Ylösnousemus II | Page 4

tarjoumusta edullisena, että puheen tullessa siitä, kuka
ottaisi maan: koko kyläkuntako vai yhtiö, syntyi kiivas väittely niiden
talonpoikien välillä, jotka olisivat tahtoneet erottaa heikkoja ja huonoja
maksajia osuudesta maahan, ja niiden välillä, jotka olisivat jätetyt
osattomiksi. Vihdoin isännöitsijän avulla saatiin hinta ja maksuajat
määrätyiksi, ja talonpojat läksivät kovaäänisesti keskustellen alamäkeä
kylään päin, mutta Nehljudof meni konttoriin laatimaan isännöitsijän
kanssa kirjallista välipuhetta.
Kaikki tuli järjestetyksi niinkuin Nehljudof oli tahtonut ja toivonut:
talonpojat saivat maan kolmekymmentä prosenttia halvemmalla kuin
sen vuokrahinta oli ympäristössä; hänen omat tulonsa maasta vähenivät
melkein puolella, mutta riittivät kuitenkin runsaasti Nehljudofille,

erittäinkin kun siihen tuli lisäksi se summa, jonka hän sai myydystä
metsästä, ja joka oli suoritettava talousirtaimiston myönnin jälkeen.
Kaikki olisi siis pitänyt olla mainiosti järjestetty, mutta kaiken aikaa
hävetti Nehljudofia jokin asia. Hän näki että talonpojat, vaikka jotkut
heistä olivatkin ilmaisseet hänelle kiitollisuutensa, olivat tyytymättömät
ja olisivat odottaneet jotakin enempää. Hän oli siis uhrannut paljon,
tekemättä kuitenkaan talonpojille sitä, mitä nämä toivoivat.
Seuraavana päivänä allekirjoitettiin välipuhe ja Nehljudof
talonpoikais-lähetyskunnan saattamana, sydämmessään semmoinen
epämiellyttävä tunne että jotain oli jäänyt keskeneräiseksi, istui
fiiniin--kuten kyytimies oli sanonut, kolmivaljakon vetämään
isännöitsijän ajopeliin ja ajoi asemalle, sanottuaan hyvästi talonpojille,
jotka neuvottomina ja tyytymättöminä jäivät paitansa pudistelemaan.
Talonpojat olivat tyytymättömät. Nehljudof oli tyytymätön itseensä. Ei
hän tiennyt syytä tähän tyytymättömyyteensä, mutta kaiken aikaa jokin
asia häntä suretti ja hävetti.

III.
Kusminskista Nehljudof matkusti täteiltänsä perimälleen maatilalle,
sille samalle, jossa hän tutustui Katjushaan. Hän aikoi tälläkin tilalla
järjestää maatalousasiat samaten kun oli ne järjestänyt Kusminskissa;
paitsi sitä hän halusi saada kaikki mahdolliset tiedot Katjushasta ja
heidän yhteisestä lapsestaan: oliko totta että tämä oli kuollut, ja kuinka
se oli kuollut. Hän saapui Panovoon varhain aamulla, ja se mikä häntä
pihalle ajaessaan ensiksi kummastutti oli kaikkien rakennusten ja
erittäinkin itse talon rappeutunut ja ränsistynyt näkö. Joskus
viheriäisenä ollut, muinoin maalattu peltikatto punotti ruosteesta, ja
muutamat levyt olivat, luultavasti myrskyssä, repeytyneet irti:
vuorilaudat olivat talon ympäriltä paikotellen viedyt, niitä oli nähtävästi
kiskottu irti, vääntämällä ruosteisia nauloja, mistä vaan oli helpoimmin
irti saatu. Molemmat verannat sekä etumainen että erittäinkin hänelle
tuttu takimainen olivat lahonneet ja särkyneet, jäljellä olivat ainoastaan
vasat; muutamissa ikkunoissa ei ollut laseja, vaan olivat ne teljetyt
vuorilaudoilla, ja sivurakennus, jossa pehtori asui, keittohuone ja
talli--kaikki oli, rappeutunutta ja harmaantunutta. Ainoastaan puutarha
ei ollut lahoa, vaan oli kasvanut joka suunnalle ja yhteen, ja oli nyt
kokonaan kukassa; valkoisina pilvinä näkyivät aidan takaa kukkivat

