Ylhäiset ja alhaiset | Page 5

poika? A se on. Ent? t?m??? ?iti viittasi b-t?.
?A?, sanoi Johannes.
?Jumala siunatkoon; ei ole kukaan sisaruksistasi noin tyhm? ollut!?
?P?, sanoi Johannes, joka ei ensink??n kuullut mit? ?iti sanoi.
?No, sen sanon min?, ennenkun sin? ?-n erotat, enn?tt?? varmaankin maailman loppu tulla?.
-- N?in k?vi Johanneksen ensim?isen? lukuhetken?. H?n ei alkaessa tuntenut a-ta, ja kun ?iti pani huomiseksi pois kirjan, ei h?n ollut b-t? viisaampi. --
Joka p?iv? luki h?n; juoksi eilisen viisaana ?itins? luo kirjoineen, ja hetken aikaa luettuansa juoksi h?n yht? viisaana kuin ennen ruuhen tyk? rannalle.
?Tiesi Jumala mik? pojalla on!? sanoi ?iti. ?Ei h?nen p??h?ns? pysty mik??n?.
Kun Jaakko iloisena silm?ili sirppi??n, istui Johannes ?itins? vieress? ja luki. T?m? lukeminen k?vi tavallansa. ?iti oli v?synyt kirjaimiin, ja vaikkei Johannes tuntenut muuta kuin i-n -- sill? i oli seip??n n?k?inen, jonka p??ss? varis istui -- oli ?iti ryhtynyt ?Is? meid?n? rukoukseen.
?Is? meid?n?, sanoi ?iti ja viittasi sormellaan paikkaa.
?Is? meid?n?, matki poika ja katsoi, miten is? otti sirpin sein?lt?.
?No, katso kirjaan!? huusi ?iti ja k??nsi tukasta Johanneksen kasvot kirjaa kohden.
?Joka olet taivaissa?.
?Joka olet taivaissa? -- kertoi Johannes; mutta nyt oli v?h?inen mato sattunut konttaamaan kannen ja kukkolehden v?list? yl?s, eik? Johannes saattanut olla sit? katselematta.
?Pyhitetty olkoon?, sanoi ?iti.
?Pyhitetty olkoon?, kertoi Johannes; mutta nyt tuli veli Jaakko tupaan tuoden suuren ahvenen, joka oli tarttunut h?nen onkeensa. Johanneksen silm?t k??ntyiv?t ahveneen, joka viel? kimpuroitsi ongessa, ja h?nen piti nyt ajatella k?vik? ahven raukan suupieluksiin kipe?sti tuossa riippuessa.
?Sinun nimesi?, luki ?iti.
Nyt sattui Jaakko yskim??n, niin ettei Johannes kuullut oikein ?itins? sanoja.
?Mit??? kysyi h?n.
?Sinun nimesi?, kertoi ?iti.
?Nimesi?, sanoi poika.
?No, lue nyt kaikki! Is? meid?n, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimes?. Ja ?iti pani kiini kirjan.
Vaan poika katseli niin tarkasti ahventa, ettei h?n kuullut mit??n. Kun ?iti siis pani kirjan kiini, luuli h?n p??sev?ns? ja l?hti ilolla juoksemaan ahvenen luo.
?Onko poika villiss?!? huusi ?iti. Ja nyt oli h?n tuskaantunut. H?n nousi, ja ennenkuin Johannes osasi pahaa aavistaa, oli ?iti h?nen tukassaan kiini, ja Johannes sai nyt havaita, ettei lukeminen leikki? ollut. H?n rupesi itkem??n ja huutamaan niin kovasti, ett? is? ?rj?si h?nt? olemaan vaiti.
Mutta Johannes ei ollut tavallinen lapsi. H?nen ?Vanha Aataminsa? oli p??ssyt valloille; h?n ei huolinut is?ns? sanoista; h?n, tottumaton kuritukselle, jota h?n ei ik?n? ollut saanut, huusi yh? julmemmasti.
?Ole karjumatta, poika!? huusi is?.
Viel? kipe?mm?sti itki poika.
?Ellet ole ??neti, niin saat minun tukkaasi?.
Ei auttanut.
Nyt suuttui is?. H?n sieppasi takalta v?h?isen kepin, ja Johannes sai oppia, ettei el?m? pelkk?? leikki? ole. Vaan h?n ei lakannut huutamasta. Vihdoin, kun ?iti pelk?si is?n pilalle ly?v?n lapsen, meni h?n v?liin ja kantoi pahasisuisen pojan ulos tuvasta.
