oppimatoin sai esitt?? oma-tekem?ns? kuvan, piirretyn joko liidulla tahi lyijykyn?ll?. Paraimmasta kuvasta luvattiin antaa palkinnoksi kaksisataa frankkia vuodessa. Rubensin kaupungin kolme etevint? taideniekkaa olivat tuomareina; heid?n tuli valita palkinnon saaja, katsoen h?nen kykyyns? ja taitohonsa.
Koko kev??n, kes?n ja syksyn teki Nello ty?t? tuon aarteensa valmistamiseksi. Jospa h?nen onnistuisi saada palkinto? Seh?n olisi ensim?inen askele toivorikkaasen tulevaisuuteen ja sen taiteen kaikkien salaisuuksien tuntemiseen; h?n kunnioitti maalaustaidetta innolla, sokeasti, itse sit? sen enemp?? tuntematta.
Ei h?n tuosta kellek??n mit??n ilmaissut: ukkonsa ei olisikaan h?nt? k?sitt?nyt ja pikkuisen Aloisan oli h?n kadottanut. Ainoastaan Patrasille saneli h?n kaikki ja kuiskutti: "minusta n?ytt??, niinkuin Rubens antaisi minulle palkinnon, jos h?n vaan el?isi".
Patras ajatteli samoin, sill? tiesih?n se, ett? Rubens suvaitsi koiria; eih?n tuo suuri mestari niit? muutoin olisi piirustanutkaan niin ihmeellisen el?viksi ja yhdenmuotoisiksi. Ihmiset, jotka rakastavat koiria, ovat aina armahtavaiset; sen tunsi Patras kokemuksestaan.
Piirustusten piti olla m??r?tyll? paikallansa Joulukuun ensim?isen? p?iv?n?. P??t?s julistettiin kahdeskymmenes nelj?s p?iv?, niin ett? palkinnon saaja voi ilolla vastaanottaa joulujuhlaa omaistensa ja vanhempainsa kanssa.
Kylm?n talvi-p?iv?n h?m?rt?ess? pelosta ja toivosta sykkiv?ll? syd?mell? pani Nello kuvansa viheri?iselle k?rrillens?, veti sen Patrasin avulla kaupunkiin ja heitti kuvansa niinkuin k?sketty oli yleisen rakennuksen rappusille oven eteen.
"Voipi olla mahdollista, ett? kuvani ei mihink??n kelpaa. Kuka ties?" -- ajatteli Nello itsep?isen luonteensa taudintapaisella kiihkolla. Nyt kuvastansa luovuttua n?ytti h?nest? sek? tyhm?lt? ett? naurettavalta uneksia, ett? h?n pieni avojalkainen poika-ressu, joka tuskin tunsi kirjaimet, voisi piirt?? semmoisen kuvan, johon suuret taideniekat, oikeat nerot, heitt?isiv?t edes ainoankaan silm?yksen. Mutta temppelin sivu kulkeissansa, sai h?n voimia; h?nest? n?ytti ik??nkuin ymp?r?iv?st? h?m?r?st? ja sumusta etehens? olisi astunut Rubensin suuri henki, jonka huulet hymyiliv?t yst?v?llisesti ja rakkaasti kuiskuttivat h?nelle: "Rohkaise itsesi! Enp? pelolla, enk? turhalla pelkurimaisuudella min?k??n olisi saanut mit??n aikoihin yht? v?h?n kuin nime?ni ikuistetuksi Antverpeniss?."
Nello juoksi kotiinsa rauhoitettuna. H?n oli tehnyt kaikki, mit? voi ja antoi loput Hertan haltuun tuolla viattomalla luottavalla lapsellisella uskalluksella, jota h?n oli saanut oppia pieness? harmaassa kappelissa k?ydess??n.
Talvi oli jo hyvin kova.
T?n? y?n?, saapuessaan majallensa satoi lunta niin ett? kaikki polut pelloilla olivat ummessa, kaikki pikku joet j??ss? ja lakeuksilla riehui ankara pakkanen. T?m?n j?lkeen seurasivat kurjat ajat; sill? luonnollisesti oli vaikea k?yd? hakemassa maitoa pime?ll?, ja kulettaa sit? ymp?ri haudan-hiljaista kaupunkia. T?m? ty? tuli sangen vaikeaksi etenki Patrasille, sill? vuodet, jotka toivat Nellolle voimakasta, tervett? nuoruutta toivat Patrasille vanhuutta: h?nen j?senens? kangistuivat ja luitansa kolotti usein. Ei h?n milloinkaan vet?yntynyt pois osastansa vaivan n??ss?. Usein Nello koiraa s??liess??n tahtoi itse vet?? k?rrins?, mutta tuota ei Patras ollenkaan huolinut. Ainoa apu, jota h?n vastaanotti ja my?nsi oli k?rrin ty?nt?minen takaa, silloin kuin se hitaasti kulki j??tyneell?, kuoppaisella tiell?. Patras eli valjaissa ja p?yhkeili siit?. H?n usein k?rsi vilua ankaralla pakkasella kulkiessaan kehnoja teit? ja luuvalon kolotuksia kaikissa j?seniss??n; silloin h?n ainoastaan hengitti raskaammin, ja