Yksillä juurilla | Page 4

kuin olisitte n?lk??n n??ntym?isill?nne.
-- Niin olenkin, -- vastasi viuluniekka, vaipuen sohvaan. -- Mutta, uskokaa minua: t?llainen koditon ja leiv?t?n joukko se tottuu tilaansa. Oppii ly?m??n leikiksi kovat kolttoset. Niin, katselkaapas t?t? nuttuani. Eik?s siin? ole palanen humoria?
-- On siin? ainakin reiki? hyv? joukko, -- virkkoi vanha rouva nauraen. -- Ja m?rk? se my?s on, niinkuin nuttu ik??n saattaa olla. Riisukaa se, niin min? panen sen kuivamaan.
-- Ei siin? kehumisen varaa ole, -- sanoi vieras vilkkaasti. -- Mutta kerran olin keikari min?kin, uskokaa pois! Minun oli tapana korskeilla somalla puvullani, ja paidanrintani olivat jotain sellaista, jota sopi katsella ja ihailla. Jalkineet oli minulla uusinta mallia, ja takki istui kuin valettu. Mutta mit?p? siit?! Kaikki on nyt ollutta ja mennytt?.
-- Niinp? n?kyy, -- virkkoi kellosepp?, joka oli pannut silm?lasit nen?lleen, tarkastellakseen vierasta, ja lis?si sitten:
-- Oletteko astunut paljon t?n? iltana?
-- Olen niinkin, -- vastasi vieras vilpitt?m?sti, -- lopulta ei en?? kurssistakaan ollut tolkkua, vaikka eip? sill? v?li?, minne min? menen. Kovaa ne saavat kokea kaikkialla t?llaiset kulkevat viuluniekat. Ihmiset kuuntelevat soittoa mielell??n, mutta eiv?t mielell??n maksa. No niin, siin? olen min? heid?n kanssaan osaksi yht? mielt?: en min?k??n ylimalkain maksa mist??n. Muutamilla n?et on jo sellainen tapa.
-- Asiasta toiseen, -- sanoi Volumnia Webster, leikaten silavaa paistinpannuun, -- min? panin teid?n viulunne puotip?yd?lle; m?rk? lienee sekin. Tuopas se t?nne, Tuomas, ole hyv?; min? kuivaan sen. En min? sit? raoille paahda, mutta sen verran vaan l?mmittelen, ett'ei se luuvaloa saa. Niin teki is? vainaakin, sotalaivaston kapteeni.
-- Nyt se kapteeni taas kummittelee, -- murahti kellosepp? puolittain itsekseen ja l?ksi noutamaan viulua.
-- Minun is?ni, sotalaivaston kapteeni, -- jatkoi vanha rouva, -- oli soiton harrastaja ja soittelikin v?h?sen tuolla vanhalla, mustuneella viululla, joka riippuu sein?ll?. Min? n?yt?n sen teille per?st?p?in.
-- Olisipa hauska soitella sill?, -- sanoi vieras vilkkaasti.
-- Saatte kyll? soitella, -- vastasi vanha rouva yst?v?llisesti. -- Kiitos, Tuomas.
Vanha rouva otti viulun ulos pussista ja l?mmitteli sit? valkean edess? sopivan matkan p??ss?, h?n k??nteli sit?, tutkistellen ja myh?illen surunvoittoisesti, ik??nkuin murheellisia muistoja olisi tulvinut h?nen mieleens?.
-- Se on aivan tavallinen kapine, -- virkkoi vieras, mielenkiinnolla seuraten vanhan rouvan toimia. -- Onnen p?ivin? oli minullakin kaunis viulu. Siit? on pitk? aika nyt. En luullut silloin, ett? minusta tulee kuljeksiva soittoniekka, jonka s?veliss? lapset ja tyt?t tanssivat ja miehet juovat. Minussa oli kunnianhimoa silloin.
-- Onkos nyt? -- kys?isi Volumnia Webster, vet?en takan oikealta puolelta esille paistinvarrasta.
-- Kyll?, -- naurahti vieras, kavahtaen seisomaan; -- minun kunnianhimoni k?skee minua nyt auttamaan teit? n?itten leip?palasten paahtamisessa. Min? olen mainio paahtaja.
