Yhdyselämää | Page 2

ja olivat särkyneet, kaikki, joiden elämä oli
tuhoutunut ja myrkyttynyt ja joiden sielussa haava veristi, -- kaikki
kokoontuivat hänen, ystävänsä, ympärille; ja kooten syvän viisautensa

yhteen lyhyeksi lauselmaksi hän lempeällä äänellään ilmaisi
evankeliuminsa:
*»Ota ja anna laupiain käsin».*
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
Se kohtalo, joka Jonas Lien tuotannolle ulkomailla tuli hänen eläessään
-- Lie kuoli v. 1908 -- ei ollut hänen ansioidensa mukainen. Aikana,
jolloin käännetään melkein kuumeenomaisella kiihkolla, jolloin koko
maailman silmät olivat suunnattuina runoilijan kotimaata ja sen
kirjallisuutta kohden, on Pohjolan suurinta romaanitaiteilijaa
tutustutettu muunkieliselle lukijakunnalle vain katkonaisesti; hän on
ollut miltei huomaaton.
Osaksi olivat siihen olotkin syynä.
Kun Norjan päivä koitti, oli teatterin valtaistuin tyhjänä.
Itseoikeutettuna sille koroitettiin Henrik Ibsen. Jonas Lielle, romaanin
mestarille, muodostuivat olot toisenlaisiksi. Ei vain se ollut
ratkaisevana, että romaanikirjailijan on aina vaikeampi tunkeutua esille
ja saavuttaa huomiota. Yhtä ratkaisevaa oli, että Europassa oli
romaanin hallitsijapaikka täytetty. Kun Jonas Lien taide säteili
keskipäivänkorkeudessaan pohjoismaissa, piti Emile Zola, jonka
nerokkain vastustaja Jonas Lie oli, vielä koko Europpaa otteessaan,
hänen väkevä kätensä ei vielä ollut hellittänyt yllätettyä niskaamme. Ja
sill'aikaa kuin Emile Zola hallitsi lännessä, astuivat idästä esiin
mahtavat venäläiset -- hallitsijajoukko, joka hallitsijansanoin puhui
suunnattomasta uudesta maasta, puolisivistyksestä, joka pani meidät
kummastelemaan...
Tosiaankin liikaa olisi ollut, jos romaanikirjailija, joka tuli syrjäisestä
sopesta, olisi syössyt taisteluun...
Eikä Jonas Lie itse tehnyt kerrassaan mitään tullakseen »nähdyksi».
Hän eli monet vuodet keskuksissa: Stuttgartissa, Dresdenissä,
Hampurissa. Mutta vieraallakin maalla hän pysyi omassa kodissaan,
jossa Norjan lippu riippui maanpakolaisen vuoteen päällä, ja ne neljä

seinää, joiden sisällä hän asui, missä ikinä hän muukalaismaassa olikin,
pysyivät palasena Norjaa, jolle hän ei ollut koskaan uskoton -- kaikkein
vähimmän, tunkeutuakseen näköisälle.
Hän tarkkasi -- »kaksisilmäisenä nerona», joka hän oli, -- ulkomaiden
yhteiskuntaa neron juurtajaksaisella terävyydellä; mutta hänen ei tehnyt
mielensä pyrkiä tähän yhteiskuntaan. Niinkuin yksinistuja meren
rannalla tähyää ulapan yli, niin katseli Jonas Lie sitä yhteiskuntaa, jossa
hän eli.
Sen kirjallisuuden hän tunsi ja sen kirjallisuuden sankarit.
Uskon kyllä, että hän hiljaisessa sopukassaan vertaili itseään heihin,
noihin toisiin, jotka silloin hallitsivat romaanin taiteessa. Mutta kilpailu
ei häntä viehättänyt.
Ylväänä ja hiljaisena hän pysyi pohjolan mestarina. Ja jos meidän
rakkautemme häntä kohtaan pysyy, tahdomme häntä siitä
kymmenkertaisesti kunnioittaa:
Kunnia nerolle, jonka ominaisin lähde oli sydän!
*Herman Bang.*

