Ylösnousemus I | Page 2

näkynyt akan silmä katosi, mutta Maslova tuli keskelle
käytävää ja seurasi nopein, lyhyin askelin päävartijaa. He laskeutuivat
alas kivirappusia myöten, kulkivat vielä pahemman hajuisen ja
meluisen miesosaston läpi, oviluukuissa olevien silmien seuraamina, ja
tulivat konttoriin, jossa jo seisoi kaksi saattosotamiestä pyssyinensä.
Siellä istuva kirjuri antoi toiselle sotamiehistä tupakinsavusta
kellastuneen paperin ja, osoittaen vankia, sanoi: »Tuoss' on.»
Sotamies,-- nishninovgorodilainen talonpoika--jolla oli punaset,
rokonarpiset kasvot, pisti paperin sinellinsä hihantaitteeseen ja
hymyillen iski silmää toverilleen, leveänaamaiselle tshuvassille,
tarkoittaen vankia. Sotamiehet laskeutuivat vangin kanssa rappusia alas
ja menivät pääporttia kohden.
Pääportin suuresta ovenpuoliskosta avautui erikoinen ovi ja astuttuaan
sen kynnyksen yli pihalle sotamiehet tulivat vangin kanssa muurien
ulkopuolelle ja läksivät astumaan pitkin kaupunkia kulkien keskellä
kivikatua.
Ajurit, puotilaiset, kyökkipiiat, työmiehet, virkamiehet pysähtyivät ja
uteliaasti tarkastelivat vankia; muutamat pudistelivat päätänsä ajatellen:
»noin se käy kun käyttäytyy huonosti, eikä niinkuin me.» Lapset
katselivat kauhulla naisrosvoa, ja voivat olla rauhallisia vaan siitä
syystä, että sotamiehet kulkivat hänen jäljessään eikä hän siis nyt
voinut mitään tehdä. Joku maalainen talonpoika, joka oli saanut
myydyksi hiiliä ja lipinyt ravintolassa teetä, tuli hänen viereensä, teki
ristinmerkin ja antoi hänelle roposen. Vanki punehtui, painoi päänsä

alas ja mutisi jotain itsekseen.
Tuntien, että kaikki häntä silmäilivät, hän salavihkaa, päätänsä
kääntämättä, vilkkui niihin, jotka katsoivat häneen ja häneen kääntynyt
huomio ilahutti häntä. Myöskin ilahutti häntä tämä vankilailmaan
verraten puhdas, keväinen henki;--teki vaan kipeätä astua pitkin kiviä
kömpelöt vankilakengät jalassa, tottumattomana kävelemiseen, ja
hänen piti sentähden katsoa mihin astui ja astua niin keveästi kuin
suinkin. Jauhokaupan ohi kuljettaissa, missä kenenkään ahdistamatta
tepasteli ja kieppuili kyyhkysiä, vanki oli satuttaa jalallaan yhtä niistä;
kyyhkynen pyrähti ylös ja siipiänsä räpyttäen lensi ihan hänen korvansa
ohi, saattaen hänet tuntemaan tuulta. Hän hymähti, mutta samassa
huokasi raskaasti, kun muisti asemansa.

II.
Vangitun Maslovan historia oli hyvin tavallinen historia. Hän oli
herraskartanossa palvelevan naimattoman naisen tytär. Tämä nainen,
eläen äitinsä kanssa karjakkona kahden sisarusneidin omistamalla
tilalla, oli synnyttänyt joka vuosi, ja, kuten maalla tavallisesti käy,
lapset kastettiin, vaan äiti ei imettänytkään pienokaista, joka oli
ilmestynyt hänen haluamattaan, joka oli tarpeeton ja häiritsi työssä, ja
niin se pian sai kuolla nälkään.
Näin oli kuollut viisi lasta. Kaikki he olivat kastetut, mutta kaikki olivat
jääneet imettämättä ja kuolleet. Kuudes lapsi, jonka isä oli kuleksiva
mustalainen, oli tyttö, ja tämän kohtalo olisi ollut samallainen, mutta
kävi niin, että toinen vanhoista neideistä pistäytyi navettaan antaakseen
nuhteita karjakoille, kun kermassa oli tuntunut lehmän haju. Navetassa
makasi synnyttäjä kauniin, terveen pienokaisen kanssa. Vanha neiti
antoi nyt nuhteita niin hyvin kermasta kuin siitäkin, että synnyttäjä oli
päästetty navettaan, ja oli jo lähtemässä pois, kun huomasi lapsosen,
armahti sitä ja tarjoutui sen kummiksi. Hän kastattikin tytön, ja sitten,
säälien ristilastaan, antoi maitoa ja rahoja äidille, joten lapsi jäi eloon.
Niinpä vanhat neidit sitten nimittivätkin sen »pelastetuksi».
Lapsi oli kolmen vuotias, kun hänen äitinsä sairastui ja kuoli. Isoäidille
oli lapsenlapsi vastukseksi, ja silloin vanhat neidit ottivat tytön
luoksensa. Mustasilmäisestä tytöstä tuli tavattoman elävä ja miellyttävä,
ja vanhat neidit olivat hänestä hyvillään.
Vanhoja neitiä oli kaksi: nuorempi, hyväluontoisempi--Sofia Ivanovna,

