Ylösnousemus III | Page 4

piti itseään samoin kuin Maria Pavlovnaa
maailmallisina fagosiitteinä.
Hänen rakkautensa Katjushaan ei ollut ristiriidassa tämän aatteen
kanssa, sillä hän rakasti platoonisesti, arvellen, ettei tämmöinen

rakkaus häiritse, vaan päinvastoin vielä enemmän innostuttaa tuohon
fagosiitilliseen heikkojen palvelemiseen.
Mutta paitsi sitä, että hän ratkaisi omin päin siveyttä koskevat
kysymykset, hän ratkaisi omin päin myöskin enimmät käytännölliset
kysymykset. Kaikkiin käytännöllisiin asioihin nähden hänellä oli omat
teoriansa. Oli sääntöjä siitä, kuinka monta tuntia oli työskenneltävä,
mitä syötävä, miten pukeuduttava, miten lämmitettävä uunia ja miten
valaistava huoneita.
Tämän ohella Simonson oli sangen ujo toisten ihmisten parissa ja ylen
vaatimaton. Mutta kun hän kerran jotain päätti, ei häntä enää mikään
voinut pidättää.
Ja hänelläpä nyt oli suuri vaikutus Maslovaan sen kautta että hän tätä
rakasti. Maslova tajusi hyvin pian asianlaidan naisellisella vaistollaan,
ja tieto, että hän oli voinut herättää rakkautta noin erinomaisessa
ihmisessä, nosti häntä hänen omissa silmissään. Nehljudof tarjosi
hänelle avioliittoa ylevämielisyydestä ja sen johdosta, mitä oli ennen
tapahtunut; mutta Simonsen rakasti häntä semmoisena kuin hän oli nyt,
ja rakasti vaan siksi että rakasti. Paitsi sitä Maslova tunsi, että
Simonson pitää häntä harvinaisena, kaikista muista eroavana naisena,
jolla oli erikoisia, korkeita siveellisiä ominaisuuksia. Ei Maslova
tarkalleen tiennyt, mitä ominaisuuksia Simonson nimenomaan hänessä
oli löytänyt, mutta varmuuden vuoksi, ettei tulisi pettäneeksi häntä,
koetti kaikin voimin herättää itsessään parhaimpia ominaisuuksia, mitä
suinkin taisi mieleensä kuvailla. Ja tämä seikka pani hänet koettamaan
saavuttaa niin suurta hyvyyttä kuin suinkin mahdollista.
Tämä kehitys oli saanut alkunsa jo vankilassa, kun hän ollessaan
valtiollisten vankien yhteisessä vierashuoneessa oli huomannut
Simonsonin erittäin itsepintaisen katseen tuolta syvältä otsan alta,
tuuheitten kulmakarvain takaa, hyvistä, tummansinisistä silmistä. Jo
silloin hän oli huomannut, että tuo ihminen on erinomainen ja
erinomaisesti katsoo häntä, oli huomannut miten kummallisesti ja
silmiinpistävästi samoihin kasvoihin oli yhtynyt sekä ankaruus, joka
ilmausi töröttävästä tukasta ja rypistyvistä silmäkulmista, lapsellinen
hyvänsuopuus ja ilmeen viattomuus. Sitten näki hän Simonsonin
uudelleen Tomskissa, kun hänet oli siirretty valtiollisten joukkoon. Ja
vaikkeivät he olleet vaihtaneet sanaakaan keskenään, oli siinä
silmäyksessä, jolla he katsahtivat toisiinsa, tunnustus, että he muistavat

toisiaan ja ovat toisilleen tärkeät. Mitään merkittävää keskustelua ei
heidän välillään jälestäkään päin ollut, mutta Maslova tunsi, että
Simonsonin puhe, silloin kun hän oli mailla, tarkoitti häntä, että
Simonson puhui häntä varten ja koetti sitä varten lausua ajatuksensa
niin selvästi kuin suinkin. He lähestyivät toisiansa erittäinkin siitä
pitäen kuin Simonson alkoi kulkea jalkasin tavallisten rikoksentekijäin
matkassa.

