Ystävykset | Page 6

palatessa. H?n oli tottunut tervehtim??n kaikkia sen asujamia. Oli tottunut n?kem??n korean vaalea-k?h?r?isen p??n, joka pist?ysi pienest? portista. H?n oli tottunut n?kem??n, ett? pikkuiset punaiset k?det ojensivat Patrasille luun tahi leiv?n kuoren. Mutta nyt koira ik?v?ll? katseli suljettua ovea; poika asteli seisahtumatta sen sivu syd?n kipe?n?. Tytt?nen istui kotona ja neuloi, hitaasti vieriv?t kyyneleet kauniista silmist? h?nen ty?llens?. Baas Hoges jyrisi s?kkeinens?, tullen viel? itsep?isemm?ksi ja kovemmaksi puhuessaan itsekseen:
"N?in on parempi. Tuo poika-riepu on kerj?l?inen ja mielet?in uneksia. Kuka tiet?? mimmoinen onnettomuus voisi t?st? tulla tulevaisuudessa?" Myll?ri oli k?yt?nn?llinen ja varovainen, niin ett? myllyn ovet harvoin avautuivat, ja lapset, jotka olivat tottuneet joka-p?iv?isiin iloisiin kohtauksiin, lapsellisiin leikkeihin, joiden todistajana oli Patras iloisesti kilisytt?en kellojansa ja osaa-ottavaisena seuraten kaikkia heid?n liikkeit?ns?, tapasivat harvoin toisiansa. Heid?n entinen syd?mellinen luottamuksensa ja ilonsa oli poissa.
Koko t?m?n ajan pikkuinen pet?j?-lauta riippui uunin p??ll? myll?rin ky?kiss? kukkuvan sein?kellon ja vaha-ristin rinnalla. Toisinaan Nellolle tuntui hyvin vaikealta ajatella, ett? h?nen lahjansa oli vastaan-otettu, mutta h?n itse pois ajettu.
Vaan h?n ei valittanut: h?n oli tottunut rauhallisesti k?rsiv?isen? kantamaan kaikki vastoink?ymiset; vanha ?itins? is? lausui h?nelle usein:
"Me olemme k?yh?t. K?rsik??mme kaikki, mit? Jumala l?hett?? sek? pahat ett? hyv?t ajat. K?yh?t eiv?t saa tahtoa".
Poika aina hiljaisena kuunteli n?it? sanoja, sill? h?n syv?sti kunnioitti ukkoansa. Mutta kuitenkin er?s sanomaton harras toivo, toivo semmoinen, joka el?hdytt?? ?lykk?it? lapsia, kuiskaili h?nelle: "Kyll? k?yh?tki tahtovat toisinaan -- tahtovat olla suuria ja saavuttavatki p??maalinsa aivan vastoin ihmisten luuloja ja kohtalon ivauksia". ?lykk??n pojan usko paremmasta tulevaisuudesta oli niin voimakas, ett? kerran, kun Aloisa aivan sattumalta kohtasi h?net pellolla ja juoksi luoksensa h?nt? hyv?illen sek? kertoen, ett? huomenna oli h?nen nimip?iv?ns? ja ett? ensikerran el?iss?ns? vanhempansa eiv?t kutsuneet Nelloa pienelle iltaselle ja lastenjuhlalle, silloin Nello suuteli h?nt?, vakuuttaen suurella, vahvalla luottamuksella:
"Aikaa my?ten kaikki muuttuu, Aloisa. Aikaa my?ten tuo pieni pet?j?lauta, joka riippuu is?si kartanossa, tulee my?t?v?ksi kullan arvosta; silloin ei h?nenk??n oviansa minulta suljeta. Ainoastaan rakasta minua aina, pieni Aloisa, rakasta minua, niin min? tulen suureksi taideniekaksi!"
"Mutta jospa en rakastaisikaan sinua?" sanoi pikku kaunotar kyynelten silmiss? v?lkkyess? omituisella, lapsellisella kiekailemisella.
Nello k??nsi kasvonsa h?nest? ja t?hysteli kaukaisuuteen, sinne, jossa yleni purppuraisen iltaruskon valaisema temppelin korkea huippu. Kasvoillansa oli kummallisen hieno hymyily. Aloisa vaikeni tykk?n??n.
"Niin, kuitenki minusta t?ytyy tulla suuri taiteilia", sanoi h?n tuskallisesti, "minun t?ytyy tulla suureksi, tahi min? kuolen, Aloisa".
