Vilun-ihana | Page 5

ja piteli esiliinaansa silmill??n, ja kun nuori mies meni ohitse, sanoi piika niiskuttaen: "sin?k?s se olet, Lents? Jumalan terve!"
Huoneessa tuntui niin tyhj?lt?, ja kuitenkin kaikki oli kuin ennen: tuossa oli ty?p?yt? viidell? uurteisella yht? monta ty?nteki?? varten, aivan vanhalla paikallaan noiden yht? mittaa juoksevien akkunain alla, ty?kalut riippuivat hihnoissa ja koukuissa pitkin sein??, kellot napsuttivat, k?et kukkuivat, kyyhkyset kuhersivat, ja kuitenkin on kaikki niin tyhj??, niin kolkkoa ja kalman muotoista; nojatuoli seisoi tuossa ik??nkuin k?sipuitaan levitellen ja odotellen... Lents nojausi tuoliin ja itki katkerasti. Nyt h?n oikaisi itsens? ja pyrki kamariin. "Ei, se ei ole totta, ettet sin? siell? en?? ole", sanoi h?n melkein lujaa -- h?n pelj?styi omaa ??nt?ns? ja istahti hervotonna tuoliin, jossa ?iti niin monesti oli istunut.
Vihdoin h?n rohkaisi mielens? ja meni tyhj??n kamariin.
"Minun mielest?ni on, kuin olisi minulla jotakin sinulle l?hetett?v??, kuin olisit sin? jotakin unohtanut!" sanoi h?n taas ja meni hienosti v?risten avaamaan ?itins? kaappia, jonka sisustaan h?n ei viel? koskaan ollut katsellut; t?m? teko oli h?nest? kuin rikos, ja kuitenkin sen teki. Kukatiesi h?n on sinulle j?tt?nyt jonkun merkin, jonkun sanan j?lkeens?. H?n n?ki kaapissa edesmenneille sisaruksillensa annetut kumminlahjat, jokainen nimell? merkitty, kuin my?skin omat saamansa kumminlahjat; sen ohessa muutamia muistorahoja, ?itins? rippiskoulu-todistuksen, h?nen morsiuskruununsa, kuivettunut, mutta siev?sti k??rittyn?, h?nen kranaatti-koristuksensa ja viel? erityisess? pieness? rasiassa, k??rittyn? viiteen paperiin, yhden hienon vanhemman kasvin ja sen vieress? paperin, johon ?iti oli omalla k?dell??n kirjoittanut jotain. Poika luki ensin hiljaa, mutta sitte puoleksi lujaa, ik??nkuin h?n olisi suonut kuulevansakin ?itins? sanat: "T?m? on vilun-ihana kukkanen --"
"Siell? on ruokaa!" kuului ?kki? ??ni huutavan kamarin avonaisesta ovesta.
Lents vavahti, ik??nkuin olisi h?n kuullut aaveita, vaikkei se ollut kukaan kuin Maisu, joka oli huutanut.
"Min? tulen kohta paikalla", vastasi Lents, pani tuota pikaa kamarin oven kiini ja salpaan, k??ri taas kaikki huolellisesti entiselleen ja meni sitte tupaan. H?n ei enemp?? huomannut, kuinka Maisu pudisti p??t??n tuosta salavehkeilemisest?.

KOLMAS LUKU.
Ty?nteki? hyv?nteki?n?.
Likeisin naapuri, joka oli voutintalokas -- h?n asui kuitenkin kappaleen matkaa Morgenhaldesta -- oli l?hett?nyt keittoruokaa: sill? t?ss? maassa on se tapa, ett? l?hin naapuri l?hett?? maahanpaniaisien j?lkeen keittoa kuolinhuoneesen, kun edelt? arvaa, ettei surunalaiset itse vaiheta mielt??n ruan laitoksiin. Eik? liioin saa koko maahanpaniaisaikana eik? kolme tuntia sen per?st? tehd? valkeata takkaan.
Voutitalokkaan tyt?r itse toi ruan tupaan.
"Min? kiit?n sinua Katriina ja sano vanhemmillesikin kauniit kiitokset minun puolestani! Laske siihen vaan! Kun minun tulee n?lk?, sitte sy?n; nyt en saa sy?ty?", vakuutti Lents.