I.
Tuo mies, jonka olkihatun alta punertavanruskea tukka pisti esiin, oli
Mörk, Jakob Mörk; hän oli asianajaja ja vast'ikään muuttanut
paikkakunnalle. Ja puoli kuukautta oli tuo pitkä vaaleaverinen nainen,
joka valkea hattu päässä niin reippaasti asteli hänen rinnallaan, käsi
pistettynä hänen kainaloonsa, ollut rouva Mörk, rouva Letta Mörk --
hän kirjoitti muuten nimensä kirjeisiin ja nimikortteihin Alette. Mutta
hänen miehensä kutsui häntä joka tapauksessa Letaksi ja samoin
ystävättäret, veljet ja serkutkin. Hänen notkeassa, solakassa
vartalossaan oli jotakin, johon tuo nimi niin hyvin soveltui, väitti
Jakob.

Vastanaineet näyttivät erinomaisen tyytyväisiltä siinä sillalla
kulkiessaan. He olivat nähtävästi päättäneet pysytellä koko ajan
mahdollisimman lähellä kaidepuuta ja tekeytyivät kovin totisiksi, kun
vastaan tuli joku, jonka oli heitä väistettävä.
Niin, he olivat todellakin erinomaisen hyvällä, oikein repäisevän
iloisella tuulella!... He olivat juuri käyneet asemalla saattamassa setä ja
täti Vosgraffia sekä Tobias-serkkua -- Aletten korkea-arvoisia
sukulaisia; ukko Vosgraff oli oikeusneuvos --, ojentaneet heille kukkia
ja liikutetun näköisinä jättäneet hyvästit ja kaiken lisäksi pyytäneet
heitä -- Lettahan sitä niin hartaasti oli tehnyt, väitti Jakob
harmistuneena -- pian taas käymään heidän luonaan; nyt he olivat
viipyneet vain kuusi päivää, mutta seuraavalla kerralla --.
Näinä kuutena päivänä he olivat ennättäneet kiusata isäntäväkensä
melkeinpä kuoliaaksi, kiusata heitä hitaasti, lakkaamatta -- kukin
kohdaltaan, setä, täti ja Tobiaskin -- ei ollut ajattelemistakaan päästä
rauhaan tai olla kahden edes minuuttiakaan koko aikana.
Heti ensimmäisenä päivänä he olivat oikopäätä rientäneet vierailuille --
setä piti näet välttämättömänä tehdä tuttavuuksia ja Tobias-serkkua taas
houkuttelivat runsaat kestitykset ja leikinlasku pikkukaupunkilaisten
kustannuksella -- eivätkä he hellittäneet, ennenkuin oli käyty
paikkakunnan kaikissa perheissä. Ja koska näiltä tietysti taas oli
odotettava vastakäyntejä, oli täti Vosgraff järjestänyt koko talon aivan
uuteen kuntoon ja asettanut näytteille nuoren parin kaikki häälahjat ja
uudet kauniit kapineet -- mikä nyt oikeastaan oli hyvinkin hauskaa;
Letta ei ainakaan voinut ajatella parempaa tapaa saada ne yhdellä
kertaa näytetyiksi. Ja setä ja täti, jotka olivat Aletten kummeja ja jotka
niin runsaalla tuhlaavaisuudella olivat huolehtineet hänen
myötäjäisistään aivan kuin he -- lapsettomat kun olivat -- olisivat
pitäneet häntä omana tyttärenään, he nauttivatkin suuresti vieraiden
osoittamasta ihailusta.
Sedälle ja tädille oli tietysti kaiken päivää pidettävä seuraa milloin
sisällä, milloin puutarhassa, ja kun he joskus olivat poissa tai lepäilivät
makuuhuoneessa -- nuori pari oli luovuttanut heille omansa -- heti
Tobias, joka muuten maata loikoili tai lueskeli, ilmestyi siihen

sukkeluuksineen. Huh! sen kauheampaa Letta ei tietänyt kuin
Tobiaksen sukkeluudet, joille tietysti oli naurettava. Ja miten olikaan,
Tobias otti Jakobia käsivarresta ja kuljetti hänet mukanaan.
»Pois ovat menneet, pois ovat menneet, pois, pois» Letta sitten hyräili
astellessaan tahdissa...
He kiirehtivät katsomatta ympärilleen, ilakoiden ja leikkiä laskien,
pitkin suurta komeaa