Yksinkertainen sydän | Page 5

Honfleurin Ursula-nunnaluostariin.
Tytt? ei vastustanut. Félicité huokaili, pit?en rouvaa taipumattomana. Sitten h?n ajatteli, ett? h?nen em?nt?ns? kenties oli oikeassa. N?m? asiat k?viv?t yli h?nen k?sityskykyns?.
Er??n? p?iv?n? pys?htyiv?t vanhat katetut vaunut oven eteen; ja niist? astui alas nunna, joka tuli noutamaan nuorta neiti?. Félicité nosti tavarat kuomin katolle, antoi m??r?yksi? ajurille ja pani matka-arkkuun kuusi t?lkki? marjahilloa ja tusinan p??ryn?it? sek? orvokkikimpun.
Viime hetkell? Virginie alkoi rajusti nyyhkytt??; h?n syleili ?iti??n, joka suuteli h?nt? otsalle toistaen:
-- No, lapsi kulta, rohkeutta, rohkeutta!
Ajoneuvojen astuin nostettiin, ja vaunut l?htiv?t liikkeelle.
Silloin rouva Aubain py?rtyi; ja illalla kaikki h?nen yst?v?ns?, Lormeaun perhe, rouva Lechaptois, neidit Rochefeuille, herrat de Houppeville ja Bourais tulivat h?nt? lohduttamaan.
Tytt?ren poissaolo tuotti h?nelle alussa paljon surua. Mutta kolmasti viikossa h?n sai t?lt? kirjeen, muina p?ivin? h?n itse h?nelle kirjoitti, k?veli puutarhassaan, luki hiukan, n?in t?ytt?en ajan tyhjyyden.
Aamuisin Félicité tapansa mukaan meni Virginien huoneeseen ja katseli seini?. H?nest? oli ik?v??, ettei en?? saanut suoria h?nen hiuksiaan, kuroa h?nen kenk?nauhojaan, pist?? peitteen reunoja patjojen ja vuoteen v?liin -- ja ettei en?? alinomaa saanut n?hd? h?nen sievi? kasvojaan ja pit?? h?nt? k?dest?, kun l?hdettiin k?velylle. Ik?viss??n h?n koetti solmustaa pitsej?. Mutta h?nen kovin k?mpel?t sormensa katkoivat rihmat; h?n ei en?? v?litt?nyt mist??n, oli k?ynyt unettomaksi ja oli, kuten itse sanoi, vallan hukassa.
Haihduttaakseen ik?vi? ajatuksiaan h?n pyysi lupaa saada kutsua luokseen tervehdyksille sisarenpoikansa Victorin.
T?m? tuli sunnuntaisin jumalanpalveluksen j?lkeen, posket punoittaen, rinta paljaana ja mukanaan maaseudun kenttien tuoksua, joiden kautta oli kulkenut. Heti paikalla Félicité kattoi h?nelle p?yd?n. He aterioivat vastatusten; Félicité itse s?i niin v?h?n kuin suinkin, v?ltt??kseen kuluja, ja tyrkytti pojalle niin paljon ruokaa, ett? t?m? lopulta nukahti. Iltakellojen ensi soiton kaikuessa h?n her?tti h?net, harjasi h?nen housunsa, sitoi h?nen kaulahuivinsa ja l?ksi kirkkoon, nojaten ?idillisen ylpe?n? h?nen k?sivarteensa.
Victorin vanhemmat k?skiv?t h?nen joka kerta tuoda mukanansa jotain, joko mytyn raakasokeria, palan saippuaa, tilkan paloviinaa, joskus rahaakin. Poika toimitti heid?n vaatteitaan korjattavaksi; ja Félicité suostui t?h?n teht?v??n, iloisena siit?, ett? toisen piti siis tulla uudestaan.
Elokuulla Victorin is? otti pojan mukaansa rannikko-purjehdukseen. Oli koululoman aika. Lasten paluu kotia lohdutti h?nt?. Mutta Paul oli k?ynyt oikulliseksi, eik? Virginie en?? ollut siin? i?ss?, ett? h?nt? saattoi sinutella, mik? synnytti v?kin?isyytt? ja jonkunmoisen juovan heid?n v?lilleen.
Victor k?vi j?rjest??n Morlaixissa, Dunkerquess? ja Brightonissa; joka matkalta palatessaan h?n toi Félicitélle lahjan. Ensi kerralla se oli simpukankuorista tehty rasia, toisella kerralla kahvikuppi; kolmannella kerralla miehen muotoinen mesileip?taikinasta tehty iso kakku. Poika tuli p?iv? p?iv?lt? kauniimmaksi, h?n oli sorea varreltaan, silm?t olivat syv?t ja rehelliset, ja h?nell? oli p??ss? nahkalakki, merimiesten tavoin ty?nnettyn? takaraivolle.
