Yrjänä Kailanen ja hänen poikansa | Page 4

sakotettu viisivuotisista kaskenpoltoista. Mutta
nämä oli ilmoitettu kahta vertaa suuremmiksi kuin ne olivatkaan.
Senvuoksi he muutenkin suurien velkojen takia hätäytyneinä rukoilivat
armahdusta sakkojen maksusta. Mitä nöyrimmin sanoin laaditun
kirjoituksensa he lopettivat toivottamalla Hänen Kuninkaalliselle
Majesteetilleen henkistä ja ruumiillista hyvinvointia -- jota heiltä
itseltään toden totta puuttui!
Edellämainittu asetus (kesäkuun 22 piitä 1641) uudistettiin vielä, ensi
kerran maaliskuun 16 p:nä 1642 ja toisen kerran elokuun 29 p:nä 1644.
Viimein ilmestyi kuninkaallinen asetus maaliskuun 22 p:ltä 1647; siinä
sanotaan 3 §:ssä:
"Ne torpat ja talot, jotka ovat luvattomasti rakennetut yhteismaalle,
samoin kuin nekin, jotka ovat luvan saaneet, mutta ovat liian pienet,
jotta niille voitaisiin määrätä neljännestalon vero (huomaa, että
suomalaisten asunnot tavallisesti olivat verotetut kahdeksannesosiksi
taloa, eli kahdeksanneksi osaksi manttaalia), on jätettävä asumattomiksi,
saatettava autioiksi ja jälleen jätettävä metsää kasvamaan."

Tämän jälkeen sanotaan 8 §:ssä: "Kaikkia muita, jotka siellä kaskea
viljelevät tai sinne asettuvat, koetettakoon esteettömästi ottaa kiinni ja
tehdä heistä loppu niinkuin muista vahingollisista elukoista;" ja 9 §:ssä
sanotaan:
"Ne suomalaiset, jotka vuoriteollisuudelle ovat enemmän haitaksi kuin
hyödyiksi, heidän rakennuksensa ja torppansa revittäköön hajalle ja
hävitettäköön, heidän halmeensa viljoineen otettakoon heiltä pois, ja
missä vielä joku tavataan, hänet vangittakoon, hänen rakennuksensa
poltettakoon, ja hän on samalla menettänyt työnsä tuotteet, ja mitä
hänen luonansa ja hänen hallussaan on, jaettakoon kolmia, meille,
maalle (s.o. kihlakunnalle) ja syyttäjälle."
"Ei sovi kieltää", lausuu eräs ruotsalainen kirjoittaja, "että ne
rangaistusmääräykset, joilla heitä koetettiin pakottaa lainkuuliaisuuteen,
olivat liian ankarat, ja kenties juuri tämä seikka, joka teki niiden
toimeenpanemisen vaikeaksi ja aiheutti jäykkää vastarintaa, oli yksi
niitä syitä, joiden vuoksi ne eivät tuottaneet tarkoitettua vaikutusta.
Mutta niin ei asioita käsitetty siihen aikaan. Kun säädetty rangaistus ei
saanut aikaan lainkuuliaisuutta, pidettiin siihen syynä sitä seikkaa, ettei
se ollut kylliksi peloittavan ankara, ja sitä kovennettiin ihan
järjettömyyteen asti."
Uuteen metsäasetukseen -- maan oikeastaan vanhimpaan
metsänhoitolakiin --, joka oli annettu maaliskuun 22 p:nä 1647, lisättiin
sen vuoksi uusia ankaria määräyksiä suomalaisista. Muuan tämän lain
pykälä sisältää seuraavan määräyksen:
"Missä jotkut suomalaiset viimeksi kuluneina vuosina ovat asettuneet
suuriin metsiin läntisessä Norrlannissa, Taalain maakunnassa,
Bergslagenissa ja Vermlannissa ja rakentaneet sinne, siellä tulee
meidän maaherrojemme yhdessä laamannien ja lautakuntain kanssa
toimittaa siitä tarkka tutkimus, ja jos he huomaavat, että joku on
asettunut niihin metsiin ja maakuntiin, joihin voi rakentaa asuntoja
ilman vahinkoa maalle, ja suomalaiset ovat raivanneet itselleen peltoja
ja niittyjä tai vielä voivat sitä tehdä; missä myöskin on siihen tilaisuutta
ja jos he varmasti vakuuttavat kruunulle tahtovansa raivata peltoa ja
niittyä tai mennä vuoritöitä edistämään, siellä sallittakoon heidän pitää

