Yrjänä Kailanen ja hänen poikansa | Page 6

oli Fort Kristinan ja Uuden
Gööteporin välillä Delaware-virran länsirannalla, lounaaseen
nykyisestä Filadelfiasta.
Useimmat suomalaiset kuuluivat siihen väestön ryhmään, joita sanottiin
"vapaiksi miehiksi", jolla sanalla tarkoitettiin niitä uudisasukkaita, jotka
omasta tahdostaan olivat lähteneet Amerikkaan ja siellä nauttivat
erinäisiä vapauksia ja etuja. Muihin ryhmiin taas kuuluivat komppanian
virkamiehet, joilla oli vuotuinen palkka, sekä "irtolaiset ja pahantekijät"
(maanpakoon ajetut), jotka asuivat erillään ja joita pidettiin orjina.
Minkä verran suomalaisia siellä oli, sitä emme tiedä mainita, emme
myöskään tiedä, saivatko useammat tai harvemmat niistä 300

suomalaisesta, jotka v. 1649 olivat pyytäneet saada siirtyä Amerikkaan,
tilaisuuden täyttää aikomuksensa.
Mitä töitä suomalaiset tekivät, näkyy eräästä William Pennin v. 1683
kirjoittamasta kirjeestä, jossa hän sanoo: "Ensimmäiset kristityt
asukkaat tässä maassa ovat olleet hollantilaisia, sitä lähinnä ruotsalaisia
ja suomalaisia. Edelliset toimivat kaupan alalla, jälkimmäiset viljelevät
maata." Kymmenen vuotta myöhemmin lähetetyssä kirjeessä kertoo
eräs suomalainen maan hedelmällisyydestä ja elinkeinoista: "Mitä
meidän tilaamme ylipäänsä tulee tässä maassa, olemme kaikki
ylipäänsä talonpoikia, jotka kynnämme ja kylvämme, viljelemme
maata -- joka on arvokasta ja hedelmällistä, -- saamme hyvät sadot ja
runsaan toimeentulon, viemme maasta leipää, viljaa, jauhoja, olutta jne.
Vaimomme ja tyttäremme ovat ahkeria kehräämään ja kutomaan.
Asumme hyvässä sovussa intiaanien kanssa, jotka moneen vuoteen
eivät ole tehneet meille mitään vahinkoa."
Vapaat miehet eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä ylimpään
päällikköönsä, sillä v. 1653 he lähettivät hallitukselle Tukholmaan
kirjoituksen, jossa valittivat, että kuvernööri Printz oli
kuolemanrangaistuksen uhalla kieltänyt heiltä kaiken kaupankäynnin
sekä käyttämästä maata viljelyksiin ja vettä kalastukseen, "ja
kuvernööri on", kirjoittivat he, "uhkaillut meitä niin kohdella, että
vaimomme ja lapsemme saavat itkeä ia että me tulemme kaljupäisiksi,
josta meillä on esimerkkinä Suomalais-Antti samoin kuin muut
'Suomen' suomalaiset, jotka on tutkinnotta ja tuomiotta ajettu taloistaan
ja joiden vaimot nyt sentähden ovat järjettömiksi ja mielettömiksi
joutuneet, ja nyt heidän täytyy köyhinä leskinä lapsinensa kulkea
leipäänsä kerjäten." Kymmenes kohta valituksessa sisälsi anomuksen,
että Suomalais-Antti saisi pitää rukiit, jotka kuvernööri oli tuominnut
hänet menettämään.
Syksyllä 1653 Printz palasi takaisin Ruotsiin ja jätti silloin elokuun 3
pnä 1653 kirjoituksen vastaukseksi "kapinoitsijoiden" valituksiin, joita
hän väitti perättömäksi. Kidutusta kärsineestä suomalaisesta hän lausuu:
"Suomalais-Anttia tutkittiin laillisesti, mutta Suomalais-Lassi ja
Suomalais-Kaisa on noituuden ja muun levottomuuden takia meistä

erotettu, mutta on heille kuitenkin annettu parempia maita ja tiluksia
kuin heillä olikaan."
Pääsyynä Printzin paluuseen oli kuitenkin se, että hollantilaiset, jotka
Delaware-virran länsirannalle olivat rakentaneet Fort Kasimir-nimisen
linnoituksen, varustautuivat täydellä todella hyökkäämään ruotsalaisten
uudissiirtolan kimppuun. Elokuussa v. 1654 purjehti hollantilainen
maaherra Stuyvesant seitsemän laivaa mukanaan Uudesta
Amsterdamista ja teki ruotsalaista siirtolaa vastaan niin
menestyksellisen hyökkäyksen, että koko siirtola oli syyskuussa hänen
vallassaan.
Antautumisehdoissa määrättiin, että siirtolaismaan virkamiehistä ja
alamaisista, ruotsalaisista ja suomalaisista saivat ne, jotka niin halusivat,
palata Ruotsiin; ne jotka mieluummin jäivät paikoilleen, saivat pysyä
augsburgilaisessa uskossaan ja palkata itselleen saarnamiehen.
Useimmat jäivät aloilleen, koska he kerran olivat perehtyneet uuden
kotimaansa olosuhteisiin.