Er??n? maanantaina, hein?kuun 14. p. 1819 -- Félicité ei unhoittanut t?t? p?iv?m??r?? -- Victor kertoi sitoutuneensa l?htem??n pitk?lle matkalle, ja ett? h?n ylihuomisen j?lkeisen? y?n? oli matkustajalaivalla kulkeva Honfleurist? kuunariinsa, jonka oli m??r? aivan pian l?hte? Havresta merille. T?ll? matkalla h?n kenties oli viipyv? kaksi vuotta.
N?in pitk?? poissaoloa ajatellessaan Félicité joutui ep?toivoon; ja sanoakseen sisarenpojalleen hyv?stit, h?n keskiviikko-iltana rouvan p?iv?llisen j?lkeen veti kalossit jalkaansa ja astui kiireesti nuo nelj? ranskan peninkulmaa, jotka eroittavat Pont-l'évêquen Honfleurist?.
Saavuttuaan hautuumaan kohdalle h?n poikkesi oikealle, vaikka olisi pit?nyt poiketa vasemmalle, ja eksyi halkotarhaan, josta taas palasi; vastaantulijat kehoittivat h?nt? kiiruhtamaan. H?n kiersi satama-altaan, joka oli t?ynn? laivoja, t?rm?si vasten laivak?ysi?; sitten maa alkoi viett??, tulia tuikki ristiin, ja h?n luuli olevansa hullu, n?hdess??n ylh??ll? ilmassa hevosia. Rantasillalla toiset hevoset hirnuivat meren peloittamina. Nostokone, johon ne kiinnitettiin, laski ne alukseen, miss? matkustajat tunkeilivat omenaviini-tynnyrien, juustokorien ja jyv?s?kkien keskell?. Kuuli kanojen kaakattavan, ja kapteeni kiroili ja muuan laivapoika seisoi nojaten ankkurin kannattajaan v?linpit?m?tt?m?n? kaikesta t?st?. Félicité, joka ei ollut h?nt? tuntenut, huudahti: -- Victor! -- H?n nosti p??ns?; Félicité sy?ks?hti sinnep?in, mutta samassa laivan portaat ?kki? vedettiin yl?s.
Matkustajalaiva, jonka naiset laulaen ja k?ydest? hinaten panivat liikkeelle, poistui satamasta. Sen runko rasahteli, raskaat aallot pieksiv?t sen kokkaa. Purje oli k??ntynyt, ei en?? voinut n?hd? ainoatakaan matkustajaa -- ja kuun hopeoimalla merell? se n?ytti mustalta pilkulta, joka vaalenemistaan vaaleni ja lopulta katosi.
Kulkiessaan hautuumaan ohi Félicité p??tti sulkea Jumalan huomaan sen olennon, joka oli h?nelle rakkainta maailmassa; ja h?n rukoili kauan seisoallaan, kasvot kyynelten kostuttamina, silm?t tuijottaen pilvi? kohti. Kaupunki nukkui, tullivartijat kulkivat tarkastuksellaan; ja vett? valui lakkaamatta sulun rei'ist?, kohisten kuin tulva. Kello l?i kaksi.
Luostarin vastaanottohuonetta ei varmaankaan avattaisi ennen aamun koittoa. Viipyminen ep?ilem?tt? pahoittaisi rouvaa; ja huolimatta halustaan syleill? tuota toista lasta h?n l?hti paluumatkalle. Ravintolan palvelustyt?t paraikaa her?iliv?t h?nen saapuessaan Pont-l'évêqueen.
Tuo poika parka oli siis monena kuukautena keinuva aalloilla! H?nen edelliset matkansa eiv?t olleet peloittaneet Félicitét?. Englannista ja Bretagnesta saattoi palata, mutta Amerikka, siirtomaat, saaret -- ne olivat ep?varmaa seutua, jossakin kaukana maailman ??riss?.
Siit? l?htien Félicité ajatteli yksinomaan sisarenpoikaansa. Paahtavan kuumina p?ivin? h?n suri sit?, ett? pojalla oli jano, ja ukkoss??ll? h?n pelk?si, ett? salama h?neen iskisi. Kuunnellessaan savutorvessa ulvovaa tuulta kuvitteli Félicité t?m?n saman myrskyn nujertavan h?net murskautuvan maston huipussa, ruumis takakumarassa, vaahtoharson peitt?m?n?, toiste taas -- ja t?m? johtui kuvitetun maantiedon muistelemisesta -- villi-ihmiset s?iv?t h?net, tai sieppasivat h?net mets?ss? kiinni apinat, tai h?n kuoli autiolla meren rannikolla.