Yksinkertainen sydän | Page 4

Toucques-joen poikki ja etsiv?t simpukoita. Pakoveden aikana tuli n?kyviin meripiikki?isi? ja limaskoja; ja lapset juoksivat tavoitellen ilmaan p?rskyv?? vaahtoa, jonka tuuli haihdutti. Hiedalle vy?ryv?t mainingit levisiv?t pitkin rantaa. T?m? ulottui silm?nkantamattomiin, mutta manteren puolella olivat sen rajana hiekkas?rk?t, jotka erottivat sen *Suosta* -- kilpa-ajokent?n muotoisesta ruoho-aavikosta. Heid?n palatessaan sit? tiet?, taustassa yl?ng?n rinteell? oleva Trouville suureni joka askeleelta ja n?ytti erikokoisine taloineen levi?v?n hilpe??n ep?j?rjestykseen.
Liian kuumina p?ivin? he eiv?t l?hteneet huoneistaan. Ulkoa tuleva h?ik?isev? valo pujotti kirkkaita juovia ikkunaluukkujen s?leiden v?liin. Kyl?st? ei kuulunut pienint?k??n h?ly?. Alhaalla katuk?yt?v?ll? ei liikkunut ket??n. T?m? yltymp?ri levinnyt hiljaisuus lis?si yleist? rauhallisuutta. Kaukana tilkitsij?t nakuttelivat vasaroillaan laivankylki?, ja raskas tuulahdus toi mukanaan tervan hajua.
P??huvi oli purjeveneiden paluu. Niin pian kun ne olivat kulkeneet reimarien ohi, alkoivat ne luo vailla. Niiden purjeet laskettiin alas kolmanneksen maston pituutta; ja keulapurjeen pullistuessa ilmapallon tavoin ne aaltojen kohistessa soluivat eteenp?in keskelle satamaa, miss? ankkuri ?kki? laskettiin. Sitten vene k??nnettiin rantasiltaa kohti. Merimiehet heitteliv?t s?tkivi? kaloja veneen laidan yli; jono rattaita odotti, ja pumpulikangas-myssyihin puetut vaimot riensiv?t vastaanottamaan vasuja ja syleilem??n miehi?ns?.
Er?s n?ist? tuli kerran puhuttelemaan Félicitét?, joka kotvan kuluttua astui huoneeseen ylen iloisena. H?n oli tavannut sisarensa; ja Nastasie Barette, Lerouxin vaimo, ilmestyi kantaen povellaan rintalasta, taluttaen oikeasta k?dest? toista lasta; h?nen vasemmalla puolellaan astui pieni laivapoika, nyrkit lanteilla ja lierihattu takaraivolla.
Nelj?nnestunnin kuluttua rouva Aubain antoi h?nen poistua.
Heid?t tapasi aina keitti?n ymp?rist?ll? tai k?velyill?. Perheenis? ei n?ytt?ytynyt.
Félicité kiintyi heihin. H?n osti heille vuodepeitteen, paitoja, keitinlaitoksen; ilmeisesti he liiaksi k?yttiv?t hyv?kseen h?nen hyv?syd?misyytt??n. T?m? heikkous kiusasi rouva Aubainia, joka muutenkaan ei pit?nyt sisarenpojan tuttavallisuudesta -- t?m? kun sinutteli h?nen poikaansa; -- ja kun Virginie alkoi yski? eik? vuodenaika en?? ollut suotuisa, palattiin Pont-l'évêqueen.
Herra Bourais auttoi h?nt? valitsemaan koulun. Caenin poikakoulua pidettiin parhaana. Paul l?hetettiin sinne, ja h?n hyv?steli omaisiaan rohkein mielin, iloisena siit?, ett? p??si taloon, jossa oli tovereita.
Rouva Aubain mukautui lopulta poikansa poissaoloon, se kun oli v?ltt?m?t?n. Virginie ajatteli sit? aikaa voittaen yh? v?hemmin. Félicité kaipasi pojan meluavia leikkej?. Mutta muuan toimi tuotti h?nelle viihdykett?; joulusta alkain h?n joka p?iv? saattoi nuorta tytt?? rippikouluun.

III.
Polvistuttuaan ovella Félicité astui kirkkoon korkean keskikaton kohdalla kulkevan kaksinkertaisen istuinrivin v?litse, avasi rouva Aubainin penkin, istuutui ja katseli ymp?rilleen.
Pojat oikealla, tyt?t vasemmalla t?yttiv?t kuoripenkit. Kirkkoherra seisoi kuorikorokkeen ??ress?. Kuorin takasein?-ikkunan lasimaalaus esitti Pyh?? Henke?, joka varjoi Neitsytt?; toisessa lasimaalauksessa n?ki Neitsyen polvillaan Jeesus-lapsen edess?, ja rippileip?lippaan takana oli puinen veistokuva, joka kuvasi Pyh?? Mikaelia tappamassa lohik??rmett?.
