Vuonna 2000 | Page 5

asua.
Kysyin äsken mieheltäni, mihinkä muuttaisimme, jos kaikki kauheat
asiat toteutuisivat, joilla sosialistit meitä uhkaavat. Hän vastasi, ettei
hän enää tiedä ainoatakaan muuta paikkaa, missä yhteiskunta vielä on
varmoilla perusteilla, kuin Grönlannin, Patagonian ja Kiinan».
»Kiinalaiset käsittivät vallan hyvin, mitä tekivät, estäessään länsimaista
sivistystä pääsemästä maahansa», huomautti joku. »He ymmärsivät
paremmin kuin me, mihin se viepi. He näkivät, että se on vain
valepukuun verhottua dynamiittia».
Muistan, että kutsuin Editin syrjään ja koetin saada hänet vakuutetuksi
siitä, että meidän olisi viisainta mennä naimisiin heti, odottamatta talon
valmistumista. Voisimmehan matkustella jonkun aikaa, kunnes
kotimme olisi kunnossa. Hän oli sinä iltana sanomattoman kaunis.
Musta surupuku, joka hänellä oli yllään päivän merkityksen johdosta,
oli omiansa erinomaisen vaikuttavasti kohottamaan hänen ihonsa
puhtautta. Nytkin vielä voin sieluni silmillä nähdä hänet edessäni
sellaisena, kuin hän oli sinä iltana. Hyvästit sanottuani seurasi hän
minua eteiseen, ja minä suutelin häntä kuten tavallisesti lähtiessäni.
Tämä hyvästijättö ei eronnut rahtuakaan muista, jolloin olimme
sanoneet toisillemme jäähyväiset lyhyeksi ajaksi. En voinut yhtä vähän
kuin hänkään edes hämärästi aavistaa, että tämä oli erinomaisempi kuin
ennen.
Mutta niin kuitenkin oli!
Oli vielä jotenkin aikaista nuoren sulhasmiehen lähteä pois
morsiamensa luota. Mutta se ei suinkaan riippunut rakkaudestani. Minä
olin nimittäin jo kauan kärsinyt unettomuutta, ja vaikka muuten olinkin
aivan terve, olin sinä päivänä ihan uupumukseen saakka väsynyt, koska
olin melkein kokonaan valvonut kaksi edellistä yötä. Edit tiesi tämän ja
hän oli sentähden vaatinut, että minun oli mentävä kotiin kello
yhdeksän ja pantava heti maata.
Asuntonani oleva talo oli kolme sukupolvea ollut sen perheen
omaisuutta, jonka nuorin ja ainoa edustaja suoraan alenevassa polvessa
minä olin. Rakennus oli suuri, vanha ja hirsistä tehty sekä sisustettu

vanhanaikaisella ylellisyydellä, mutta se sijaitsi korttelissa, joka jo
aikoja sitte oli menettänyt viehätysvoimansa, sinne kun oli alettu
rakentaa vuokrakasarmeja ja tehtaita. Ei johtunut mieleenikään tuoda
sellaiseen taloon morsiantani, kaikkein vähimmän niin viehättävää
olentoa, kuin Edit Bartlett oli. Olin ilmoittanut sen myytäväksi ja käytin
sitä ainoastaan nukkuakseni siellä yöt, sillä söin klupissani. Palvelijani,
uskollinen neekeri nimeltä Sawyer asui kanssani talossa ja piti huolen
vähäisistä tarpeistani.
Talossa oli eräs laitos, jonka kadottaminen minua huolestutti ja jota
pelkäsin joutuvani suuresti kaipaamaan vastaisuudessa. Se oli
makuukammioni, jonka olin teettänyt perustuksen alle. Jos minun olisi
täytynyt käyttää maan pinnalla olevaa makuuhuonetta, en olisi
laisinkaan voinut nukkua kaupungissa, jonka yöllinen melu ei koskaan
lakkaa. Mutta tähän maanalaiseen kammioon ei tunkeutunut
heikointakaan ääntä ulkomaailmasta. Kun olin astunut sinne sisään ja
sulkenut oven, ympäröitsi minut haudan hiljaisuus. Jotta ei maaperän
kosteus pääsisi tunkeutumaan sinne sisälle, olivat paksut seinät ja lattia
hydraulisesti puserretusta sementistä. Kun käytin huonetta myöskin
arvoesineitten säilytyspaikkana, olin antanut rakentaa katon
ilmanpitävästi toisiinsa liittyvistä kivilevyistä ja ulompi rautainen ovi
oli peitetty vahvalla asbestikerroksella. Täten varustettuna kesti
huoneeni sekä varkaiden mahdolliset yritykset että sattuvan tulipalon
vaaran. Ohkanen putki, joka oli yhteydessä katolle asetetun imurin
kanssa, välitti ilmanvaihtoa.
Luulisi, että sellaisen makuusuojan omistaja voi nauttia rauhallista,
virkistävää lepoa, mutta aniharvoin voin sielläkään nukkua
kunnollisesti kahta yötä peräkkäin. Olin niin tottunut valvomaan, etten
välittänyt isosti, vaikka yhden yön uni menikin hukkaan. Mutta jos sain
istua kaksi yötä pöytäni ääressä lukemassa voimatta nukkua
vuoteessani, uuvuin niin, että pelkäsin sairastuvani johonkin
hermotautiin. Viimeisenä keinona turvauduin silloin keinotekoiseen
uneen. Huomatessani kahden valvotun yön perästä, että kolmas
samanlainen oli tulossa, lähetin kutsumaan tohtori Pillsburya.
Häntä kutsuttiin tohtoriksi ainoastaan kohteliaisuudesta, sillä hän oli,

