Ylösnousemus II | Page 5

on hänen toliinsa. Ehkä tulen teitä
saattamaan,--puhui pehtori iloisesti hymyillen.
--Ei, kiitoksia, kyllä minä löydän, mutta olkaa te hyvä, käskekää
sillaikaa ilmoittaa talonpojille että he tulisivat kokoon, minun täytyy
puhua heidän kanssaan maasta,--sanoi Nehljudof aikoen täällä tehdä
talonpoikien kanssa samallaisen välipuheen kuin Kusminskissakin, ja
jos mahdollista jo tänä iltana.

IV.
Tultuaan portista kohtasi Nehljudof kovalla kujapolulla nopeasti,
lihavilla avojaloilla juoksevan talonpoikaistytön kirjavassa esiliinassa
ja höyhenet korvissa. Palatessaan nyt takasin tämä heilutti vikkelästi
vasenta kättänsä ja painoi oikealla punasta kukkoa lujasti mahaansa
vasten. Kukko heiluvine, punaisine helttoinensa näytti aivan
rauhalliselta, ainoastansa silmät tahtoivat toisinaan mennä nurin ja
milloin se ojensi milloin se koukisti toisen mustan jalkansa, tartuttaen
kyntensä tytön esiliinaan. Kun tyttö alkoi lähestyä herraa, hän ensin
hiljensi vauhtinsa juoksusta käyntiin, mutta tultuansa kohdalle pysähtyi
ja, ottaen päällänsä vauhtia, kumarsi, ja vasta Nehljudofin mentyä
jatkoi matkaa kukkoinensa, Laskeutuessaan kaivolle Nehljudof tapasi
vielä akan, jonka koukistunut selkä likaisine karkeine paitoineen painui
alas raskaan vesikorennon alla. Akka asetti varovasti ämpärit viereensä
ja sitten, samalla tavalla vauhtia ottaen, kumarsi hänelle.

Kaivon takana alkoi kylä. Oli kuuma poutapäivä ja jo 10:n aikaan
aamulla paahtoi aurinko, peittyen vaan silloin tällöin pilvien taakse.
Koko kyläkujalla oli väkevä, ei varsin epämiellyttävä lannanhaju, joka
tuli sekä mäenrinnettä nousevista sontakuormista että erittäinkin
takapihojen avatuilta tunkioilta, joiden ohi Nehljudof kulki. Kuormien
jälessä kulkivat alamäkeä talonpojat, avojaloin, sontaan rypeytyneissä
alushousuissaan ja paidoissaan. He katselivat pitkäkasvuista, paksua
herraa, joka harmaassa hatussa, auringossa kiiltävän silkkinauhan
kanssa, kulki ylös kylään, koskettaen joka toisella askeleella maahan
kiiltävällä, pallopäisellä mukurakepillään. Palaavat sonnanajajat
täristen tyhjien rattaittensa kokassa seurasivat kummastunein katsein ja
lakkiansa nostellen tuota tavatonta ilmiötä, joka nyt kulki heidän
kujaansa myöten; vaimot tulivat kuisteille ja veräjien suulle ja
näyttelivät häntä silmillänsä seuraten toinen toisilleen.
Neljännen takapiha-portin luona, jonka ohi Nehljudof kulki, oli hänen
pysähtyminen juuri ulosajavan suuren sontakuorman vuoksi, jonka
päälle oli viskattu niinimatto istumista varten. Kuusivuotias poika,
kiihkeästi odottaen milloin pääsisi ajamaan, kulki kuorman takana.
Nuori talonpoika niinitallukoissa tuli pitkin askelin, hevosta ajaen,
portista. Pitkäjalkainen, sinertävä varsa hypähti porttien takaa esille,
mutta säikähti Nehljudofia, painautui rattaita vastaan ja kolhien
jalkojansa pyöriin juoksi emänsä edelle, joka levottomana hirnahtaen
veti tarhasta raskasta kuormaa. Seuraavaa hevosta ohjasti ulos reipas
ukko, paljain jaloin, viiruisissa alushousuissa ja pitkässä likasessa
paidassa, selässä esiinpistivine heikkoine lapaluineen.
Kun hevoset pääsivät ajotielle, joka oli täynnänsä harmaita palaneita
sontakokkareita, palasi ukko portin luo ja kumarsi Nehljudofille.
--Olet kai meidän neitien veljenpoika?
--Olen kyllä,
--Terve tulemaasi, meitäkö tulit katsomaan?--sanoi puheliaasti ukko.
--Niin, niin... No, mitäs teille kuuluu?--sanoi Nehljudof tietämättä mitä
puhuisi.
--Mitäkö kuuluu! Mitäs muuta kuin huonoa meille kuuluu,--puhkesi
ikäänkuin mielihyvällä virtensä puhelias äijä.
--Miksi niin, huonoa?--sanoi Nehljudof tullen portista sisälle.
--No, kuinkas muuten kuin huonoa? Ihan kaikkein huonointa,--sanoi
ukko seuraten Nehljudofia katoksen alle, missä sonta oli luotu pois