joka oli lapsenkin kastattanut, ja vanhempi, ankarampi--Maria
Ivanovna. Sofia Ivanovna piti tytön vaatteissa ja opetti sitä lukemaan
sekä tahtoi sitä ottotytökseen. Maria Ivanovna taas sanoi, että tytöstä
olisi tehtävä työihminen, hyvä sisäpiika, ja sentähden hän oli
vaativainen, rankaisi, jopa löikin tyttöä pahalla tuulella ollessaan.
Niinpä näiden kahden vaikutuksen välillä tytöstä kasvoikin puoleksi
sisäpiika ja puoleksi ottotyttö. Häntä kutsuttiinkin sentähden
keskinkertaisella nimellä Katjushaksi, ei Katjkaksi, kuten kutsutaan
piikaa, eikä Katenjkaksi, kuten kutsutaan omaa lasta. Hän ompeli,
siivosi huoneita, kiilloitteli liidulla pyhäinkuvia, paahtoi, jauhoi ja
tarjosi kahvia, toimitti vähäisemmät vaatteenpesut ja välistä istui
neitien kanssa ääneen lukemassa.
Hänellä oli kosijoita, vaan ei hän kenestäkään huolinut, kun tunsi, että
elämä työihmisten kanssa, jotka häntä kosivat, tulisi hänelle vaikeaksi,
tottunut kun oli herraselämän hempeyteen.
Näin hän eli 16:nteen ikävuoteen asti. Päästyään sen ikävuoden yli
saapui neitien luo heidän veljenpoikansa, ylioppilas, rikas ruhtinas, ja
Katjusha, uskaltamatta tunnustaa sitä hänelle tai edes itselleenkään,
rakastui häneen. Sitten, kahden vuoden kuluttua, tämä sama
veljenpoika poikkesi tätejä katsomaan matkallansa sotaan ja viipyi,
silloin talossa neljä päivää. Lähtönsä edellisenä iltana hän vietteli
Katjushan, ja, pistettyään hänelle viimeisenä päivänä sataruplasen
käteen, matkusti pois. Viiden kuukauden kuluttua hänen lähtönsä
jälkeen Katjusha sai varmasti tietää olevansa raskauden tilassa.
Siitä lähtien oli hänelle kaikki tyyni yhdentekevää, ja hän vaan ajatteli
kuinka pääsisi siitä häpeästä, joka häntä odotti. Hän alkoi haluttomasti
ja huolimattomasti palvella neitejä ja vihdoin, itsensäkin tietämättä,
rietaantui ja antoi tulla pahoja sanoja neideille, joita sanoja hän itsekin
sitten katui, sekä pyysi päästökirjaa.
Ja neidit, hyvin tyytymättöminä häneen, päästivät hänet. Heiltä hän tuli
sisäpiiaksi eräälle poliisille, vaan pysyi tässä paikassaan ainoastaan
kolme kuukautta, sillä poliisi, 50 vuotias ukko, alkoi häntä ahdistella, ja
meni kerran niin pitkälle, että Katjusha vimmastui, sanoi häntä pöllöksi
ja vanhaksi piruksi, ja tyrkkäsi häntä rintaan, niin että hän kaatui.
Katjusha ajettiin palveluksesta röyhkeyden vuoksi. Uutta paikkaa oli
turha hakea, kun jo kuitenkin lähestyi synnyttämisen aika, ja hän asettui
asumaan maalaisen kätilöämmän luo,