Ylösnousemus I | Page 3

joka myyskenteli viinaa.

Synnytys oli helppo. Mutta kätilö, joka oli kylässä hoitanut sairasta
synnyttäjää, tartutti Katjushaan maitokuumeen, ja lapsi, poikanen,
lähetettiin kasvatuslaitokseen, minne se oli heti perille päästyä kuollut,
lasta saattaneen akan kertomuksen mukaan.
Rahoja oli Katjushalla kaikkiaan silloin kuin hän asettui kätilön luo 127
ruplaa, joista 27 ansaittuja ja 100 ruplaa viettelijän antamia. Mutta
lähtiessä sieltä oli hänellä jäljellä ainoastaan 6 ruplaa. Hän ei osannut
pitää rahoja, tuhlasi niitä omiin tarpeisinsa ja antoi myöskin jokaiselle,
joka pyysi. Kätilö otti häneltä hyyrystä, ruuasta ja teestä kahden
kuukauden ajalta 40 ruplaa, 25 ruplaa meni lapsen lähettämiseen, 40
ruplaa kätilö pyysi ja sai lainaksi lehmän ostamista varten,
parikymmentä ruplaa kului noin vaan--pukuun, makeisiin, niin että
parannuttuansa Katjushalla ei ollut rahoja, vaan oli pakko hakea
paikkaa. Paikan hän sai erään metsävoudin luona. Metsävouti oli nainut
mies, mutta samoin kuin poliisikin jo ensi päivästä alkoi ahdistella
Katjushaa. Mies inhotti häntä ja Katjusha koetti välttää häntä. Mutta
mies oli häntä kokeneempi ja viekkaampi, ja--mikä pääasia--hän oli
isäntä, joka saattoi lähettää piian minne tahtoi, ja niinpä hän sopivan
hetken tultua otti tämän valtaansa. Vaimo sai asiasta vihiä, ja tavattuaan
kerran miehensä yksin huoneessa Katjushan kanssa, hyökkäsi tätä
lyömään. Katjusha ei perääntynyt ja syntyi tappelu, jonka johdosta hän
ajettiin talosta saamatta palkkaa. Silloin Katjusha lähti kaupunkiin ja
asettui tätinsä luo. Tätin mies oli nitoja, joka oli ennen elänyt siivosti,
mutta nyt oli kadottanut kaikki työnantajansa, oli juoppo, joka joi
kaikki, minkä käsiinsä sai. Tätillä oli vähäinen pesulaitos, josta hän
lapsinensa eli ja ylläpiti hunningolle joutunutta miestään.
Hän ehdotteli Maslovalle, että tämä rupeisi pesijättäreksi hänelle. Mutta
nähtyään, kuinka raskaassa työssä pesijättäret tätin luona elivät,
Maslova epäili suostua ja kyseli vaan konttoreista palvelijattaren
paikkoja. Tämmöinen paikka vihdoin löytyi erään rouvan luona, joka
asui kahden lyseossa käyvän poikansa kanssa. Viikon kuluttua hänen
tulonsa jälkeen vanhempi, kuudennen luokan lyseolainen, jolla jo oli
viiksien alkua, heitti lukemisen ja alkoi lakkaamatta ahdistella
Maslovaa. Äiti pani kaikki Maslovan syyksi ja erotti hänet
palveluksesta. Uutta paikkaa ei ollut tiedossa, mutta kävi niin, että
tultuansa konttoriin, joka välitti palvelioita isännille, Maslova tapasi
siellä rouvan, jolla oli sormuksia ja rannerenkaita täyteläisissä paljaissa