4. SIIRTYMINEN NORJAAN.
Yhtenä keinona Ruotsin hallituksella päästä eroon metsää haaskaavista
suomalaisista oli sekin, että heitä karkoitettiin takaisin siihen maahan,
josta he olivat tulleet. Tämä keino oli kyllä helppo määrätä, mutta
miten se olisi toimeenpantava? Kuinka olisi mahdollista monta vuotta
jo vakinaisesti asumaan asettuneen suomalaisen torpparin jättää kotinsa
ja lapsineen vaimoineen lähteä takaisin meren poikki? Näitä vaikeuksia
ei otettu lukuun. Senpä vuoksi jäivätkin esim. maaliskuun 2 p:nä 1636
ja joulukuun 7 p:nä 1682 annetut käskyt melkein joka tapauksessa
aivan voimattomiksi.
Seuraavien viidenkymmenen vuoden ajalta ei meillä ole juuri mitään
kerrottavaa Suomeen takaisin muuttamisista. Joitakuita harvoja
suomalaisia siirtyi kuitenkin takaisin kotimaahansa.
Norjaan näkyy suomalaisia Wermlannista siirtyneen jo vuoden 1600

tienoilla, kun muutamia Mullikka, Räisänen ja Lehmoinen nimisiä oli
asettunut Röytäjärven (Rögden) ympäristölle nykyiselle Gruen
salomaalle. Tältä paikkakunnalta, joka vieläkin on Norjan suomalaisten
alueen keskus, he levisivät pohjoiseen Elverumin kautta Trysildiin,
etelään päin koko monen harjanteen yli Vingerin, Näsin ja Urskrugin
kautta Sitskoveniin Hölandiin. Toiset kulkivat Glommenin poikki ja
levisivät Odalin ulkoseutujen yli Stangeen asti Hedemarkiin ja aina
Mjöseniin saakka. Tästä he seurasivat sitä korkeaa harjannetta, joka
Tistedalin ja Askerin pohjoispuolella kääntyy Modumin harjuun, ja
länsipuolella Beina-Drammenin jokea kajahtelivat suomalaisten
kirveiden iskut Ådalissa ja Sigdalissa. Ne pitäjät, joihin he asettuivat
asumaan, olivat siis Meidskog, Vinger, Brandvold, Grue, Hoff,
Aasnaes, Vaaler, Elverum ja Trysild.
Elämältään ja tavoiltaan eivät Norjan suomalaiset vähääkään eronneet
rajan itäpuolella olevista maanmiehistään, jonka vuoksi heidän
asemansa norjalaisiin ja hallitukseensa nähden tuli samanlaiseksi kuin
Ruotsinkin puolella. Kuningas Fredrik III antoi elokuun 30 p:nä 1648
käskyn, että suomalaisten tuli ennen joulua samana vuonna joko lähteä
pois valtakunnasta tai sitten asettua asumaan vakinaisesti ja maksaa
veroa niinkuin muutkin Norjan asukkaat.
Helmikuun 7 p:nä 1685 annetussa ohjeessa velvoitettiin maaherrat
pitämään silmällä "salomaan suomalaisia, kerjäläisiä ja juutalaisia, joita
ei maassa saa kärsiä". Tästä seurasi, että suomalaiset v. 1686 haastettiin
oikeuteen ja heitä tutkittiin. Muutamat perheet hajoitettiin sitä
seuraavien vainojen aikana ja yksityiset henkilöt "lykättiin mustalaisten
ja hylkyjen joukkoon". Ensimmäisinä vuosikymmeninä Norjaan
asettumisensa jälkeen suomalaisilla oli siellä varsin hyvä olo; esim.
Trysildissä oli useita oikein varakkaita suomalaisia, jotka hyvinä
vuosina myivät viljaa. Mutta kun metsien ja viljavainioiden
omistusoikeutta ruvettiin tutkimaan, syntyi siellä samoin kuin
Ruotsissakin maakysymys,