Ystävykset | Page 4

s?veleet. T??ll? nuo entiset pyh?t sijat seisovat keskell? nykyisen kauppa-Flandrian ruokottomuutta, kiirett? ja siivottomuutta.
Koko p?iv?n pilvet liit?v?t, linnut r??kyv?t ja tuulet puhaltavat niiden yli, silloin kuin maan alla niiden juuressa rauhallista unta lep?? Rubens, yksi maailman suurimmista maalaajista.
Viel? n?ihin aikoihin asti t?m?n suuren taiteilian ?ly hallitsee Antverpenia ja h?nen maineensa valaisee loistollansa t?m?n kaupungin. Hiljaisesti astuessamme mutkaisilla kaduilla tuntuu ik??nkuin suuren maalarin henki seuraisi meit?; kivet, joita my?ten h?n asteli, lausuvat juurikuin ihmis-??nell? h?nest?. Kaupunki, jossa l?ytyy Rubensin hauta, el?? meille ja el?? ainoastaan h?nen kauttansa.
T?m?n suuren valkoisen hautapatsaan ymp?rill? hallitsee t?ydellinen rauha; ainoastaan toisinaan urkujen soitto ja juhlallinen kuorilaulu kaikuu. Todella, ei taida yhdell?k??n taiteilialla olla semmoista muistomerkki?, kuin t?m? puhdas, marmorinen Pyh?n Jakobin alttari, jonka Rubensille syntym?-seutunsa asukkaat ovat pystytt?neet.
Rubens'itta olisi Antverpen likainen, pime? kauppapaikka, johon ei muut liikahtaisikaan kuin ainoastaan kauppiaat, jos heill? olisi siell? mit??n toimimista. Rubens on tehnyt Antverpenin nimen ihmiskunnalle pyh?ksi.
Kansat! Velvollisuutenne vaati teit? kalliisti arvostelemaan suuria miehi?nne, sill? ainoastaan niiden mukaan tulee teit? tulevaisuus tuomitsemaan. Flandria ymm?rsi mainioittaa suurimman pojistansa jo h?nen el?ess?ns? ja tehd? suureksi h?nen nimens? kuolemansa j?lkeen. Mutta s??li on, kun kansat harvoin seuraavat t?m?n ymm?rt?v?ist? esimerkki?.
Tuossapa oli Patrasilla huolta. N?ihin suuriin kivi-kirkkoihin usein meni pikku Nello ja katosi niiden holveihin.
Suruisena ja turhaan, loikoen kadulla, koetti Patras arvata, mitk? seikat saattoivat eroittaa h?net hyv?st? yst?v?st?ns?. Useasti koki h?n tarkastaa asiata ja siit? syyst? astui rappusille, vet?en j?less??n k?rryn astioineen; vaan h?net ajoi aina pois pitk? ovenvartia mustissa vaatteissa ja hopeaisilla vitjoilla kaulassa. Pelosta, ett? vahingoittaisi omaa pient? is?nt??ns?, koira totteli ja k?rsiv?isen? odotteli kirkon edess? pojan takaisin tuloa. Patrasia ei huolettanut Nellon kirkossa k?yminen; tiesih?n koira, ett? kyl?n kaikki asukkaat k?viv?t tuossa pieness?, harmaassa kirkossa punaista tuulimylly? vastap??t?. Nello oli huolissansa, kummallinen oli n?k?ns?, h?nen poskensa olivat joko lumi-vaaleat tahi loistavan punaiset joka kerta, kuin h?n tuli kirkosta; kotona h?n tavallisesti n?iden k?ymisien j?lkeen istui hiljaisena ajatuksiinsa vaipuneena; ei h?n iloinnut, ei leikkinyt, katsoi vaan suruisena kaukaisuuteen.
Mit?h?n se voisi olla? ihmetteli Patras. H?nen mielest?ns? oli tuo vakavuus pojalle vahingollista. Kaikin mokomin koki h?n pid?tt?? poikaa luonansa niin hyvin auringon valaisemilla pelloilla kuin my?s kansaa vilisevill? kauppa-toreilla. Nello kuitenti k?vi kirkkoon ja useimmiten suureen temppeliin. Patras venyess??n kivill? rautaisen portin luona haukotteli, huokaili ja toisinaan ulvoiki: kaikki kuitenki turhaan siksi kunnes kirkon ovet suljettiin.
