k?velyn rantaan. Koko suuri selk? on viel? rasvatyven. Laiturin laudat loksahtavat veteen jalkojeni alla. Kalaparvi karkaa syv?yksen reunaan, mutta palaa kohta taas uteliaana takaisin. Purjevene, jonka olen laittanut kuntoon, ei ole liikahtanutkaan eilisest??n. Veneess? ovat onget ja uistimet valmiina. Lahden toisella puolen on rautatieasema. Asemap??llik?n valkea vene hohtaa teloillaan p?iv?paisteessa. Tavarajuna seisoo siell? odottamassa. Se on varmaankin seisonut jo tunnin. Savukiemura veturin piipusta kohoaa rauhallisesti ja hitaasti. Sill? ei ole kiirett? sill?k??n n?in salon syd?mess?. Vihdoin se vihelt??, niin ett? kaikuu ymp?ri j?rven rantoja, ja l?htee puhkuen menem??n. Noustessani takaisin pihaan, kuulen viel? kauan py?rien heikkenev?n kolinan.
H?n ei ole viel?k??n noussut. Istun ainakin tunnin entisell? sijallani verannan nurkassa. Olen lukevinani, mutta en tied?, mit? luen... Nukkukoon h?n vain, ei minulla ole kiirett?, h?n on oleva koko p?iv?n minun, t?m?n niinkuin eilisenkin.
Vihdoin kuuluu liikett? h?nen huoneestaan, sukkasillaan astumista. Ikkunaan ilmaantuu jotain valkoista, joka vet?ytyy ?kki? pois. Paljas k?sivarsi kurkottaa tuolilta leningin liivin, ja uudin putoaa eteen.
Minulla on vaikea, pitk?, ep?tietoinen puolen tunnin iankaikkisuus. Jos h?n luulee minun asettuneen katsomaan... Vasta sitten rauhoitun min?, kun kuulen ensin hyr?ily? ja sitten raikasta laulua. Nousen k?velem??n edestakaisin verannalla. H?nen ovensa k?y, h?n tulee esiin virke?n? kuin varpunen. Posket ovat punakat kuin k?tkyest? vasta nousseen pikkulapsen.
--Huomenta!
--Huomenta!
H?n noutaa kahvipannun verannan p?yd?lle, me emme malta odottaa muita ja juomme kahvimme kahden. H?n on minun nuori, pikku vaimoni, meill? on jo oma talous, me el?mme t??ll? kaukana muista, tyytyv?isin? ja onnellisina. Kuinka tekisi mieleni huomauttaa siit?, antaa edes hieno viittaus ajatuksistani! Mutta min? pelk??n, ett? jos kuuluu pieni risahduskaan, niin karkaa arka hirvi n?kym?tt?miin. Muiden l?sn?ollessa uskallan puhua rakkaudesta ja tunteista. Kahden kesken emme koske muihin kuin ihan tavallisiin asioihin.
Me keskustelemme p?iv?n ohjelmasta.
Ensin on nostettava verkot, jotka edellisen? iltana olimme laskeneet. Ty?nn?n veneen teloiltaan, ja h?n auttaa tullosta. H?n tahtoo asettua airoihin, ja min? meloskelen per?ss?, kaislikkorantoja me luikkailemme tyynin? aamuina, ja airojen kalke kuuluu niin selv?sti ja kuulakasti. Vesi v?l?htelee airon lehdess? ja tippuu kirkkaaseen pintaan, kun h?n lakkauttaa soutunsa ja sanoo jotakin. Keskustelu on kalastuksesta, siit?, mihin huomenna heitet??n pyydykset. Olemme pian oppineet tuntemaan kalaluodot ja kutupaikat. Lasketaan verkot milloin minkin onnella. H?n on ihan innostunut ja h?n hehkuu ilosta n?hdess??n ainan tutisevan merkkin? ison kalan noususta. Ja h?n on tosi vihassa, jos se veneeseen p??sem?isill??n potkaisekse irti ja sukeltaa syvyyteen. H?n toruu minua, sanoo ?siksi? ja ?semmoiseksi?. Mutta min? olen siit? mieliss?ni! H?n on silloin ik??nkuin l?hemp?n?, tulee tutummaksi.-- Miss? hommassa h?n on, kun verkot pannaan puikkarille ja h?n pid?tt?? itselleen oikeuden p??stell? saaliin irti ja selvitell? sotkeumat! Min? en saa koskeakaan, h?n tahtoo itse, ja h?n puuhaa siin?, hihat k??rittyin? kyyn?rp?ihin, helmat nostettuina yl?s ja sormet niin suomuksien vallassa, ettei h?n voi sys?t? hiusta otsalta, vaan t?ytyy ty?nt?? se k?sisel?n avulla korvan taakse. Min? seison ulompana, poltan paperossia ja sanon melkein joka kerta: ?No, me sit? ollaan niit? maailman parhaita kalamiehi??--joka on tullut pysyv?ksi sukkeluudeksi. Iltap?iv?ll? me sitten usein purjehdimme. Alussa oli velikin mukana, mutta ei viitsinyt kauan. Anna tavallisesti kuitenkin aina muodon vuoksi kysyy:
--Etk? tule purjehtimaan?
