Yrjö Aukusti Wallin ja hänen matkansa Arabiassa | Page 8

6-10:ksi
tunniksi, niin että sairaan täytyi suuri osa päivää kärsiä kamelin
väsyttävää hytkytystä.
Seurauksena tästä oli että hänen tilansa, joka ensi-alussa oli hiukan
helpoittunut Wallin'in hoidon alla, jälleen suuresti paheni. Samassa
ruvettiin epäilemään lääkärin taitoa ja hakemaan neuvoa jos jotakin.
Kuka määräsi sairaalle inkevääriä, kuka myrhaa, kuka meripalttua,
kuka kranaatti-omenia y.m.m. Viimein kutsuttiin sinne vanha muija,
joka oli koko seudulla kuuluisa ihmeellisistä parantamisistaan ja siitä
saanut nimen fakira s.o. salaisuudet näkevä, Herran suosiossa oleva.
Saatuansa vähän vieraan-varoja, ryhtyi hän kohta "leikkiinsä" sairaan
kanssa. Kaikkein ensiksi suitsutti hän teltan savulla, joka ei kuitenkaan
juuri ollut hyvänhajuinen, sillä pää-aineena siinä oli pirun-paska. Sitä
tehdessään lausui hän muhamedilaisia rukouksia, mutta pani yhä
sekaan kaikellaisia väännettyjä haltijain nimiä, niin että siitä puoleksi
tuli pakanallista loitsua. Ei saanut kukaan muu olla läsnä, paitsi
vanhempaa sairaan molemmista vaimoista ja hänen pienempiä
lapsiansa. Mutta koska se teltan puolisko, jossa loitsu toimitettiin, vaan
oli matolla erotettu toisesta puoliskosta, joka oli täpötäynnä uteliasta
väkeä, niin saattoi Wallin kuulla jokaisen sanan ja myös joskus
vilkaista maton raosta. Nyt rupesi noita surkealla nuotilla laulamaan,
kutsuen haltijoita eteensä ja taas lähettäen ne pois, sen perästä kun oli
antanut heille nuhteet, siitä että he niin kauan, tuskia helpoittamatta,
rasittivat sairasta taudilla. Sitten alkoi hän iloisemmalla äänellä,
nopeammalla tahdilla laulamaan toista laulua, jossa sanojen asemesta
ainoasti kuului alinomainen ptru! ptru! niinkuin koska meillä tahdotaan
saada hevosta seisahtumaan. Tästä syntyi varsin hullunkurinen loilotus,
jota kuullessa ei Wallin saattanut olla nauramatta, ja myös läsnä-olevat
Beduinit hymyilivät, kuitenkin lisäten: "se on tosiaan sekä surkeaa että
lystiä, mutta kylläpä hän sillä mahtanee saada Salim'in jälleen
jaloillensa". Sen jälkeen tuli taas toinen hitaampi laulu, jossa akka

kehui sairaan ratsumies-taitoa. Tätä kesti noin tunnin aikaa, siksi kun
akan ääni sortui, niin että oli pakko lakata. Laulaessaan hän aina välistä
löi sairasta kämmenellään, milloin rintaan, milloin selkään, tai puristeli
hänen laihtuneita käsivarsiansa ja sääriänsä käsillään. Toisinaan akka
myös kosketti häntä palmu-kepillä. Wallin oli luullut että tämä
maneetillinen keino oli aiottu sairaan nukuttamiseksi, niinkuin myös
kansa oli hänelle ennalta vakuuttanut. Mutta unta ei siitä tullutkaan;
päin-vastoin tuli Salim-paran vatsa akan laittamasta ruoasta, johon oli
runsaasti voita pantu, niin kipeäksi, että se jo yksin esti kaiken levon.
Aamulla kävi noita-akka Wallin'in teltassa, jossa hän suurella suulla
kehui omaa taitoansa ja halventamalla puhui virkaveljestään; yhtähyvin
hän itsekin pyysi Wallin'ilta silmävoidetta kyynelöiville silmillensä.
Hänen par'-aikaa siellä kerskatessaan ja suurella mielihyvällä
juodessaan Wallin'in kahvia kajahti kiljuva parahdus läheisestä teltasta,
että sairas oli vetänyt viimeisen hengähdyksensä. Samassa tuo
suurisuinen valehtelija nousi, meni ulos, eikä sitten häntä nähty eikä
kuultu likiseudulla sen enempää.

