Ylösnousemus I | Page 8

heidän
talossaan kesällä ja nyt matkusti etelästä päin Pietariin, jossa kirjeessä
tämä nainen ilmoitti odottavansa häntä kaupungissa kolmen ja kuuden
välillä, »Italia» nimisessä ravintolassa. Ja sentähden puheenjohtajaa
halutti alkaa ja lopettaa tämän päivän istunto aikasemmin, ehtiäkseen
kuudeksi punatukkaisen Klara Vasiljevnan luo, jonka kanssa hänellä
viime kesänä maalla oli alkanut romaani.
Tultuaan työhuoneeseen hän pani oven säppiin, veti paperikaapin
alahyllyltä kaksi rautaista voimistelupulttia ja teki 20 liikettä eteenpäin,

ylöspäin, sivulle ja alas, ja sitten kolmasti keveästi istahti, pitäen
pultteja päänsä yli.
»Ei mikään niin virkistä, kuin vedellä valeleminen ja
voimistelu»,--ajatteli hän koetellen vasemmalla kädellä, kullainen
sormus nimettömässä, oikean käsivarren pullistunutta jänterettä. Vielä
hänen oli tekeminen yksi tavallinen voimistelutemppu, jota ei hän
myöskään koskaan laiminlyönyt, kun oli edessä pitkä istunto, mutta
silloin ovea koetettiin. Joku tahtoi avata sitä. Puheenjohtaja asetti pian
pultit paikoillensa ja avasi oven.
--Anteeksi,--sanoi hän.
Huoneeseen tuli yksi oikeudenjäsenistä kultasankaisissa silmälaseissa,
lyhyenläntä, olkapäät koholla ja naama nyrpeänä.
--Taaskaan ei Matvei Nikititsh ole saapunut,--sanoi jäsen nyreissään.
--Ei ole vielä,--vastasi puheenjohtaja pukien yllensä virkatakkia.--Aina
se vaan myöhästyy.
--Kumma kun ei jo häpeä, sanoi jäsen, vihasesti istahtaen ja ottaen
paperossia.
Tämä jäsen, hyvin tarkka ihminen, oli aamulla joutunut vaimonsa
kanssa ikävään kalastukseen siitä, että tämä oli ennen määräpäivää
kuluttanut ne rahat, jotka olivat aijotut riittämään koko kuukaudeksi.
Vaimo oli pyytänyt saada etukäteen, mutta hän oli kieltäytynyt
antamasta. Syntyi kohtaus. Vaimo oli sanonut, että jos niin, niin
jääköön päivällinen laittamatta, ettei hänen tarvinnut siis odottaakaan
päivällistä kotona. Tähän vastasi mies lähtemällä kotoansa ja pelkäsi
nyt, että vaimo panee uhkauksensa täytäntöön, sillä tältä saattoi odottaa
mitä hyvänsä.--»Eläppä sitten tiiman jälkeen hyvää siveellistä elämää»,
ajatteli hän, katsellen hymyilevää, tervettä, iloista ja hyvänluontoista
puheenjohtajaa, kuin tämä, kyynäspäät levällä, kauniin Valkosilla
käsillään levitteli tuuheata, pitkää, harmahtavaa poskipartaansa
molemmille puolin virkakaulustansa:--»hän on aina tyytyväinen ja
ilonen, minä sitä vaan tuskailen.»
Sihteeri tuli sisälle tuoden jotain asiapapereita.
--Kiitän teitä suuresti,--sanoi puheenjohtaja paperossia
sytyttäen.--Minkä jutun annamme tulla ensin?
--Eiköhän vaan myrkytysjuttua,--sanoi sihteeri muka
välinpitämättömästi.
--Olkoonpa niin, jos myrkytysjuttu, niin myrkytysjuttu,--sanoi tuomari