--En jouda.
--Et jouda! Saisiko kysy?, milt? t?ilt?si et jouda?
--Min? luen, niinkuin n?et.
--N?yt?, mik? kirja se on?--Oblomoff.
--Sin? et sit? ymm?rr?, mutta se on hienointa psykologiaa, mit? min? ikin? olen lukenut.
--Tied?n ... ja sin? olet juuri itse tuollainen samanlainen Oblomoff.
--Ehk? olet oikeammassa kuin luuletkaan.
--Mutta me purjehdimme, me! Hyv? toki, etteiv?t kaikki ole sellaisia vetelyksi? kuin sin?!
Noihin tuollaisiin laihoihin, tavallisiin suosionosoituksiin panen min? aina erityisen merkityksen ja koetan selitt?? ne edukseni.
Pid?n per??, ja h?n hoitaa nuoria. H?n istuu l?hell? minua per?kehyksen sis?ss? ja tottelee t?sm?lleen komentoani, jonka aina annan virallisella, k?skev?ll? ??nell?. H?n on laittanut itselleen sinisen v?lj?n merimiespuvun, ja p??ss? h?nell? on py?re? matruusilakki, jonka silkkiset nauhat hulmuavat suorina tuulessa. Valkeata per?purjetta vastaan, johon aurinko h?ik?isev?sti paistaa, on musta tukka ja tuo hieno puhdas profiili, jota en v?sy katselemasta.
Tuulee vinhasti. H?n ei kiinnit? nuoraa tappiin, vaan pit?? sen k?dess??n, valmiina hellitt?m??n vihurin tullessa. H?n vet?? k?sill? ja ponnistaa jaloilla purren pohjaan. H?n nojaa taap?in, painaakseen kallistuvaa venett? tasapainoon. Vy?t?inen on niin voimakas ilman kureliivi?, k?det ovat j?ntev?t ja jalkap?yt? korkea. Min? olen eteenp?in kumarassa, toinen k?si per?simess? ja toinen per?purjeen nuorassa, ja t?ht??n h?nen niskansa taitse ja purjeen ainan alitse menon suuntaa. Laine kuohuu laineen per?st?, pursi nousee ja laskee, ja Anna tuossa asemassaan, purje ja koko etupuoli venhett?--ne kiinnittyv?t yhdeksi kokonaisuudeksi, samaksi olennoksi, jota min? johdan ja vien tuonne siint?v?n ulapan perille kohti jotain kaukaista kalliosaarta tai valkoiselle paistavaa merimerkki? pitk?n et?isen niemen nen?ss?. Joskus s?rkyy iso laine kokkaan ja pirskahtaa per??n saakka. H?n saa r?isk?hdyksen kasvoilleen ja olkap?illeen. H?n huudahtaa ja nauraa samassa, mutta ei muuta asentoaan eik? pyyhi pisaroita poskiltaan.
Auringon laskiessa tyyntyy tuuli, ja laimeata laitaista kuljemme me hiljalleen kotia kohti. Kokkapurjeen nuora saa nyt olla solmussa ja helposti, vetre?sti, niinkuin voideltuina, viilt?v?t laidat vett?, lainetta tekem?tt?. H?n on siirtynyt kokemmaksi maston juurelle, on selin minuun ja katsoo eteens? pitkin j?rven pintaa, viist?tt?en joskus vett? k?dell??n. H?n
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.