Johannes oli yhdeks?nvuotinen silloin.
* * * * *
Seuraavana p?iv?n?, kun is?, Jaakko veli ja Kaisa sisar meniv?t pellolle, j?i Johannes, joka ei viel? ollut leppynyt, ?idin kanssa tupaan. -- Lukuhetki l?hestyi, mutta ?iti oli niin kovassa p??nkivussa, ettei jaksanut. H?n makasi, ja Johannes istui nyrpe?n? takalla.
?Tule t?nne!? sanoi ?iti.
Johannes ei liikkunut.
?Kuulitko, tule t?nne!? kertoi ?iti.
?Kuulin!? vastasi Johannes, mutta j?i istumaan.
?Tule t?nne, min? puhun sinulle sadun?.
Ei vaikutusta ?idin sanoilla.
?Jumala siunatkoon, mik? sinustakin tullee! Noin pahasisuista lasta en ole t?ss? maailmassa n?hnyt!? Ja ?iti itki, kuitenkin enemm?n p??nkivun kuin pojan uppiniskaisuuden t?hden.
Katso kummaa!
Kun Johannes n?ki ?itins? itkev?n, luopui ?Vanha Aatami? h?nest?, ja nyt h?n kutsumatta tuli ?idin vuoteelle. ?Miksi itket, ?itini?? kysyi h?n.
?Kun sin? olet paha, uppiniskainen, etk? opi mit??n?.
?En min? en?? ole paha. El? itke, hyv? ?iti! Puhu nyt minulle satu!?
?Jos min? jaksaisin... No, avaa arkkuni, siell? on kuvapaperisi alla pikkuinen kirja, jonka Turussa palvellessani kadulta l?ysin. Siin? on paljo satuja; tuo se t?nne!?
Johannes totteli sukkelasti.
?iti otti kirjan, k??nsi muutamia lehti? ja luki sadun kissasta[1].
Kerran kissa kiivennynn? Oli pajahan osannut, Siell? viilan viekkahimman, Raudan rasvaisen tapasi, Jota joutu nuolemahan Kielen kanssa kiirehesti. Koska kielest? kipin?t Veri viilahan vet?y, Kissa isosti iloitsi, Mieli hyviss? hyrisi, Luuli viilasta lujasti Veren ulos vet?yv?n, Jonka t?hden joutumalla Sit? nuoli siihen asti, Ett? kieli kipeneiksi Kaikki kulu ja katosi. --
[1] Caxi Nelj?tt? Kymment? Satua, Suomalaisiin Runoihin K??tty Vuonna 1774.
Johannes nauroi. ?Onko tuo oikein totta?? kysyi h?n.
?Se on satu?, vastasi ?iti.
?Onko kirjassa monta satua??
?Kaksi nelj?tt??, vastasi ?iti.
Johannes otti kirjan, katsoi siihen. A-n ja i-n h?n tunsi. Vihdoin rupesi h?n katkerasti itkem??n. ?Voi, kun en osaa lukea!? Ja nyt juoksi h?n aapisen luo.
?Tuossa, ?iti, opeta minua lukemaan!?
Tiesik? ?iti, mit? n?m? kyyneleet olivat, mit? ne merkitsiv?t?
Ei, ?iti ei olisi uskonut, jos olisi joku sanonut: Sin? olet tiet?m?tt?si sattunut saamaan k?siisi Johanneksen syd?men avaimen; sin? olet tiet?m?tt?si kylv?nyt siemenen Johanneksen syd?meen, siemenen, jonka hedelm?? ei tied? muut kuin Kaikkivaltias.
Johannes oli viel? liian nuori ty?h?n. H?n sai olla kotona, ja koto oli h?nelle nyt rakas. H?n ei muuta tahtonut kuin lukea, ja kun ?idill? ei ollut aikaa istua h?nen vieress??n, juoksi h?n satukirjoineen milloin ruuheen rannalla, milloin latoon, milloin kiipesi h?n lehtev??n puuhun tavaillen siell? satuja, kunnes sai selville ne.
Siemen oli it?nyt. --
Vaan jo taitanet, hyv? lukiani, kyll?sty? n?ihin lapsen k?yt?ksiin ja mit?tt?miin tahi aivan jokap?iv?isiin tapauksiin. En kumminkaan saata olla mainitsematta viel? yht? tapausta, joka,