Pappi esitti ensin lyhyk?isesti raamatunhistoriaa. Félicité n?ki hengess?ns? paratiisin, vedenpaisumuksen, Baabelin tornin, palavia kaupunkeja, kansoja kuolinkamppailussa, kumoonkaadettuja ep?jumalankuvia; kaikki t?m? h?nt? h?ik?isi, ja siit? painui h?nen mieleens? ylimm?n olennon kunnioittaminen ja h?nen vihansa pelko. Sitten h?n itki kuunnellessaan k?rsimyshistoriaa. Miksi olivat he ristiinnaulinneet h?net, joka rakasti lapsia, ruokki v?kijoukkoja, paransi sokeat, ja joka sulasta lempeydest? oli tahtonut synty? tallin seimess?, keskell? k?yhi?? Kylv?t, elonleikkuut, viininvalmistukset, kaikki nuo kotiel?m?n askareet, joista evankeliumi puhui, esiintyiv?t h?nen el?m?ss??n; Jumalan l?sn?olo oli pyhitt?nyt ne, ja Félicité rakasti nyt hellemmin karitsoja Karitsan t?hden, kyyhkysi? Pyh?n Hengen t?hden.
H?nen oli vaikea kuvitella t?m?n olemusta; sill? h?n ei ollut ainoastaan lintu, vaan viel? lis?ksi liekki, ja toiste tuulenhenki. Ehk? juuri h?nen valonsa leimuaa ?isin soiden laidoilla, h?nen hengityksens? kiid?tt?? pilvi?, h?nen ??nens? tekee kellot sulosointuisiksi; ja h?n vaipui hartaaseen ihailuun, nauttien kirkon kiviseinist? huokuvasta viileydest? ja rauhasta.
Dogmeista h?n ei ymm?rt?nyt mit??n eik? edes yritt?nyt ymm?rt??. Kirkkoherra selitteli, lapset laskettelivat ulkolukuaan ja Félicité nukahti lopulta; h?n her?si ?kki?, kun lapset poistuessaan paukuttelivat korkojaan permannon kivilaattoja vastaan.
T?ll? tavoin, kuuntelemalla, Félicité perehtyi rippikoulu-oppijaksoon, h?nen uskonnollinen kasvatuksensa kun oli laiminly?ty h?nen nuoruudessaan; ja siit?l?htien h?n j?ljitteli kaikkia Virginien uskonnollisia hartausmenoja, paastosi samoin kuin h?n, ripitti itsens? yhdess? h?nen kanssaan. Kristuksen ruumiin juhlana he yhdess? pystyttiv?t kulkue-alttarin.
Virginien ensim?inen ripill?k?ynti h?nt? jo edelt?p?in huolestutti. H?n oli levoton ajatellessaan kenki?, rukousnauhaa, hartauskirjaa, k?sineit?. Kovasti vavisten h?n avusti ?iti? Virginiet? puetettaissa.
Koko jumalanpalveluksen ajan Félicité tunsi ahdistusta. Herra Bourais istui h?nen edess??n ja peitti h?nelt? osan kuoria; mutta ihan vastap??t? seisova neitosten joukko, alaslaskettujen harsojensa p??ll? valkea seppele, oli valkoinen kuin hanki; ja Félicité tunsi kaukaa rakkaan pienokaisen h?nen hennommasta kaulastaan ja hartaasta asennostaan. Kello soi. P??t painuivat alas; syntyi hiljaisuus. Sitten urkujen pauhatessa laulajat ja seurakunta veisasivat "Agnus dei"-rukouksen; sitten alkoi poikien kulkue; ja heid?n j?lkeens? nousivat tyt?t. Hitaasti astuen, k?det ristiss? he kulkivat kirkkaasti valaistun alttarin ??reen, polvistuivat ensim?iselle askelmalle, saivat kukin vuoroonsa ehtoollisen ja palasivat samassa j?rjestyksess? rukoustuolilleen. Kun tuli Virginien vuoro, kumartui Félicité ulos penkist? paremmin n?hd?kseen; ja mielikuvitusherkk?n? niinkuin todella hell? ihminen ainakin, h?nest? tuntui kuin olisi h?n itse ollut tuo nuori tytt?; h?nen kasvonsa muuttuivat tyt?n kasvoiksi, h?nen hameensa puki t?t?, tuon toisen syd?n sykki h?nen povessaan; avatessaan suunsa ja sulkiessaan silm?luomensa oli h?n v?h?ll? py?rty?.
Seuraavana aamuna varhain h?n ilmestyi sakaristoon ja pyysi, ett? kirkkoherra antaisi h?nelle ehtoollisen. H?n nautti sen hartaana uskovaisena, mutta ei tuntenut samaa suloista tunnetta.
Rouva Aubain tahtoi antaa tytt?relleen t?ydellisen kasvatuksen; ja kun Guyot ei voinut opettaa h?nelle englantia eik? musiikkia, p??tti h?n panna h?net t?ysihoitolaan