Silloin kirkosta tuli Nelloki ulos ja puristaen k?sill?ns? koiran kaulaa sek? suudellen sen kuonoa, aina kuiskaili sille nuo yhdet ja samat sanat:
-- Jospa vaan saisin n?hd? niit?, Patras! Jos vaan saisin n?hd?! -- Mit? niit?? tuumaili Patras t?hyst?en Nelloa suurilla, osaa-ottavilla silmill??n. Kerran, kun vahti tuli heitt?en oven auki per?ss??n, astui koira hetkeksi sis??n pienen yst?v?ns? j?lkeen ja n?ki. "Ne" -- oli kaksi suurta, peitetty? kuvaa alttarin molemmilla puolilla.
Nello innostuneena seisoi polvillansa yl?snousemista kuvaavan alttari-taulun ??ress?.
N?hty?ns? Patras'in, h?n nousi, saattoi koiran ulos ja peitettyjen kuvien sivu kulkiessa kuiskasi h?n kyyneleet silmiss? koirallensa:
On kauheata kun ei n?e noita, Patras, kun en n?e sent?hden, ett? olen k?yh? enk? jaksa maksaa. H?nen aikomuksensa ei suinkaan ollut peitt?? niit? k?yh?in silm?yksilt?, kun h?n niit? piirusti. Kyll? h?n antaisi meilleki lupaa katsella niit? joka p?iv?. Mutta he pit?v?t niit? peitossa ja katettuina. N?m? ihanat teokset eiv?t tunne valoa ja ainoastaan rikkaiden silm?t saavat niit? ihailla. Kun min? vaan n?kisin nuo, voisinpa kuolla rauhassa.
Mutta h?n ei saanut n?hd? niit? ja Patras ei voinut h?nt? auttaa; sill? ansaita hopea-rahan, jonka kirkko vaati jokaiselta, joka toivoi n?hd? Rubensin maalaamat kuvat "Ristiinnaulitsemisen" ja "Risitilt? pois ottamisen," olisi ollut heille yht? mahdotonta kuin kiipe?minen temppelin harjalle. He eiv?t milloinkaan jaksaneet s??st??n panna ainoatakaan penni?; jos he vaan saivat joskus niinki paljon, ett? voivat ostaa muutamia halkoja uuniinsa ja v?h? ruoka-aineita, sen he katsoivat suurimmaksi onneksensa. Ja kuitenki lapsen syd?n ik?v?itsi ja halasi vastustamattomalla innolla saada ainoastaan kerrankin katsahtaa Rubensin mainioita tauluja.

V.
Ardennilaisen syd?men t?ytti voimakas taiteen-halu. Kulkiessaan pitki? vanhaa kaupunkia auringon laskuun asti, Nello koiransa rinnalla eleli unelmien valtakunnassa. Unelmiensa esineen? oli Rubens. Paleltunut, n?lk?inen, rikkin?isill? vaatteilla varustettu, avojalkainen ja v?synyt poika unhotti sek? n?l?n ett? v?symyksen, kun oli saanut n?hd? ainoastaan Neitsyt Maarian suloiset kasvot kulta-kiharoineen ja ikuisen auringon valaisemalla gloorilla. Nello, joka oli kasvanut k?yhyydess?, oppimaton, yksin?inen, kaikkien hylk??m?, sai lahjaksi palkinnon, jota ihmiset kutsuvat ?lyksi eli neroksi.
Ei kukaan tuota tiennyt, itse poika kaikkein v?hemmin. Ainoastaan h?nen eroittamatoin toverinsa Patras n?ki, kuinka h?n piirteli kaikki n?kem?ns? esineet liidulla kiville. Ainoastaan Patras kuuli, kuinka Nello, loikoen heinist? tehdyll? vuoteellansa, kuiskutti hiljaisia ja hartaita rukouksiaan toiveidensa toteuttamisesta. Ainoastaan Patras huomasi kuinka Nellon silm?t tummenivat ehtoolla auringon laskeudessa ja kirkastuivat aamulla aamuruskon koittaessa. Useampia kertoja tunsi h?n kuinka sanomattoman surun ja ilon sekoittamat kyyneleet putoilivat nuoren lapsen kirkkaista silmist? h?nen ryppyiselle, keltaiselle kuonolleen.
-- Rauhassa min? menisin hautaan, jospa vaan tiet?isin, Nelloni, ett? sin? suureksi tultuasi saat oman m?kkisi, oman maatilkkusi, teet ty?t? ja naapurit kutsuuvat sinua: "baas'iksi," (is?nn?ksi), saneli usein vanha Jean loikoessaan vuoteellaan. Omistaa maatilkun ja kantaa "baasin" nimen kyl?ss?, t?m? on Flandrian talonpojan korkein ideali. Niinp? vanha sotamieskin,