Ylösnousemus III | Page 5

Katjushaa, vaan kaikkia ihmisiä kohtaan.
Tämä tunne ikäänkuin avasi Nehljudofin sielussa sen rakkauden sulut,
joka ei ennen ollut löytänyt ulospääsyä, mutta nyt suuntautui kaikkiin
ihmisiin, joita hän tapasi.
Koko matkan aikana Nehljudof tunsi olevansa siinä ylevässä
mielentilassa, joka teki hänet ehdottomastikin huomaavaiseksi ja
osanottavaksi kaikkia ihmisiä kohtaan, alkaen kyytimiehestä ja
vartiosotamiehestä vankilapäällikköön ja kuvernööriin saakka, joille
hänellä oli asiaa.
Tähän aikaan, Maslovan siirtymisen vuoksi valtiollisten joukkoon,
Nehljudof tutustui monien valtiollisten kanssa, ensin Jekaterinburgissa,
missä heillä oli hyvin suuri vapaus, niin että he saivat olla kaikki
yhdessä, suuressa huoneessa, ja sitten matkalla niiden viiden miehen ja
neljän naisen kanssa, joiden joukkoon Maslova oli joutunut. Tultuaan
tekemisiin Siperiaan tuomittujen valtiollisten kanssa muuttui
Nehljudofin käsitys heistä kokonaan.
Heitä kohdeltiin niinkuin sodassa kohdellaan vihollisia, ja he
luonnollisesti käyttivät samoja keinoja kuin mitä heitä vastaan

käytettiin. Ja niinkuin sotilashenkilöt elävät aina yleisen mielipiteen
ilmakehässä, joka peittää heidän tekojensa rikoksellisuuden jopa
julistaa ne päinvastoin urotöiksi,--niin vallankumouksellisiakin
ympäröitsi aina heidän toveripiirinsä yleinen mielipide, jonka valossa
heidän vapauden ja hengen kadottamisen uhalla tekemänsä julmat teot
eivät näyttäneet heistä pahoilta, vaan jalomielisiltä. Näin selitti
Nehljudof itselleen sen oudon ilmiön, että mitä hyväluontoisimmat
henkilöt, jotka eivät olisi voineet tuottaa tai edes nähdä tuotettavan
kärsimyksiä eläville olennoille, aivan rauhallisesti valmistuivat
tappamaan ihmisiä ja melkein kaikki pitivät tappoa, kun se tuli
kysymykseen itsepuolustuksena, tai oli tarpeen korkeimman
yhteishyvän saavuttamiseksi, laillisena ja oikeutettuna. Suuret ajatukset,
jotka heillä oli omasta asiastaan ja siis myöskin itsestään, syntyivät
luonnostaan siitä merkityksestä, minkä hallitus heille antoi, ja siitä
rangaistusten ankaruudesta, minkä alaisiksi se heidät teki. Heillä piti
olla korkeat ajatukset itsestään, että he olisivat voineet kestää kaikkea
sitä mitä heidän oli kestäminen.
Tutustuttuaan heihin lähemmin huomasi Nehljudof, etteivät he olleet
järjestään kaikki konnia, joina toiset heitä pitivät, eivätkä järjestään
sankareja, kuten toisten mielestä, vaan tavallisia ihmisiä, joissa, kuten
joka paikassa, oli sekä hyviä, pahoja että keskinkertaisia ihmisiä.
Muutamat heistä olivat saattaneet tulla vallankumouksellisiksi
sentähden, että rehellisesti luulivat olevansa velvolliset taistelemaan
olemassaolevaa pahaa vastaan; mutta oli semmoisiakin, jotka olivat
valinneet tämän toiminnan itsekkäistä, kunnianhimoisista vaikuttimista;
enimmät olivat kuitenkin antautuneet vallankumousliikkeeseen
Nehljudofille hänen omilta sotilasajoiltaan tutusta halusta hakea
vaaroja, sitä nautintoa, jonka tuotti leikki oman elämän kanssa,--eli siis
tunteista, jotka olivat ominaiset kaikkein tavallisimmalle,
toimintahaluiselle nuorisolle. Se mikä erotti heitä heidän eduksensa
muista ihmisistä, oli se seikka, että siveellisyyden vaatimukset olivat
heidän joukossaan ylempänä, kuin muiden tavallisten ihmisten
keskuudessa. Heidän piireissään pidettiin välttämättömänä
kieltäytyminen, köyhyys elämässä, rehellisyys, anteliaisuus ja myöskin
alttius uhraamaan kaikki, jopa oma henkikin. Ja sen vuoksi ne heistä,
jotka olivat ylempänä keskinkertaisuutta, olivat hyvin paljon sitä
ylempänä, ja olivat pidettävät esimerkkeinä harvinaisen korkeasta