12. Arabialaiset menot kuolemantapauksissa ja hautajaisissa.
Nyt alkoi leirissä tapaus, jolla oli oikein teaterintapainen mahtivaikutus,
jopa paljo mahtavampi kuin mitä missään teaterissa voisi aikaan saada.
Sairaan vuode oli tullut siirretyksi ulos teltasta, ja koittavan auringon
säteet olivat valaisseet hänen laihtuneita kasvojansa; mutta niin pian
kun hän oli kuollut, peittivät hänet naiset, päästäen alinomaisia
parahduksia. Mutta hänen lapsensa, veljenlapsensa sekä muut läheiset
sukulaisensa taas tempasivat pois palttinaisen peitteen kasvoilta,
suutelivat ja syleilivät ruumista, peittivät itsensä pitkälleen sen viereen
ja käärivät peitteen itsensäkin ympärille, kiistellen sitä, kuka lähimmän
paikan saisi. Samassa suuri teltta, jossa hän oli maannut, vaipui
ikäänkuin itsestään maahan, ja sen nojana olleisin tankoikin sidottu
kello alkoi rämistä, ilmoittaen surusanomaa kaukaisemmille. Muualla
kuuluu Beduineissa olevan tapana, repiä kaikki teltat maahan, silloin
kun joku etevä päällikkö on kuollut; mutta täällä ei niin tapahtunut.
Kohta alussa olivat useimmat naisista, juuri nuorimmat ja kauneimmat,
päästäneet alas yläpuolen vaatteestansa vyötäisiin asti ja irroittaneet

tukkansa, joka ei kuitenkaan ulottunut rintoja peittämään; sillä
Arabiassa ovat vaimoväen hiukset tosin tuuheat, vaan lyhyet. Niin he
rupesivat heiluttamaan paljaita käsivarsiansa, lyömään rintaansa ja
otsaansa. Välistä he kavahtivat toisillensa kaulaan, usein semmoisella
vauhdilla, että molemmat keikahtivat maahan; välistä he taas
kyykähtivät alas ja ammentelivat hiekkaa päänsä päälle molemmilla
kourilla, niin kosolta että se virtaeli alas pitkin koko ruumista.
Muutamat, jotka olivat lähempänä tulisijoja, ammentelivat samalla
lailla tuhkia päällensä; sitä he myös kourittain pistivät suuhunsa, niin
että oli syytä pelätä, heidän siihen läkähtyvän. Varsinkin oli vainajan
10-12-vuotias poikanen hullu niin tekemään; jos ei Wallin väkisin olisi
temmannut häntä sieltä pois ja hänelle vettä juottanut, niin ei tietoa,
kuinka hänen olisi käynyt. Naurattava nähdä oli nuori musta orjatyttö,
joka oli tuhkalla tuhrannut mustan ruumiinsa, mustat kasvonsa. Ihoon
paikoittain tarttunut harmaa tuhka teki hänet hullunkurisen,
täplikkäisen harlekinin näköiseksi keskellä tuota muuten niin surullista
tapausta. Perinvastaisena vastakohtana siihen oli nuorin tytär,
yhdeksänvuotinen ujo erämaan-kauris, joka istui erikseen muista,
lakkaamattomalla tahdilla lyöden rintaansa ja lausuen surullisella
äänellä: "voi minun isääni!" jota tehdessä hiljaiset kyyneleet vuotivat
hänen kirkkaista silmistänsä. Toisessa paikassa taas istui erikseen
vainajan sisar, laulellen omatekemäänsä laulua veljestä tähän tapaan:
"Voi minun veljeäni! Voi sitä suurta Beduinein scheikiä! Voi sitä
suurta mahtavaa kaupunkilaisten hallitsijaa! Voi sitä väkevää hevosten
ohjaajaa! Voi häntä, jonka vertaista ei mikään vaimo ole kantanut!"
j.n.e. Vanhemmat miehet juoksivat, kyyneleitään pidättäen, ympäri
keskellä naisjoukkoa, usein sysäten heitä jokseenkin ankarasti, ja
kieltäen vainajan pientä poikaa itkemästä, koska se