Yhdyselämää | Page 4

ja
Te myöskin, rouvaseni!»... Tämän viimeisen hän nähtävästi erityisellä
mielihyvällä lisäsi, -- -- »kaikki me olemme yk-sin-ker-taisesti vain
sähkö-akkumulaattoreita. Liika sähkö muuttuu ihmisessä tarmoksi --
ajatukseksi, toiminnaksi ja -- anteeksi, rouvaseni -- myöskin tunteiksi»
-- taas ilmaisi ääni erityistä tyytyväisyyttä. »Ja sitten, ymmärrättehän»
-- hän työnsi taas sormellaan Jakobia niin, että tämän pysyäkseen
tasapainossa piti ottaa askel taaksepäin -- »sitten on vain kysymys siitä,
onko ihminen tässä maailmassa palanen yhteen- vaiko vähennyslaskua,
tuottaako kone enemmän voimaa kuin mitä se kuluttaa --
yksinkertaisesti, rouva»... hän kääntyi puhuakseen Letalle.
»Nyt minä löysin tädin jakkaran, Jakob», huusi Letta huvimajasta. Hän
heilutti jakkaraa kädessään aivan kuin hän tahtoisi sen avulla hyökätä
ulos siitä ansasta, johon he olivat joutuneet, ja asettui sitten vähän
kauemma käytävälle Jakobia odottamaan.
»Tulen paikalla, Letta.»
»Sen minä sanon»... Krabben suuret kasvot, jotka pyöreine silmineen ja
isoine koukkunenineen muistuttivat kiiltävään puutarhapalloon
kuvastuvia kasvoja, nyökyttävät hitaasti, vakuuttavasti; »lääketiede
keksii kyllä vielä keinoja elinvoiman ja tarmon säilyttämiseksi ..

yk-sin-ker-taisesti vain liikavoiman säästämiseksi .. tulee vielä
tekemään Napoleoneja kuin tehtaassa tavaraa!» Hän räpäytti silmiään
sangen tyytyväisenä.
»Etkö jo tule, Jakob?» kuului kärsimätön ääni.
Jakob olisi voinut työntää nurin tuon tukevan Krabben, joka seisoi siinä
tuijottaen häneen ja vähän väliä töykäten häntä rintaan -- päästäkseen
vaimonsa luo, jonka solakka vartalo häämötti tiellä. Parilla sanalla
anteeksipyytäen hän riistäytyi irti Krabbesta ja kiiruhti Letan jälkeen.

II.
Viimeisen käräjäpäivän vilkkaiden päivällisten päätyttyä oli korttipeli
täydessä käynnissä ja paksu tupakansavu lepäsi kahvikuppien ja
liköörilasien päällä.
»Joko nyt lähdössä, herra Mörk?»...
»On todellakin surullinen ilmiö nuoressa polvessa, että naisvalta vain
kasvamistaan kasvaa»...
»Tuskinpa todellista miestä enää tapaakaan niiden joukosta, jotka ovat
alle neljänkymmenen! -- Ja sen minä sanon Teille, herra Mörk, että
tämä johtuu siitä, että miehet niin kevytmielisesti ja epäviisaasti
luopuvat esikoisoikeudestaan kuherruskuukauden aikana. Katsokaa
ympärillenne -- tässä näette naineita miehiä, jotka ovat ymmärtäneet
säilyttää oikean komennon talossaan.»
Mörk seisoi hattu päässä, tukien isoa asiakirjakääröä kylmää uunia
vasten; hän koetti sitä sitoa nuoranpätkällä, jota hän piteli hampaittensa
välissä.
»Etteköhän sentään, herra Mörk ... ettekö?» -- kehoitteli nimismies; hän
puuhasi par'aikaa pelipöydän siirtämistä pois siitä paikasta, johon pari
harmaata auringonsädettä heiluvan rullauutimen läpi oli löytänyt tiensä.
»Ettekö todellakaan? Yksi ainoa robbertti vain -- ettei tarvitsisi ottaa