kirsimarjapuut, omenapuut ja luumut. Sireeniaita kukki aivan samalla
tavalla kuin sinä vuonna, kaksitoista ajastaikaa sitten, kun Nehljudof oli
vielä juossut leskeä 16-vuotisen Katjushan kanssa, pudonnut pehkon
takana ja polttanut itsensä nokkosiin. Sofia Ivanovnan istuttama
lehtikuusi, joka oli talon vieressä ja silloin vaan seipään korkuinen, oli
nyt tukiksi kelpaava suuri puu, tuuheassa pehmeässä,
keltasenvihriäisessä havussa. Joki oli tulvillaan ja kohisi myllyn
laskoksessa. Sentakaisella niityllä kulki kirjava, sekava kylän karja.
Pehtori, lukunsa keskeyttänyt seminaarilainen, tuli hymyillen
Nehljudofia vastaan pihalla, vielä hymyillen pyysi hänet konttoriin ja
herkeämättä hymyillen meni sitten väliseinän taa, ikäänkuin olisi tällä
hymyllään luvannut jotain erinomaista. Väliseinän takana kuiskuteltiin
jotakin ja sitten vaiettiin. Kyytimies, saatuaan juomarahoja, ajoi
kulkusia helistellen pihalta, ja sitten kaikki hiljeni. Heti sen perästä
juoksi ikkunan ohitse tyttö avojaloin, korupaidassa, korvissa ankan
höyhenet[1], sitten juoksi tytön jälkeen mies kolistellen kovaksi
astutulla polulla paksujen kenkiensä nauloja.
Nehljudof istuutui ikkunan ääreen katsellen puutarhaan ja kuunnellen.
Keveästi liehutellen hiuksia hänen hikisellä otsallansa ja kirjoituslehtiä,
jotka olivat veitsellä piirrellyn ikkunalaudan päällä, tuulahteli pienestä,
kaksipuolisesta ikkunasta raitis, keväinen ilmanhenki, ja tuoksui
kaivetulta maalta. Joelta kuului »tra-pa-tap, tra-pa-tap»--pyykkiämmäin
toistaan tavoittava vaatteiden poukutus, ja nämät äänet hajosivat pitkin
jokipadon auringossa kimaltelevaa pintaa, ja yhtaikaa kuului
myllyveden putous; korvan ohi lentää suristi pelästynyt kärpänen.
Ja yhtäkkiä Nehljudof muisti, että joskus, kauvan sitten, kun hän oli
nuori ja viaton, hän aivan samalla tavalla täällä kuuli tuommoista
märkäin vaatteiden poukuttamista joelta ja myllyn yksitoikkoisen
pauhun keskeltä, aivan samalla tavalla keväinen tuuli liikutteli hiuksia
hänen märällä otsallaan ja paperilehtiä leikellyn ikkunalaudan päällä, ja
aivan samalla tavalla oli pelästynyt kärpänen lentänyt korvan ohitse; ja
hän ei ainoastaan muistanut itseänsä 18-vuotiaana poikana, jommoisena
oli silloin, vaan tunsi itsensä samaksi, yhtä raittiiksi, yhtä puhtaaksi ja
yhtä suurten tulevaisuuden aatteiden innostamaksi, mutta samalla,
kuten tapahtuu unessa, hän tiesi, että kaikki se oli mennyttä, ja hänen
mielensä tuli kauhean alakuloiseksi.
--Milloin suvaitsette syödä aamiaista?--kysyi pehtori hymyillen.

--Milloin hyvänsä--en ole nälkäinen. Minä menen kylälle kävelemään.
--Ettekö suvaitsisi katsahtaa päärakennukseen, minulla on siellä sisällä
kaikki järjestyksessä. Tehkää hyvin katsahtakaa, jos ulkopuolella onkin
vähän...
--Ei, kylläpähän sitten. Sanokaa, tiedättekö täällä erästä vaimoa nimeltä
Matriona Harina? (Se oli Katjushan täti).
--Kyllä kaikitenkin. Tuollahan se asuu kylässä,--enkä millään muotoa
saa sitä tottelemaan. Se pitää kapakkata. Olen tavannut monta kertaa,
olen torunut, mutta sääli on viedä käräjiinkin, mummolla on
lapsenlapsia,-- sanoi pehtori yhä samalla tavalla hymyillen, jolla sekä
tahtoi miellyttää isäntää että ilmaisi olevansa vakuutettu Nehljudofin
ymmärtävän kaikenlaisia asioita yhtä hyvin kuin hänkin.
--Missä hän asuu? Tahtoisin mennä hänen luoksensa.
--Kylän päässä, kolmas mökki sieltäpäin. Vasemmalla puolella on
savimökki ja kohta sen takana