"Sin? et rakasta minua", sanoi lellitelty tytt? lykkien h?nt? luotansa. Poika vaan heilutti p??t?ns?, hymyili ja meni pitkin keltaista peltoa pois. H?n uneksi sit? onnellista p?iv??, jolloin h?n palajaa syntym?seudulleen ja pyyt?? Aloisaa omakseen h?nen vanhemmiltansa, jotka nyt eiv?t en?? aja h?nt? tyk??ns?, vaan ottavat vastaan kunnioituksella. H?n mietti kuinka kyl?l?iset tunkeuvat h?nen ymp?rillens? ja kuiskuttavat toinen toisellensa: "Katsokaapa tuota! H?n on kuningas ihmisten joukossa, h?n on suuri taiteilia, h?nen nimens? on tuttu ymp?ri maan piiri?; ja kuitenkin h?n ennen vanhaan oli meid?n pieni, k?yh? Nellomme, joka sai leip?ns? koiransa avulla". H?n ajatteli, kuinka h?n vaatettaa ukkonsa turkkeihin kalliista verasta ja piirt?? h?net juuri semmoiseksi kuin tuo ukkoki on piirretty tuohon tauluun, joka kuvaa pyh?? perhett? pyh?n Jakobin kappelin sein?ll?; kuinka h?n koristaa Patrasin kaulan kultaisella kaulavanteella ja asettaa h?net oikealle k?dellens? ja sanoo kansalle: "tuo on se, joka ennen oli ainoa yst?v?ni;" kuinka h?n rakennuttaa suuren valkoisen marmorisen hovin, ymp?r?itt?? sen ihanoilla puutarhoilla, eik? asu siin? yksin??n, vaan kutsuu sinne kaikki k?yh?t, yksin?iset taidokkaat nuorukaiset; kuinka h?n sanoo heille, jos he aikoisivat mainioittaa nime?ns?: "ei, ei, elk??tte minua kunnioittako, kiitt?k??t Rubensia. Mit?p? min? olisin h?nett??"
N?m? ihanat, tapahtumattomat, omaa-voittoa etsim?tt?m?t, t?ynn? juhlallista odotusta olevat unelmat niin el?v?sti t?yttiv?t nuorukaisen ajatukset, ett? h?n tunsi itsens? onnelliseksi -- onnelliseksi t?n?ki muutoin h?nelle niin surullisena Aloisan nimip?iv?n?. Onnellinen oli h?n Patrasin kanssa kahden kesken pime?ss? tuvassa tarttuessa leip?kannikkaansa silloin, kun myllyss? kaikki lapset lauloivat ja nauroivat, s?iv?t ympyri?isi? piirakaisia ja mantelikakkuja sek? tanssivat suuressa riihess? t?htien valossa viulun ja huilun soidessa.
"Ei mit??n, Patras", sanoi poika halaten koiraansa, istuen tupansa kynnyksell?, johon y?n tuuli toi iloisia ??ni? myllyn pidoista, "ei mit??n; aikaa my?ten kaikki muuttuu."
H?n luotti tulevaisuuteen; mutta Patras, kokeneempi ja enemm?n miettiv?isempi, ajatteli, ett? hyv?n iltaruo'an kadottamisen nykyisyydess? unelmat ja tulevaisuuden toiveet huonosti palkitsevat, semmink??n kun ne eiv?t milloinkaan taida tapahtua. Patras aina murisi Baas Hogesin sivu kulkeissaan.
"T?n??n on Aloisan nimip?iv?, eik? niin?" sanoi vanha Jean Daas pime?st? nurkastansa.
Poika ny?k?ytti p??t?ns? my?dytyksen merkiksi; h?n toivoi ett? ukon muisti ei olisi niin hyv? ja h?n olisi hairahtunut t?ll? kerralla.
"Miksi et ole siell??" jatkoi ukko. "Ainahan sin? ennen varsin hyvin muistit t?m?n p?iv?n, Nello".
"Olethan kovin kipe?, enk? tahdo j?tt?? sinua yksin?si", kuiskutti poika kallistaen kaunista p??t?ns?.
"Hm ... kummi Julia istuisi kyll? luonani niinkuin ennenki. On toinen syy, Nello?" tiedusteli ukko. "Oletko riitautunut Aloisan kanssa?"
"Ei, ei vaari-kulta," vastasi poika sukkelasti ja kasvonsa lensiv?t tulipunaisiksi. "Totta sanoen, Baas Hoges ei pyyt?nyt minua t?n? vuonna. H?nell? on jotakin minua vastaan."
"Etk?s tehnyt jotakin pahaa?"
"Luullakseni en mit??n. Piirsin vaan Aloisan kuvan pet?j?-laudalle: siin? kaikki."
"Vai niin". Ukko vaikeni. Pojan suora vastaus ilmoitti h?nelle kaikki. H?n loikoi kuivilla lehdill?