maahan asti.
Nehljudof tuli hänen kanssaan katoksen alle.
--Siinähän niitä minulla on--kaksitoista henkeä,--jatkoi ukko osottaen
kahta vaimoihmistä, jotka, liinat päästä soluneina, hikisinä, hameet
ylöskäärittyinä ja pohkeet puoleksi lantaliejuissa, seisoivat talikkoineen
tunkion törmässä.--Joka kuukausi menee 6 puntaa ostoviljaa, mutta
mistäpäs otit?
--Eikö riitä omasta?
--Omastako?!--sanoi pilkallisesti hymähtäen ukko.--Minulla on maata
kolmen hengen elatukseksi, mutta eloa korjasimme vaan kahdeksan
kuhilasta; ei piisannut jouluunkaan.
--Niin mitäs sitten teette?
--Teemme minkä teemme, yhden olen antanut työhön, ja teidän
armoltanne sain lainaksi rahoja, jotka jo ennen pääsiäistä kaikki
vaadittiin takasin; mutta verot eivät ole maksetut.
--Paljonko on veroja?
--Minun talostani menee 17 ruplaa joka vuosikolmanneksena. Jumala
varjelkoon siitä elämästä, ei tiedä itsekään miten selviytyä.
--Saapiko katsahtaa tupaanne?--sanoi Nehljudof mennen eteenpäin
pitkin karjapihaa ja jälleen joutuen vasta talikolla käännettyjen
ruskeankeltaisten ja kovasti haisevien sontakerrosten päälle,
--Miksei, käyhän vaan sisälle,--sanoi ukko, ja loan puristuessa
varpaiden välistä harppasi nopein paljain jaloin Nehljudofin edelle
aukaisten hänelle tuvan ovea.
Akat korjasivat liinansa ja laskivat liepeensä sekä katselivat
uteliaisuudella heidän taloonsa tulevaa puhdasta herraa
kultanappi-hihoilla.
Kaksi tyttöä hypähti paitasillaan esille tuvasta. Kyykistyen ja ottaen
lakkinsa pois päästä Nehljudof tuli etehiseen ja siitä happamelta ruualta
haisevaan ahtaaseen tupaan, jossa oli kaksi kangaspuuta. Tuvan uunin
ääressä seisoi akka hihat käärittyinä ylös laihoilta suonikkailta ja
ruskettuneilta käsivarsilta.
--Tässä on meidän herramme, hän tulisi meille vieraaksi,--sanoi ukko.
--Terve tuloa vaan,--sanoi akka leppeästi, kääntäen alas hihojansa.
--Halusin nähdä kuinka elelette,--sanoi Nehljudof.
--Elelemme niin kuin näet. Tupa on sortumaisillaan, ett'on henki
vaarassa. Mutta äijä sanoo sen kyllä kelpaavan; ja niin me sitten

elelemme--hallitsemme,--puhui virkeä akka hermollisesti nytkytellen
päätänsä.--Pian tästä huudan kaikki päivällisille. Alan syöttää
työväkeäni.
--Mitä teillä on päivälliseksi?
--Mitäkö on päivälliseksi? Hyvä on ruokamme. Ensi-ateriaksi leipää
kaljan kanssa, sitten kaljaa leivän kanssa,--sanoi akka paljastaen
puoleksi kuluneet hampaansa.
--Ei, ilman leikkiä, näyttäkää minulle mitä aijotte nyt syödä.
--Syödäkö?--sanoi nauraen ukko.--Kyllä ei ole ruokamme konstikas.
Näytäs hänelle suotta.
Akka pudisteli päätänsä.
--Johan nyt pitäisi meidän talonpoikaista ruokaa ruveta näyttämään.
Olet sinä kummallinen herra, kun sinua tässä oikein katselen. Kaikkea
sinun pitäisikin tietää. No, niinpä siis ensiksikin leipää kaljan kanssa, ja
kaalisoppaa,--katsos, tämmöisiä sinttiä, joita akat eilen toivat,--siinä on
meidän kaalisoppamme, sitten vielä perunoita.
--Eikö mitään muuta?
--No vieläkös muuta, rahtunen maitoa kait sekaan,--sanoi akka
naurahdellen ja oveen päin