Ylösnousemus II | Page 6

vilkaisten.
Ovi oli auki ja eteinen oli täynnä väkeä, lapsia, tyttöjä, vaimoja
rintalasten kanssa, jotka kaikki puristautuivat pieliin nähdäkseen
vierasta herraa, joka tahtoi nähdä talonpoikaista ruokaa. Akka
nähtävästi ylpeili taidostaan käyttäytyä herrojen kanssa.
--Huono, huono on, herra, meidän olomme, mitä siitä
puhuukaan,--sanoi ukko.--Minne tungette siinä!--kiljasi hän ovessa
seisoville.
--No, hyvästi sitten,--sanoi Nehljudof tuntien tukaluutta ja häpeää,
joiden syystä hän ei tehnyt itselleen selvää.
--Nöyrimmästi kiitän käynnistänne,--sanoi ukko.
Eteisessä toinen toisensa päälle tunkeutunut väkijoukko päästi hänet
ohitsensa ja hän tuli kujalle ja meni sitä myöten ylöspäin. Hänen
perässään tuli eteisestä kaksi paljasjalkaista poikaa: toinen vanhempi,
likaisessa, ennen muinoin valkoisessa paidassa, ja toinen huonossa,
haalistuneessa, ruusunpunaisessa. Nehljudof katsahti heihin.
--Minnekäs menet nyt?--sanoi edellinen poika.
--Matrjona Harinan luokse,--sanoi hän.--Tunnetteko?
Pieni poika ruusunpunasessa paidassa rupesi jostain syystä nauramaan,

mutta vanhempi kysyi totisena:
--Minkä Matrjonan? Onko se vanha?
--On, vanha.
--Ohoo,--sanoi poika.--Vai sekö se on, se asuu ihan kylän päässä. Kyllä
me saatamme sinut. Kuules, Petjka, mennään saattamaan häntä!
--Entäs hevoset?
--No, ehkei niille mitään tule.
Petjka suostui ja he läksivät kolmisin ylös pitkin kylää.

V.
Nehljudofin oli poikien kanssa helpompi olla kuin aikaihmisten, ja hän
joutui tiellä keskusteluun heidän kanssaan. Se pieni, ruusunpunasessa
paidassa, lakkasi nauramasta ja puhui nyt yhtä viisaasti ja
perusteellisesti kuin vanhempikin.
--Kukas on teillä kaikkein köyhin?--kysyi Nehljudof.
--Kukako on köyhä? Mihaila on köyhä, Semjon Makarof, ja vielä
Martta ovat köyhiä.
--Entäs Anisja, se on vielä köyhempi. Anisjalla ei ole lehmääkään--he
käyvät kerjuulla,--sanoi pieni Fedja.
--Hänellä ei ole lehmää, mutta heitä onkin kaikkiaan vaan kolme, mutta
Martta on itse viides kotonaan,--sanoi vanhempi poika.
--Mutta Anisjapa on leski,--väitti ruusunpunanen poika, pitäen Anisjan
puolta.
--Sinä sanoit että Anisja on leski, mutta onpa Marttakin yhtä hyvin kuin
leski,--jatkoi vanhempi poika.--Eihän silläkään ole miestä.
--Missäs hänen miehensä on?--kysyi Nehljudof.
--Linnassa täitä ruokkimassa,--sanoi vanhempi poika käyttäen tavallista
sananpartta.
--Viime suvena hän kartanon metsästä kaatoi kaksi koivua ja joutui
siitä kiinni,--kiirehti pieni ruusunpunanen sanomaan.--Nyt istuu jo
kuudetta kuukautta, mutta vaimo kerjää, kolme lasta ja vaivainen
mummo,--luetteli hän perusteellisesti.
--Missä hän asuu?--kysyi Nehljudof.
--Juuri tässä,--sanoi poika osottaen huonetta, jonka vastapäätä seisoi
pikkuruikkuinen liinatukkainen lapsi, tuskin pysyen pystyssä ulospäin
käyristyneillä jaloillaan, seisoi ja huojui sillä polulla, jota myöten
Nehljudof kulki.