"Ei, sinun t?ytyy edes koittaa sy?d?, niin on tapa", sanoi Maisu, "t?ytyy laittaa sen verran edes, ett? suunsa avaa. Istu alas Katriina, suruhuoneessa t?ytyy istua, ei siell? seisoa saa. Nuori v?ki ei en?? ollenkaan tied?, kuinka oltaman pit??. Sinun t?ytyy my?s sanoa jotakin, Katriina. Surevan luona pit?? puhuttaman, ei siell? saa olla ??neti. Sano nyt jotakin!"
Tuo varteva ja t?ysiposkinen tytt? muuttui tulipunaiseksi kasvoiltaan ja sai tuskin suusta maalle sanat: "en min? osaa!" ja purskahti sitte katkeraan itkuun.
Lents katsoi h?neen vakavasti; tytt? t?m?n kaiketi huomasi ja peitti kasvonsa esiliinallaan.
"Ole nyt vaan tyynell? mielin", lohdutti Lents, "ja kiit? Jumalaa joka p?iv? siit?, ett? sinulla on vanhemmat elossa. -- Kas niin, nyt olen sopasta maistanut".
"Sinun t?ytyy viel? koittaa, milt? muukin ruoka maistuu", kehoitti Maisu.
Senkin Lents teki, vaikka se oli vastahakoista; h?n nousi yl?s ja saman teki tytt?kin sanoen: "?l? pane pahaksesi, Lents, min? tahtoisin sinua lohduttaa, mutta min? ... min?..."
"Kyll? m? tied?n, min? kiit?n sinua. En min?k??n nyt taida paljon puhua".
"Jumalan haltuun! Is?ni k?ski sanoa, ett? tulisit meille; h?n ei p??se t?nne sinun tyk?si, h?nen jalkansa on kipe?".
"Saa nyt n?hd?, kun taidan, niin tulen".
Tytt? l?hti pois, ja Lents rupesi k?velem??n huoneessa edes takasin ja ojensi k?si??n, niinkuin olisi jotakin tartuttavaa, vaikka eiv?t tarttuneetkaan mihink??n. Sitte istui h?nen silm?ns?, kuin naulittuna, varsinkin er??seen viilaan, joka riippui erikseen. H?n tuli tuskahikeen, kun h?n kurotti k?tt?ns? sit? p?in; jotakin h?neen nyt kosi.
T?m? viila oli h?nen paras perins?. Sen vahterisessa varressa oli kovertunut sia, jonka is?n peukalo oli sy?nyt; kokonaista nelj?kymment? ja seitsem?n vuotta is? oli sit? ty?ss??n pidellyt, ja siit? oli ollut h?nelle iloa ja useasti oli h?n sanonut: "eip? sit? kukaan uskoisi, ett? puiseen varteen j?isi pitk?st? pitelemisest? peukalon sia". Kun joku vieras tuli tervehtim??n, ?iti n?ytteli t?t? ihme-kapinetta.
Tohtori tuolla alahalla laksossa, jolla oli koko joukko kotimaisia sein?kelloja ja vanhanaikaisia kaluja, tahtoi usein t?t? villaakin omaksensa ripustettavaksi muitten kalujen joukkoon h?nen s?ily-kamarissaan, mutta is? ei luopunut siit?, ja ?iti kuin poikakin pitiv?t t?m?n h?nen kuolemansa j?lkeen saadun perin korkiassa arvossa, Silloin kun is? haudattiin ja poika ?itineen istui hiljaisuudessa kotona, sanoi ?iti: "Lents kyll? nyt jo on tarpeeksi valitettu; meid?n t?ytyy tyyneell? mielin kantaa k?rsimyksemme. Ota is?si viila ja rupee ty?h?n. Rukoilkaa ja tehk?? ty?t? niin pitk? kuin p?iv? on, kuuluu k?sky. Ole iloinen, ett? taidat itse?si kunniallisesti el?tt?? ty?ll?si ja ettei sinun tarvitse ajatella, mit? nyt pit?isi tekem?si. Monta tuhannen kertaa on is?si sanonut: kun aamulla nousee ja ty?t? on tekeill? odottamassa, sep? virkistytt?? ja reipastuttaa, ja kun min? viilaan, niin min? samassa viilaan kaikki