käsissään. Otettuaan selvän paikattoman Maslovan asiasta tämä rouva
ilmoitti hänelle osoitteensa ja pyysi tulemaan luokseen. Maslova meni.
Rouva otti hänet ystävällisesti vastaan, tarjosi torttuja ja makeata viiniä
ja lähetti piikansa viemään jonnekin jotakin paperilippua. Iltasella tuli
huoneeseen iso-kasvuinen herrasmies, jolla oli pitkät harmahtavat
hiukset ja harmaa parta; hän heti istuutui Maslovan viereen ja alkoi
kiiltävin silmin ja hymyillen tarkastella tätä ja laskea leikkiä hänen
kanssaan. Emäntä kutsui herran viereiseen huoneeseen, ja Maslova
kuuli, kuinka emäntä sanoi: »vastasaapunut, terve maalaistyttö.» Sitten
emäntä kutsui Maslovan erikseen ja sanoi, että se on kirjailija, jolla on
paljon rahoja ja joka ei ole säästävä mitään, jos Maslova häntä vaan
miellyttää. Maslova miellyttikin häntä, ja kirjailija antoi hänelle 25
ruplaa, luvaten usein tulla häntä katsomaan. Rahat hupenivat aivan pian
hyyryyn tätin luona, uuteen leninkiin, hattuun ja nauhoihin. Muutaman
päivän kuluttua kirjailija kutsutti hänet luokseen uudestaan. Hän meni.
Kirjailija antoi hänelle vielä 25 ruplaa ja tarjosi asunnon erityisessä
kortteerissa.
Asuessaan kirjailijan hyyräämässä kortteerissa Maslova rakastui
samassa paikassa asuvaan iloiseen puotipoikaan. Itse hän ilmoitti tästä
seikasta kirjailijalle ja muutti sitten paljoa pienempään kortteeriin.
Mutta puotipoika, joka ensin lupasi naida hänet, matkusti mitään
virkkamatta Nishninowgorodiin, nähtävästi hyläten hänet, ja Maslova
jäi yksin. Hän olisi nyt tahtonut jäädä yksinänsä kortteeriin asumaan,
mutta sitä ei sallittu. Ja naapurissa sanottiin, että hänellä oli oikeus asua
näin ainoastaan, jos hänellä oli keltanen lupalippu ja jos hän suostui
tarkastuksen alaiseksi. Silloin hän lähti jälleen tätin luo. Täti, nähtyänsä
hänen muodikkaan pukunsa, peleriininsä ja hattunsa, otti hänet
kunnioituksella vastaan eikä enää tohtinut tarjota pesijättären paikkaa,
vaan katsoi hänen nyt nousseen ylemmälle elämän asteelle. Ei Maslova
nyt enää ajatellutkaan pesijättäreksi rupeamista. Hän katsoi nyt säälillä
sitä vankielämää, jota nuo kalpeat laihakätiset pesijättäret etumaisissa
huoneissa viettivät; muutamat heistä olivat jo keuhkotautisia, ja
nähdessään heidän pesevän ja hierovan vaatteita 30:n asteen
saippuahöyryssä, akkunat auki olipa talvi tahi kesä, häntä kauhistutti
ajatella joutuvansa tämmöiseen vankilaan. Ja niinpä juuri tähän aikaan,
joka oli Maslovalle erittäin onneton, koskei tahtonut löytyä ainoatakaan
suojelijaa, hänet sai käsiinsä eräs nainen, jonka asia oli toimitella

tyttöjä porttoloihin.
Maslova oli jo kauan sitten polttanut tupakkia, mutta puotipojan kanssa
solmitun yhteytensä loppuaikoina ja sitten kuin tämä oli hänet hylännyt,
hän yhä enemmän tottui juomaan. Viini ei miellyttänyt häntä yksistään
siksi, että maistui hyvältä, vaan enemmänkin siksi, että teki hänelle
mahdolliseksi unohtaa raskaat muistonsa, antoi rohkeutta seurustelussa
ja varmuutta omasta arvostaan, joita kumpaakaan ominaisuutta ei
hänellä viinittä ollut. Selvänä hänen oli aina paha olla ja hävetti.
Yllämainittu nainen pani toimeen kekkerit tätin kunniaksi, ja
juotettuansa Maslovan, tarjosi hänelle pääsyn hyvään, kaupungin
parhaimpaan laitokseen, kuvaten hänelle tuommoisen aseman kaikkia
etuja ja hyviä puolia. Maslovan oli valittavana, joko: piian alentava
asema, milloin miehet varmaan tulisivat ahdistelemaan ja milloin tulisi
tapahtumaan salaisia, ajoittaisia haureussyntejä, taikka: turvattu,
rauhallinen, laillistettu asema, ja julkinen, lain sallima ja hyvin
maksettu alituinen haureuselämä. Ja