--Vai sinä Vasjka, minne olet poikaräppänä taas noussut?--huusi vaimo,
tullen täyttä vauhtia tuvasta likasessa, harmaassa, ikäänkuin saveen
rypeytyneessä paidassa; hän noppasi lapsen syliinsä, syöksyi
pelästynein katsein Nehljudofin edelle, ja vei lapsen tupaan.
Aivan kuin hän olisi pelännyt että Nehljudof tekee jotakin pahaa hänen
lapselleen.
Se oli sama nainen, jonka mies istui vankilassa Nehljudofin metsästä
kaadettujen koivujen vuoksi.
--Entäs Matrjona sitten, onko hän köyhä?--kysyi Nehljudof heidän
lähestyessä Matrjonan mökkiä.
--Mikä köyhä se olisi: se myö viinaa,--sanoi päättävästi ruusunpunanen,
laiha poika.
Tultuaan Matrjonan mökille Nehljudof päästi pojat menemään, meni
itse etehiseen ja siitä tupaan. Eukko Matrjonan tölli oli noin neljän ja
puolen metrin pituinen, niin että uunin takana olevalla vuoteella ei
pitempi ihminen olisi voinut oikaista itseänsä: »tällä samalla
vuoteella»--ajatteli Nehljudof,--»oli Katjusha sitten synnyttänyt ja
sairastanut». Melkein kaiken tilan töllissä ottivat kangaspuut, joita
Nehljudofin sisäänastuessa ja päätään satuttaessa matalaan oveen akka
paraillaan pani kokoon vanhimman lapsenlapsensa kanssa. Kaksi
muuta lapsenlasta tölmäsi paistikkaan tupaan herran perässä, pysähtyen
hänen taaksensa ovelle ja käyden käsin sen kahvaan.
--Ketä haette?--kysyi akka vihasesti, äkeissään siitä ettei saanut
kuntoon kangaspuita. Paitsi sitä hän, kun kaupitteli viinaa, pelkäsi
kaikkia tuntemattomia.
--Minä olen tilanomistaja. Haluaisin vähän puhua kanssanne.
Akka ensin äänettömänä tarkasteli Nehljudofia,--sitten hänen
katsantonsa rupesi äkkiä paistamaan.
--Vai sinäkö se olitkin, minä hölmö kun en tuntenut, luulin
ohikulkijaksi,--alkoi hän puhua teeskennellyn ystävällisellä
äänellä.--Vai sinäkö se, herrasen poika.
--Saisinkohan puhua ilman kuulijoita,--sanoi Nehljudof vilkaisten
avattuun oveen, jossa seisoi lapsia ja niiden takana laiha nainen, sylissä,
taudista riutunut, kalpea, mutta kuitenkin hymyilevä lapsi, ryysyistä
tehty myssy päässä,
--Pääsettekö siitä! Näitäkö kummia nyt katsomaan! Malttakaahan,
minne se saikaan minun keppini,--huusi akka ovessa olijoille.--Sulje

ovi.
Lapset poistuivat, vaimo sylilapsen kanssa sulki oven.
--Minä luulin että kuka se on? Ja se olikin herra itse, sinä kultainen,
sinä kaunokainen,--puhui akka.--Ettäs pistitkin jalkasi tämmöiseen
tölliin. Voi sinua, hopean hohtava! Istuhan tänne, teidän ylhäisyytenne,
tänne tuolille,--puhui hän pyyhkien esiliinalla kangastuolia.--Ajattelin,
mikä piru sieltä taas tulee, ja se on sitten itse teidän ylhäisyytenne,
herra hyvä, hyväntekijämme, ruokkijamme. Annahan anteeksi vanhan
hölmön,--sokeaksi olen jo käynyt.
Nehljudof istui, akka tuli hänen eteensä, nojasi poskensa oikeaan
käteensä ja tuki vasemmalla oikean terävätä kyynäspäätä, ja rupesi
puhumaan laulavalla äänellä:
--Kuinka oletkin vanhentunut, teidän ylhäisyytenne; kuin nauris olit
ennen pyöreä, ja minkäs näköinen oletkaan nyt! Niin ain-ain, huolet
kaikitenkin.
--Minä tulin kysymään, että muistatkohan sinä Katjusha Maslovaa?
--Katariinaako? Kuinka en muistaisi, olihan hän minun sisareni tytär.
Johan nyt olisin unohtanut; paljon, paljon olen hänen tähtensä
kyyneleitä vuodattanut. Tiedänhän minä kaikki. Kukapa olisi Jumalan
edessä synnitön ja keisarin edessä syytön. Nuoruus ja hulluus,--teetä,
kahvia juodaan, ja niin pääsee paha riivaamaan, se on voimakas, synti
tulee helposti. Minkä sille taitaa! Ethän sinä häntä jättänyt, vaan annoit
suuren summan, 100 ruplaa hellitit. Katariina itse pilasi kaikki, ei
voinut tulla järkiinsä. Jos hän olisikin minua kuullut, kyllä olisi