kuten siihen aikaan sanottiin, »luonnonlääkäri» tai puoskaroitsija. Hän
itse kutsui itseänsä »animaalisen magnetismin professoriksi». Olin
tutustunut häneen sattumalta tutkiessani kerran huvin vuoksi
eläimellisen magnetismin ilmiöitä. Hän ei luullakseni ymmärtänyt
lääkintätaidosta hölyn pölyä, mutta varmaa oli, että hän oli erinomaisen
taitava magnetiseeraaja. Kolmatta unetonta yötä odottaessani lähetinkin
sentähden tavallisesti hakemaan häntä, jotta hän rauhoittavilla
sivellyksillään uuvuttaisi minut uneen. Olipa hermostoni kuinka
kiihtyneessä tilassa tahansa, voi tohtori Pillsbury tavallisesti lyhyen
ajan kuluttua lähteä luotani, jättäen minut mitä sikeimmän unen
helmoihin, jota kesti siksi, kunnes minut herätettiin vastaisen
hypnoottisen käsittelyn avulla. Herättäminen oli paljoa
yksinkertaisempi kuin nukuttaminen, ja mukavuuden vuoksi olin
antanut tohtori Pillsburyn opettaa Savyerille tämän menettelyn.
Ei kukaan muu paitse uskollinen palvelijani tiennyt tohtori Pillsburyn
käyntien tarkoitusta, eipä edes sitä, että hän kävi luonani.
Luonnollisesti aioin ilmoittaa salaisuuteni Editille heti vihkimisemme
jälkeen. Tähän saakka en ollut kertonut hänelle siitä vielä sanaakaan,
sillä epäilemättä yhdistyi magneettiseen uneen jonkunlainen vaara, ja
minä tiesin, että hän vastustaisi menettelyäni mitä jyrkimmin. Vaara oli
luonnollisesti siinä, että uni voisi tulla liian sikeäksi, joten ei nukuttajan
voima enää voisi sitä katkaista, ja silloin seuraisi puutumustilaa
kuolema. Useista kokeista olin tullut huomaamaan, että tämä vaara oli
peräti pieni, jos vain otettiin huomioon muutamia tarpeellisia
varovaisuuskeinoja, ja toivoin voivani saada Editinkin vakuutetuksi
siitä, vaikka en sitä itse asiassa voinut oikein uskoa. Lähdettyäni
kysymyksenalaisena iltana Editin luota menin suoraan kotiini ja lähetin
Savyerin heti hakemaan tohtori Pillsburya. Sillävälin menin
maanalaiseen kammiooni, vaihdoin pukuni mukavaan aamunuttuun ja
aloin lukea iltapostissa tulleita kirjeitä, jotka Savyer oli asettanut
kirjoituspöydälleni.
Eräs niistä oli uuden taloni rakennusmestarilta. Se vakuutti aivan
oikeiksi ne johtopäätökset, joita olin tehnyt sanomalehtikertomuksen
nojalla. Uusi lakko,