Vanha rouva ojensi h?nelle vartaan ja empim?tt? j?tti paahtamisen h?nen huoleksensa. Noissa vieraan liikkeiss? oli jotain hauskaa, joka tarttui itse kellosepp??nkin ja h?nen vaimoonsa. H?n veti v?kisinkin heid?n my?t?tuntoisuutensa puoleensa. Vanha rouva huomasi, kuinka mieluista t?m? apulaisen toimi h?nelle oli, ja niinp? h?n pyysi vieraan nostamaan tuoleja illallisp?yt??n ja tuomaan vadin ky?kkip?yd?lt?.
-- Ette usko, kuinka mieluista minun on olla t?ss? hauskassa ky?kiss?. -- sanoi h?n, asetellen vanhan rouvan kanssa silavanpaloja vatiin. -- Yksin se, joka on ollut ulkona y?n pime?ss?, osaa oikean arvon antaa r?iskiv?n takkavalkean l?mm?lle ja loimolle ja niitten yst?v?llisyydelle, jotka ovat kutsuneet miekkosen t?m?n valkean ??reen. Siit? on niin pitk? aika kuin min? viimeksi olin miss??n kodissa. Olin jo melkein unohtanut, milt? kotiliesi n?ytt??, ja oikein tuntuu hekumalta, kun miest? kohdellaan sellaisena, jossa viel? on palanen inhimillisyytt? j?ljell?. T?m? jo yksist??n on melkein yht? hyv? kuin teid?n valmistamanne illallinen. En saata sanoa, ett? siit? juuri n?lk? l?htisi, mutta alakuloisuuden se ainakin ajaa pois.
Kotvasen kuluttua istuivat he kolmisin p?yd?ss?. Vieras s?i vahvasti sianlihaa ja makkaroita: hyv?n kyydin h?nelt? sai paahdettu leip? ja Hollannin juustokin, ja saman s??lim?tt?m?n kohtelun alaiseksi joutui kotitekoinen hyytel?, joka h?nen puheensa mukaan oli sellaista herkkua, ettei sit? elonteill? usein tapaa.
-- Ei minusta olisi t?llaisen hyytel?purkin paimeneksi enemp?? kuin koulupojastakaan, -- sanoi h?n, k??ntyen em?nt??n, joka mielihyv?ll? n?ki vieraansa niin onnellisena. Kellosep?n oli hauska h?nenkin: h?n t?ytti alinomaa vieraan kahvikupin ja n?ytti olevan mit? parhaimmalla tuulella.
-- T?m? se miest? l?mmitt??, -- sanoi viuluniekka, nojaten tuolinsa selk?mykseen. -- Oikein min? elvyn j?lleen. Ei meik?l?isell? miehell? joka p?iv? t?llaista illallista ole, ei vainkaan. Kuljeksivan soittoniekan pit?? ottaa mit? kulloinkin saa, ja v?liin ei h?n saa yht??n mit??n. Silloin h?n soittelee s?velt?ns? yksikseen ja pit?? sit? ruokanaan sek? juomanaan tai n??ntyy siihen, ja mit? pikemmin h?n n??ntyy, sit? parempi, vai mit?? -- liitti h?n, is?nn?n puoleen k??ntyen.
-- Kaikki riippuu siit?, mit? luonnetta kukin on. Maailma ei h?nen kuolemastaan rikastune eik? k?yhtyne, -- huomautti kellosepp?, kaataen h?yry?v?? kahvia teevadille ja puhallellen siihen. -- Mit? heid?n omaan toivomukseensa tulee, niin useimmat heist? pitelev?t kynsin hampain el?m?st? kiinni. Min? puolestani olen jo vanhanpuoleinen mies, mutta yh? vaan min?kin soisin el?v?ni, niin kauan kuin vain koossa pysyn. Eip? silti, ett? min? olisin eritt?in onnellinen. Volumnia, vaimoni, lupaa minulle parikymment? vuotta, jos vaan hoidan itse?ni hyvin. Mit?s te siit? arvelette?
Vieras rupesi nauramaan.
-- En min? teit? osaa kovin lujaksi sanoa, -- vastasi h?n: -- mutta aivan varmaan