Yhdyselämää | Page 5

olomuoto... Luonto on
viekas; se tuntee pappenheimiläisensä, kuten se yläkerroksen opettaja
sanoo -- se kätkee hennoimmat siemenet paksuimman kuoren alle. Ja
koko ihmiskasvun alkusiemenen -- rakkauden -- se on istuttanut
keskelle poroporvarillisuutta poroporvarilliseen muotoon, jota sanotaan
avioliitoksi. Rakkaus on haave, sanovat useimmat... »Ptruu -- ptruu»...
Hän koetti pysäyttää hevosta, joka tahtoi poiketa tien viereen.
»Vai niin, sinä tahdot juoda; niin minäkin.»
Hän hyppäsi reippaasti rattailta.
Siinä lirisi puro, ja vähän matkan päässä hevosesta yläjuoksun puolella
hänkin kumartui juomaan, asentoon, joka suorastaan soti vedenpainon
lakeja vastaan; hän oli siinä onnellisessa iässä, jolloin ihminen voi
seisoa päälaellaan ja juoda, aavistamatta, että tekee aikamoisen tempun.
»Luulisipa tämän olevan toista kuin oluttulva tuolla käräjätalossa.»
Nopeasti huuhdottuaan kasvonsa ja kätensä hän nousi taas rattaille.
»Ja nyt olemme virkeät uuteen yritykseen, hiirakko!» Hän käänsi
hevosen nousemaan rinnettä ylös ja läiskäytti piiskaa.

Mennä jytyytettiin taas yksitoikkoista hölkkää; piiskanvarrella täytyi
Mörkin vähän väliä työntää paperikääröä jalkapeitteen alle. Ei ollut
monta juttua ollut hänen ajettavanaan, ainoastaan viisi. Olihan hän
aloittanut asianajotoimensa vasta neljännesvuosi sitten eli keväällä
vähää ennen naimisiinmenoaan.
... Ja nyt jo viisi juttua ... tai myös vasta viisi...
Sitä voisi sanoa menestykseksi taikka päinvastoin, miten asian ottaa.
Mutta nyt sitä olikin käytävä toisella tavalla kiinni kuin tähän asti.
Tekee retkiä sinne tänne, solmiaa tuttavuuksia. Ja silloin voi...
»Hep -- hep -- hep!... Koetapa vähän kiiruhtaa! -- Hänen oli pitänyt
juhlallisesti luvata Letalle, ettei tämän tarvitsisi odottaa häntä
kauemmin kuin kolmannen käräjäpäivän iltaan kaikkein viimeistään
seitsemään asti.
Hevonen vastasi huiskauttamalla häntäänsä, niin että ohut siima
sotkeutui siihen, ja irroittamisessa oli aika puuha.
... Niin, voisi hyvinkin ottaa hänet mukaan. Herättäisi enemmän
luottamusta, kun kävisi vaimonsa kanssa metsänomistajien tai
tilanherrojen luona noin niinkuin perhevierailulla, kuin jos vain
poikkeaisi sattumalta levähtämään. Oikeastaan pitäisi olla oma hevonen,
sillä eihän sitä kyytijuhdalla käydä vieraisilla levähtämässä.
Hänen täytyi koettaa saada tuo hevosasia järjestetyksi, se antaisi heti
ammatille enemmän arvoa. Mutta -- hän tuijotti syvämietteisenä konin
paikullisiin lanteisiin. Lonkkaluut nousivat ja laskivat kuin puujalat
nahan alla, sitä mukaa kuin se liikutteli takaraajojaan -- se maksaa.
Tarvitsee yrittää, eikö kauppias Berg -- hänellä on kaksi -- vuokraisi
viikoksi...
»Hei, he--hei! Koetapa saada jalat allesi! Elähän rupea tässä näköalaa
ihailemaan!» Sanoja seurasi ankara muistutus piiskalla.
Maantie kulki nyt ulos metsästä kapeana kauniin järven vartta; toisella
puolella kohoavan harjun rinteellä oli joukko talonpoikaistaloja.