V.
Nishninovgorodista Permiin asti ei Nehljudofin onnistunut tavata
Katjushaa kuin vaan kaksi kertaa: ensimäisen kerran
Nishninovgorodissa, ennenkuin vangit sijoitettiin proomuun, ja toisen
kerran Permissä, vankilan konttorissa. Ja molemmilla kerroilla
Katjusha, oli tuntunut suljetulta eikä suopealta. Nehljudofin
kysymykseen: oliko hänen hyvä olla ja eikö hän jotain tarvitsisi, vastasi
hän vältellen, ympyrjäisesti ja hänessä tuntui Nehljudofin mielestä sitä
samaa vihollismielistä moitteenhalua, mikä oli hänessä ennenkin
ilmaantunut. Ja tämä hänen synkkä mielialansa, joka johtui silloin vaan
noista miesten ahdistelemisista, vaivasi Nehljudofia. Hän pelkäsi, ettei
vaan ne raskaat ja turmelevat olot, joissa Katjusha matkan aikana oli,
saattaisi häntä jälleen siihen sisälliseen hajaannukseen ja epätoivon
tilaan, jossa Katjusha aina vihasi häntä ja joi ja poltti unohtaakseen
kaikki. Mutta Nehljudof ei voinut mitenkään auttaa häntä, sillä
alkupuolella matkaa ei Nehljudof ollut tilaisuudessa usein tavata häntä.
Vasta sitten kuin Katjusha siirrettiin valtiollisten joukkoon, pääsi
Nehljudof kokonaan näistä epäilyksistään ja joka tapaaman perästä
alkoi hänessä huomata yhä varmistuvaa sisällistä mielenmuutosta, jota
Nehljudof niin sydämmestään halusi hänessä nähdä. Ensikerran
Tomskissa tavatessa oli hän taas samallainen kuin oli ollut ennen
matkalle lähtöä. Hän ei mennyt nyrpeän näköiseksi eikä hämmentynyt
nähtyään Nehljudofin, vaan päinvastoin iloisesti ja yksinkertaisesti
kiitti häntä siitä, mitä Nehljudof oli hänen hyväkseen tehnyt, ja
erittäinkin siitä, että oli toimittanut hänet niiden ihmisten yhteyteen,
joiden seurassa hän nyt oli.
Kaksikuukautisen matkustuksen jälkeen näkyi hänessä tapahtunut
muutos jo hänen ulkomuodossaankin. Hän laihtui, päivettyi, vähän
niinkuin vanheni; silmäin ja suun pielet menivät pieniin ryppyihin,

hiuksiaan hän ei enää laskenut otsalle, vaan sitoi huivin alle, eikä hänen
puvussaan yhtä vähän kuin muussakaan käytöksessään ollut entisiä
keikailemisen merkkiä. Ja tämä hänessä tapahtunut ja yhä jatkuva
muutos tuotti Nehljudofille lakkaamatta suurta iloa.
Hänen nykyisessä tunteessaan Maslovaa kohtaan oli jotain semmoista,
mitä hän ei koskaan ennen ollut kokenut. Siinä ei ollut mitään jäljellä
entisestä runollisesta viehätyksestä, ja vielä vähemmän siinä oli tuota
aistillista rakastumista, jota hän oli sitten kokenut, ei edes sitä täytetyn
velvollisuuden tuntoa ja siitä johtuvaa oman itsensä ihailemista, jonka
nimessä hän oli oikeudenkäynnin jälkeen päättänyt mennä hänen
kanssaan naimisiin. Nykyinen tunne ei ollut muuta kuin se sama säälin
ja hellyyden tunne, jota Nehljudof oli tuntenut tavatessaan Katjushaa
ensi kerran vankilassa, ja joka oli kasvanut hänen käytyään lasaretissa,
jolloin hän voitti inhonsa ja antoi Katjushalle anteeksi tuon jutun
välskärin kanssa, joka juttu sittemmin kuitenkin oli osoittautunut
vääräksi; tunne oli sama, mutta siinä oli kuitenkin se eroitus, että silloin
se oli hetkellistä laatua, jota vastoin se nyt oli tullut pysyväiseksi. Mitä
ikinä Nehljudof nyt ajattelikin, mitä ikinä hän teki, hänen yleinen
mielialansa oli tuo säälin ja hellyyden tunne Katjushaa kohtaan, eikä
ainoastaan