harkittuansa, että tämänlaatuisen jutun saisi loppumaan kello 4:ksi ja
sen jälkeen voisi lähteä.--Eikö Matvei Nikititshiä vieläkään näy?
--Ei vieläkään.
--Onko Breve tullut?
--On,--vastasi sihteeri.
--Sanokaa hänelle, jos tapaatte, että alamme myrkytysjutulla.
Breve oli se yleisen syyttäjän apulaisista, jonka tehtävänä oli esiintyä
syyttäjänä tässä istunnossa.
Käytävään tultuansa sihteeri tapasikin Breven. Olkapäät koholla,
virkatakki avoinna, salkku kainalossa, miltei juosten tämä syöksyi
eteenpäin tömistäen kantapäillään maata ja heiluttaen vapaata kättänsä
niin että käden selkäpuoli oli edellä.
Kun sihteeri tuli käytävään, hän kohtasi Breven. Olkapäät koholla,
virkatakki levällään, salkku kainalossa tämä kulki puolijuoksua
käytävää pitkin, jymäytteli kengänkorkojaan lattiaan ja heilutti vapaata
kättään niin, että se oli kohtisuoraan hänen kulkusuuntaansa.
--Mihail Petrovitsh pyysi tiedustelemaan joko olette valmis, sihteeri
kysyi häneltä.
--Tietenkin, minä olen aina valmis, syyttäjänapulainen sanoi.--Mikä
juttu on ensimmäisenä?
--Myrkyttämisjuttu.
--Mainiota, syyttäjänapulainen sanoi.
Mutta hän ei lainkaan pitänyt sitä niin mainiona: yöllä hän tuskin oli
silmiään ummistanut. Hän oli ollut erään apulaisen lähtiäisissä, siellä
oli juotu paljon ja pelattu korttia kello kahteen asti, sen jälkeen ajettiin
naisten luo siihen samaan taloon, missä kuusi kuukautta sitten
Maslovakin vielä oli ollut. Niinpä hän ei ollut ehtinyt edes lukaista läpi
myrkyttämisjuttua ja nyt hän halusi vilkaista sitä. Sihteeri tiesi tämän ja
oli sen takia tahallaan ehdottanut puheenjohtajalle, että
myrkyttämisjuttu otettaisiin ensin. Sihteeri oli mielipiteiltään liberaali,
kuten Venäjän saksalaiset yleensä, vartavasten kääntynyt
kreikkalaiskatoliseen uskoon; sihteeri ei pitänyt hänestä ja kadehti
hänen virka-asemaansa.
--No, miten on skoptsien laita? sihteeri kysyi.
--Olen sanonut, että en voi todistajien puuttuessa ryhtyä koko asiaan,
sen ilmoitan myös oikeudelle, syyttäjänapulainen sanoi.
--Mutta joka tapauksessa...

--En voi, apulainen sanoi ja entiseen tapaan heilautellen kättään kiiruhti
työhuoneeseensa.
Skoptseja koskevan jutun hän halusi lykätä vain erään vähäpätöisen ja
tarpeettoman todistajan poissaolon vuoksi, koska tämä asia kuului
oikeudelle, jossa valamiehinä oli vain intelligenttejä ja juttu voisi
loppua syyttömäksijulistamiseen. Ja puheenjohtajan kanssa oli sovittu,
että juttu pitäisi siirtää maaseutukaupungin oikeuteen, missä suurin osa
valamiehistä on talonpoikia ja syyttäjien mahdollisuudet olisivat
suuremmat.
Liike käytävillä tuli yhä vilkkaammaksi. Eniten oli väkeä siviiliasiain
osaston läheisyydessä. Tällä osastolla oli ollut se juttu, josta äskeinen
komean näköinen valamies, joka oli oikeusasioiden tuntija, oli kertonut
valamiehille. Väliajalla tuli tästä salista ulos se vanha rouva, jolta
nerokkaan asianajajan oli onnistunut riistää omaisuus liikemiehen
hyödyksi, vaikka tällä ei ollut omaisuuteen minkäänlaista oikeutta. Sen
tiesivät sekä tuomarit että vielä paremmin kantaja ja hänen
asianajajansa; mutta jutun ajaminen oli suoritettu niin ovelasti, että ei
voinut olla tuomitsematta muorin omaisuutta liikemiehelle. Vanha
rouva oli hienosti puettu, täyteläinen nainen ja hänellä oli hatussaan
suuria kukkia. Kun hän oli tullut ovesta käytävään, hän pysähtyi,
levitteli paksuja, lyhyitä käsiään ja hoki hokemistaan asianajajansa
puoleen kääntyen: »Mitä tästä tulee? Sanokaa toki! Mitä tämä
merkitsee?» Asianajaja katsoi kukkia hänen hatussaan käsittämättä
mitään eikä kuunnellut hänen puhettaan.
Eukon perästä tuli oikeussalin ovesta valkoinen paidanrinnus liivien
leveästä aukosta paistaen ja kasvot omahyväisyydestä tyytyväisinä
loistaen nopein askelin se samainen kuuluisa asianajaja, joka oli
saattanut mummoparan kukkasineen keppikerjäläiseksi, saanut itse
kymmenentuhatta ja toimittanut liikemiehelle yli satatuhatta. Kaikkien
katseet kääntyivät asianajajaan, hän