Kaunista kyllä, kunpa vain näköalasta voisi elää... Letta ja minä
voisimme muuten vuokrata veneen ja tulla tänne kalastelemaan -- istua
kahden järvellä -- ja sitten keittää taimenia ja tilata viiliä ja
kermapuuroa jostakin talosta.
»Hoi, mies! Mitähän kaloja näistä vesistä saa -- taimenia vai haukia?»
»Hä--ääh?» Line 398 - Short line 53?
»Kysyn vain, saako täältä taimenia vai haukia -- ehkä siikoja?»
»Niin, järvestäkö?»
»Niin, näistä vesistä.»
»Vai niin» -- mies raapi korvallistaan; »onko herra ehkä asianajaja?»
»Olen kyllä.»
»Vai niin, no, sitähän minä arvelinkin ... niinpä niin.»
»Ehk'ei täältä saakaan kaloja?»
»Kyllä, kyllä voi, jos on kalaonni ... niin ja pyydyksiä. Mutta sitten
minä ajattelin, että ehkä herra voisi sanoa, onko se paikallaan, että
minun juttuni on maannut jo kolmatta vuotta siellä kaupungissa.»
»Ylioikeudessako?»
»Niin, siellähän se kai...»
»Minun pitäisi ensin tuntea juttu, ymmärräthän.»
»Niin nähkääs, herra asianajaja, se oli nyt alun pitäen niin, että he
kielsivät minulta kauppakirjan taloon, vaikka minulla on kontrahti.»
»Mihinkä taloon?»
»Niin, nähkääs, herra asianajaja, jotta pääsisitte oikein asian perille,

täytyy minun kertoa, että isäni ja Jonsrud vaihtoivat tiloja. Niin, sen he
tekivät.»
Letan kasvot vilahtivat hänen silmiensä edessä. Kertomus saattoi venyä
pitkäksi... Mutta olihan tässä juttu tarjona.
»Kuulehan, mikä sinun nimesi on», keksi hän pelastuksekseen.
»Mobergejä minä olen, Halvor Moberg.»
»Kuulepa, Halvor, jos tahdot, että minä rupean juttuasi selvittelemään,
niin voin käydä täällä jonakin päivänä, ja sitten sinä vuokraat minulle
veneen. Vaimoni -- minulla on sellainen kiltti pikku vaimo, näetkös --
tahtoisi mielellään lähteä minun kanssani kalastelemaan, se olisi
hänestä hauskaa. Ja sitten voimme jutella asiasta niin paljon kuin
haluat.»
»Niin kyllä, on minulla venekin, ja kyllä kai me vuokrasta sovimme ...
enhän minä sitä... Mutta minä tahtoisin mielelläni puhua herra
asianajajan kanssa toisestakin asiasta. Olen näet tässä aikonut syksyllä
lähteä Amerikkaan, poikani luokse näet, ja sitten --»
»Niin, siitäkin asiasta me juttelemme sitten, Halvor!»
»Mutta sitten tahtoisin vielä kysyä Teiltä, sillä näin herra asianajajan
käräjillä ja minusta näytti, että olette ikäänkuin uusi luuta -- niin että
tahtoisitteko myydä sen talon sellaisena kuin se on, ilman
kauppakirjaa?... Ja sitten pitäisi vielä selvittää ne kaksi vanhaa juttua
kalastusoikeudesta. Niin, nähkääs, herra asianajaja, jos suvaitsette astua
alas rattailta ja juoda kupin maitoa, niin näytän sekä kartat että
tarkastuspaperit... Sillä se asia, jonka minä hävisin ylioikeudessa, se...»
Ei ollut enää valitsemisen varaa; talonpoika talutti hevosen pitkin
mutkikasta tietä veräjän läpi ja pihan poikki tuvan oven eteen.
Siitä tuli pitkä istunto; -- hän katseli kärsimättömänä ikkunasta, näki
tuomarin vaunujen ja asianajajain rattaiden ajaa huristavan ohitse
alhaalla maantiellä.

Kello kävi jo yhdeksättä ja laskeva aurinko heitti viimeiset, keltaiset
säteensä suureen, puoleksi tyhjennettyyn kuhmuiseen maitokulhoon,
ennenkuin nuori