torppansa, tai varmat miehet antakoot heille maata asuttavaksi. -- -- --
Mutta jollei heillä ole sitä tarkoitusta eivätkä teoillansa sitä osoita:
Taikka myöskin, jos heidän asumisensa huomataan maalle ja
vuorityölle enemmän haitaksi kuin hyödyksi, joka asia laamannien,
kihlakunnantuomarien ja lautakunnan tulee tutkia ja tuomita, silloin
hänen rakennuksensa ja torppansa on revittävä ja hävitettävä, heidän
halmeensa viljoineen heiltä poistettava, ja missä vielä joku on, joka
luvattomasti taas rupeaa siinä työtä tekemään, hänet on vangittava,
hänen rakennuksensa poltettava, ja olkoon hän sen ohessa menettänyt
työnsä sekä mitä hänen luonaan ja hänen hallussaan on, kolmijakoon,
Meille, asianomaiselle maalle l. kihlakunnalle samoin kuin syyttäjälle."
Kun uusi asetus oli annettu, kuului sen jälkeen harvoin enää valituksia
suomalaisten metsänhaaskauksista, sillä ruotsalaiset talonpojat ja
tehtaanomistajat, jotka yleisessä laissa olivat saaneet puolustusta
vaatimuksillensa, syyttivät suomalaisia kihlakunnanoikeuksissa ja
vapauttivat itsensä heistä, sitten kuin katselmusmiehet olivat antaneet
lausuntonsa ja oikeus tuomionsa. Eräässä toisessa pykälässä sanotaan:
"Jos joku talonpoika tämän jälkeen sallii jonkun suomalaisen tai jonkun
muun rakentaa ja asua sillä tavoin (s.o. maan ja vuorityön haitaksi)
omassa metsässään, niinkuin sanottu on, hän maksakoon sakkoa ensi
kerralla 40 taaleria hopearahaa; jos hän useamman kerran rikkoo,
silloin hänet on hirsipuussa rangaistava, jollemme Me tahdo häntä
armahtaa."
Tämä kohtuuttoman ankara laki ja sen häikäilemätön toimeenpano
herätti kansallisvihan vireille. Ruotsalaiset kokivat karkoittaa
metsistään veroa maksamattomat suomalaiset, mutta nämä tekivät
sitkeää vastarintaa. Tarinat ovat säilyttäneet muistissa monta veristä
kahakkaa, joissa molemmin puolin oli päätehtävä kirveellä ja
luodikolla. Mutta kun tappiolle jäänyt puoli tavallisesti kosti samalla
mitalla, ei kummallakaan kansakunnalla ollut syytä soimata toista.
Usein suomalaisten, jotka olivat olleet osallisina näihin kahakkoihin,
täytyi maanpakolaisina paeta Norjan puolelle, missä he saivat suojaa
heimolaistensa luona.
* * * * *

Metsäasetuksen ankaria määräyksiä kaskenpoltosta ei kuitenkaan voitu
kauankaan noudattaa. Joulukuun 13 p:nä 1673 annettiin asetus, jossa
rangaistusta lievennettiin; joka luvattomasti harjoitti kaskenviljelystä,
sai raippoja. "Ja 1600-luvun loppupuolella koko valtakunnalle
annettujen metsiä koskevien asetusten ohessa annettiin useita päätöksiä
ja selityksiä, jotka koskevat yksityisiä valtakunnan osia ja sisältävät
usein sangen tärkeitä poikkeuksia yleisesti voimassa olevista
määräyksistä. Myöskin maaherrat lienevät sen vallan nojalla, joka
heillä oli antaa taloudellisia määräyksiä läänissään, usein antaneet
tärkeitä metsänhoitoa koskevia kuulutuksia." Kaikki tämä antoi
metsälainsäädännölle paikallisoloja kuvastavan luonteen, ja sen
toimeenpaneminen tuli riippumaan asianomaisten virkamiesten
suuremmasta tai vähemmästä harrastuksesta.
Koko joukko erilaisia asetuksia ilmestyi sen ohessa, muun muassa eräs
v. 1650, jossa kielletään suomalaisia pitämästä tammaa, "koska oriit
eivät saaneet käydä rauhassa laitumella". Tämä kielto, joka oli
voimassa 40 vuotta, eli vuoteen 1690,