Yksillä juurilla | Page 5

on teill? enemm?n el?m?? pikkurilliss? kuin minulla koko ruumiissa. Ja sit? paitsi, onhan teill? enemm?n tilaisuutta pit?m??n huolta itsest?nne kuin minulla. Minun ei k?y ottaminen lukuun, millainen ilma milloinkin on; teid?n kyll? k?y.
-- Tuomaalla on kovin arka kulkku, -- pisti Volumnia Webster v?liin; -- muutoin en min? h?nen t?htens? ensink??n pelk??. Nyt h?nell? on erityinen syy toivoa itselleen pitk?? ik??, sill? huomenna me eroamme. Ja ne moniaat vuodet, mitk? meill? viel? lienev?t j?ljell?, koetamme me kumpikin viett?? niin kuin sopivimmalta n?ytt??.
-- Mik? hassu p??h?npisto! -- huudahti vieras.
-- Ei ensink??n, -- huomautti kellosepp? ?re?sti; -- hassua on vain se, ett'emme ole tulleet t?h?n p??t?kseen ennenkuin nyt vasta, viidennelj?tt? ajastajan kuluttua.
-- Ja niin kai te ajattelette, ett? jos viel? kauemmin odottaisi, niin sitten olisi jo liian my?h?ist?! -- arveli vieras. -- Aika se luiskahtelee k?sist? niin huomaamatta, vai mit??
H?n nousi ?kki? p?yd?st?.
-- Siin? tapauksessa, -- sanoi h?n, olen jo liiankin kauan ollut teid?n vastuksinanne. Etteh?n saata siet?? vierasta t??ll? nyt, kun olette viimeist? iltaa yhdess?.
-- P?invastoin, - virkkoi kellosepp?, sytytt?en piippuansa; -- meid?n on hauska pit?? teit? luonamme: emme me kovin onnellisia olleet ennen teid?n tuloannekaan. Teid?n ilmaantumisenne oli varsin mieluista meille. ?lk?? kiirehtik? pois, vaan sytytt?k?? piippunne, siirtyk?? l?hemm?s valkeata ja kertokaa meille jotain teist? itsest?nne.
-- Teid?n ensimm?ist? kehoitustanne kohtaa kaksikin estett?, -- sanoi viuluniekka: -- minulla ei ole piippua eik? tupakkaa.
-- T?ss' on kumpiakin, -- vastasi vanha rouva.
-- Mit? kolmanteen kehoitukseenne tulee, -- jatkoi muukalainen, myh?hdyksell? kiitt?en em?nt??, -- tokkopa minun historiani teit? kovinkaan huvittaisi? Sankarin historiaa se ei ole. Min? olen n?hk??s kaikkea muuta kuin sankarimainen. Niin, ihmiset sanovat minun murhanneen ?itini, mutta itse en min? ole milloinkaan uskonut murtuneitten syd?nten teoriaa. Saattaako kukaan surusta kuolla?
-- Ei, -- vastasi kellosepp? jurosti, -- ei surusta kukaan kuole.
-- Kyll?, -- vastasi Volumnia Webster. -- Se kuolettaa sielun. Sen tied?n min? varsin hyvin, sill? omakin syd?meni on ollut kuolleena jo monta pitk?? vuotta. Pojaltamme min? sen iskun sain. Lieneek? h?n puhunut yht? kevytmielisesti kuin tekin?
Kellosepp? rypisti kulmiansa ja teki maltittoman liikkeen.
-- ?l? kajoa. Volumnia, en?? siihen, mik? mennytt? on, -- sanoi h?n synk?sti. -- Huomenna, minun l?hdetty?ni, saat ehdoltasi surra edesmennytt? maankulkijaa. Nyt olisi paljoa hy?dyllisempi, jos korjaisit pois p?yd?lt?.
Pienen, vanhan rouvan kirkkaista silmist? s?v?hti suuttumus, ja h?nen hinter? vartalonsa vapisi hyvin hillityst? vihasta. H?n ei sanonut kumminkaan mit??n, rupesihan vaan t?ytt?m??n kellosep?n k?sky?. Viuluniekka istui tuolillaan, piippuansa poltellen. Vasta sitten kuin kellosepp? oli ottanut muutamat korjaamansa taskukellot ja l?htenyt ky?kist?, vasta sitten h?n nousi auttamaan em?nt??.