puu-ukkoa peliin.»
»Ei kiitos!» Suu puristi nuoranpätkää, kun hän kiristi sen lujempaan ja
vetäisi taakse solmuun.
»Vor Liebe und Liebesweh» -- lausuili notari.
»Parempi olla aviomiehenä kuin puu-ukkona?»
»Luvannut kiiruhtaa kotiin?»
»Vannonut ... tietysti tehnyt valan.»
»Teerenpeliä omassa pesässä»... sateli pistopuheita näiden sangen
erilaisten sivistystasojen edustajain nauraessa ja virnaillessa.
»Kummallinen otus!» -- sanottiin Mörkin lähdettyä.
»Terävä pää sillä kuuluu olevan.»
»Uskon pikemminkin, että takinkauluksen hemmut johtuvat kopan
tyhjyydestä...»
»Mutta huomasitko, vouti», kuiskasi asessori Brink, »miten sekä notari
että kasööri äkämystyivät, kun hän lähti niin aikaisin? He tietävät, että
heitä tänä iltana odottaa kotona läksytys, kun istuvat täällä juhlimassa
käräjäin päätyttyä.»
* * * * *
Mörk ajaa jyrisytti niin, että raitioista räiskyi lokaa hänen päälleen aina
niskaan asti.
»Etkö juokse!»...
Vanhanpuoleinen likaisenharmaa kyytihevonen heristeli vähän väliä
korviansa; se oli alati varuillaan kaikkia niitä erilaisia temppuja vastaan,
joita kärsimätön ajaja teki majatalosta saamallaan piiskanpahasella, ja
sen punertavat mulkosilmät arvostelivat tottuneesti jokaisen elkeen

merkityksen ja arvon. Se saattoi hypähtää, kun ajaja keksaisi uuden
metkun, mutta ei välittänyt vähääkään niistä tyhjistä läiskäyksistä, joita
kuuli laihan selkänsä päältä, eikä liioin kunniallekäyvistä
puhuttelusanoista.
Vinha vauhti hiljeni vähitellen hölkäntapaiseksi menoksi.
Nyt oli tällä haavaa syntynyt rauhantila ja kuljettiin verkalleen. Mörk
nojautui rattaissaan takakenoon. Vanha nahkapalanen, joka toimitti
jalkapeitteen virkaa, oli luisunut alas polvilta, ja asiapapereita sisältävä
käärö näytti hiljaisen tärinän jatkuessa pyrkivän vapautumaan
kuluneesta hihnasta.
... On se sentään toista, kun tietää tulevansa oman vaimonsa luokse,
kuin kömpiä poikamiehen kolkkoon koppiin. Tai lähteä etsimään
tovereita ... tai ravintolaan. Ensin tuntikausia biljaardipöydän ääressä.
Ja sitten toti, sikarit ja kaasuilma. -- Ei epäilemistäkään, että elämä
sitäpaitsi käy halvemmaksikin... Ja kun tulen kotiin, niin seisoo hän
eteisessä, ja hymyilee minulle veitikkamaisesti ja arvelee, että nyt minä
taas olen hänen vallassaan. Ovat ne naiset sentään hiton hauskoja.
»Etkö tahdo juosta, sinä...» hän keskeytti ajatusjuoksunsa,
kärsimättömänä piiskaan tarttuen. »Luulenpa, että aiot ruveta
nukkumaan keskellä maantietä.»
Taas ajaa hölkytettiin eteenpäin.
Sitten vauhti hiljenemistään hiljeni.
»Juoksetko, taikka so -- hep, hep!... Kyllä minä sen majatalon isännän
opetan, sen eläinrääkkääjän -- pakottaa minut istumaan tässä koko ajan
piiskaa heiluttamassa.»
»Nyt joutuin!» Hän nykäisi äkkiä ohjaksista niin kovasti, että hevonen
säikähtäen kavahti juoksuun, ja kappaleen matkaa kuljettiin taas täyttä
vauhtia.
Mutta elukalla ei nähtävästi ollut taipumusta juoksennella

lemmenpolkuja ja se ilmeisesti katui, että oli antanut itseänsä petkuttaa.
Jäi seisomaan vallan, kunnes sen erinäisten seikkojen johdosta oli
lähdettävä hölkkäisemään.
Maisema kiilteli vielä sadekosteana. Iltapäiväaurinko heijastui
jokaisesta lätäköstä ja tien alapuolella pilkotti honkien välistä järvi
toisensa jälkeen kapeina, kiiltävinä juovina, sänkipeltojen ja kankaiden
keskellä.
... Hän tulee kai jo tiellä minua vastaan, silkkihuivi sidottuna leuan alle.
Sitten hän nousee rattaille ... pitelee ohjaksia hienoilla valkeilla
käsillään, itse istun takana...
... Ihmeellistä, miten vähän ihmiset lopultakin ymmärtävät, mitä
merkitsee olla naimisissa, -- se on erikoinen