siveellisestä kehityskannasta; ne taas, jotka olivat keskinkertaisuutta
alempana, olivat paljon alempana sitä, ja olivat usein pidettävät
epärehellisinä, teeskentelevinä ja samalla itseensäluottavina ja ylpeinä.
Niin että muutamia uusista tutuistaan Nehljudof sekä kunnioitti että
koko sydämmestään rakasti; mutta toisia kohtaan hän tunsi enemmän
kuin välinpitämättömyyttä.

VI.
Erittäinkin kiintyi Nehljudof erääseen keuhkotautiseen Kryiltsof
nimiseen nuoreen mieheen. Tämä kuului samaan joukkokuntaan, johon
Katjushakin, ja oli tuomittu Siperiaan pakkotöihin. Nehljudof tutustui
häneen jo Jekaterinburgissa ja sitten matkan aikana usean kerran tapasi
häntä ja seurusteli hänen kanssaan. Kerran kesällä, majoituspaikassa
levättäessä, vietti Nehljudof hänen parissaan melkein koko päivän, ja
Kryiltsof, päästyään oikein puheisiin, kertoi hänelle koko
elämäkertansa ja miten oli tullut vallankumoukselliseksi. Hänen
historiansa ennen vankeuteen joutumista oli hyvin lyhyt. Isä, rikas
tilanomistaja etelälääneistä, kuoli hänen vielä lapsena ollessa. Hän oli
ainoa poika, ja äiti kasvatti häntä. Hänen oli helppo oppia, hän kävi
lyseon läpi ja oli sitten yliopistossa, jossa suoritti luvut ensimäisenä
kandidaattina matemaattisessa tiedekunnassa. Hänelle tarjottiin
tilaisuus tulla yliopistonmieheksi ja päästä ulkomaille. Mutta hän
viivytteli asiaa. Oli eräs neiti, johon hän oli rakastunut, ja hän alkoi
miettiä avioliittoa ja kunnallistoimia. Kaikkea hän olisi halunnut, mutta
mihinkään hän ei uskaltanut ryhtyä. Tähän aikaan entiset
yliopistotoverit pyysivät häneltä rahaa yhteistä asiaa varten. Hän tiesi,
että tämä yhteinen asia oli vallankumouksellinen, josta hän ei silloin
paljonkaan välittänyt, mutta toveruuden tunteesta ja myöskin
itserakkaudesta, ettei luultaisi hänen pelkäävän, hän antoi rahat. Rahan
saajat joutuivat kiinni; löydettiin paperilappu, josta kävi ilmi että
Kryiltsof oli antanut rahat; hän vangittiin, ensin vietiin polisikonttoriin
ja sieltä vankilaan.
--Vankilassa, mihin minut vietiin,--kertoi Kryiltsof Nehljudofille, (hän
istua kuuhotti, rinta painuneena, korkealla lavitsalla, nojaten käsiänsä
polviin, ja vaan silloin tällöin katsahti välkkyvillä, kuumetautisilla,
ihanilla silmillään Nehljudofiin),--siinä vankilassa ei noudatettu
erityistä ankaruutta; me saimme vapaasti koputella toisillemme, mitä

oli sanottavaa; saimme liikkua käytävässä, usein juttelimme toistemme
kanssa, jaoimme eväitä, tupakkia, ja iltasin me lauloimmekin köörissä.
Minulla oli hyvä ääni. Juu-juu. Jollei äiti olisi niin surrut kohtaloani,
olisi minun ollut hyvä olla vankilassa, jopa mieluista ja hyvin opettavaa.
Täällä minä muun muassa tutustuin kuuluisan Petrofin kanssa, joka
sitten linnassa leikkasi kurkkunsa lasisirpaleella, ja vielä muidenkin
kanssa. Mutta minä en kuulunut vallankumouksellisiin. Sitten minä
tutustuin vielä kahden koppinaapurin kanssa. He olivat joutuneet kiinni
samasta asiasta noiden puolalaisten julistusten kanssa ja heitä syytettiin
yrityksestä päästä karkuun sotamiesten käsistä, kun heitä kuljetettiin
rautatielle. Toinen oli puolalainen, Losinsky, toinen juutalainen,
Rosofskij sukunimeltään. Juu-juu. Tämä Rosofskij oli