-- H?n kohteli teit? jotenkin tylysti, -- virkkoi vieras lempe?sti, -- ja se oli kokonaan minun syyni. Min? arvaan, ett? te olette raskaalla mielell?. Niin se oli minunkin ?itini, silloin kuin h?n puolusteli minua is?n edess?, ja min? tavallisesti nauroin. Mutta siit? on jo pitk? aika. Min'en naura en??.
-- H?n ei ymm?rt?nyt poikaa milloinkaan, -- sanoi Volumnia Webster kiihke?sti. -- Poika tuli minun sukuuni: h?n oli per?ti kiivasta luontoa, ja h?nell? oli taiteellisia taipumuksia. H?nen is?ns?, joka, niinkuin huomaatte, on alhaisempaa alkuper??, ei kyennyt antamaan kylliksi arvoa sellaiselle luonteelle, joka oli niin toisellainen kuin h?n itse. My?t??ns? h?n nimitteli poikaa lurjukseksi, sanoen h?nen joutuvan hukkateille. Ei p?iv??k??n, ett'ei vaihdettu kovia sanoja is?n ja pojan v?lill?. Poika oli kumminkin altis kaikelle hyv?lle ja ylev?mielinen. Hyv?? h?n tarkoitti, mutta joutui helposti muitten johdettavaksi. Er?s mies se varsinkin veti h?nt? huonoille teille. Min? antaisin kaikki eloni vuodet, mit? minulla viel? on j?ljell?, saadakseni n?hd? kasvoista kasvoihin tuon miehen. Pit?isin liian suurena armona saada ly?d? h?net kuolijaksi, mutta min? kiroaisin h?nt? el?v?n?, kiroaisin kuolevana, kiroaisin kuolleena. H?nen nimens? on painunut syd?meeni; min? s?ilyt?n sit? siin? vihalleni.
H?n painoi kasvonsa k?siins?. Vieras n?ytti vaipuneen ajatuksiinsa. H?nen laihoille, kalpeille kasvoilleen ilmestyi huolen ilme. H?nen piippunsa oli sammunut. H?n vavahteli.
Hetken kuluttua h?n nosti silm?ns? ja oli j?lleen entisell??n.
-- Te ette oudoksuisi minun sanojani, -- jatkoi vanha rouva murheellisesti, -- jos voisitte k?sitt??, kuinka hell?sti ?iti rakastaa poikaansa. Mutta te, pojat, ette voi sit? k?sitt??; te nauratte vaan. Ja minun poikani nauroi h?nkin. Ah, h?n oli niin soma, tuo minun poikani, oikea gentleman tavoiltaan ja ryhdilt??n! Jos h?n olisi saanut el??, olisi h?nest? tullut ?idin-is?ns?, sotalaivaston kapteenin, ilmeinen kuva. T?m? harmitti miest?ni, sill? h?n ei siet?nyt tuota ajatusta, ett? min? olin alkujani niin kokonaan toisellaisesta piirist? kuin h?n. Mutta niin se kumminkin on. Ennen vanhaan, kotona ollessani, n?in ymp?rill?ni pelkki? sivistyneit?, ?lykk?it? ihmisi?, joilla oli hieno k?yt?stapa. Nyt tuo kaikki on kuin unta vain, ja min? katselen tuota viulua, muistaakseni, ett? tuo kaikki on kerran ollut olemassa. Mutta min?h?n v?syt?n vain teit?. Mit?p? te kaikesta t?st??
-- Mielell?ni min? kuuntelen teit?, -- virkkoi vieras innokkaasti. -- On niin pitk? aika siit? kuin kukaan luuli maksavan vaivaa puhella minun kanssani. ?sken jo sanoin, ett? oikein tuntuu hekumalta, kun minua kohdellaan sellaisena, jolla viel? on ihmis-arvoa. Te puhuitte piireist?. No niin, min?kin olen joutunut piirist?ni pois tahi oikeammin sanoen, minut sys?ttiin siit? ulos. Min? tein rikoksen maailmata vastaan,