Viinantehtailia | Page 2

vaan minun pieni Mattiseni hakee tassuttelee ruokansa,
kun isä rahjus juo eikä saata hänelle leipää toimittaa.
Rouva. Sitten saat, kuin selkeällä päällä tulet pyytämään; nyt sinä olet
niin hävytöin, että et ansaitse mitään.
Jukka. Oi teitä! ja minulla on toki kolme lasta, joille murusia pyydän;
olisin edes Matille saanut. (Puoli-ääneensä.) Ei viina-rahoissa siunausta
ole, jollei ensi, niin kyllä jo toisessa polvessa hukka ne on perinyt.
(Menee. Alfred tulee samassa ja Hoikka kamaristansa, keppi pystössä.)
Kolmas kohtaus.
Hoikka, Alfred, Rouva.
Hoikka. Jopa hän meni, tuo hävytöin. Olisipa saunan ansainnut.

Alfred. Noh mitäpä täällä nyt on tapahtunut?
Hoikka. Tuo lurjus, joka täältä läksi, oli niin hävytöin, että minun täytyi
keppiäni näyttää.
Alfred. Jukka, se juoppo-ralli, mikä hänen nyt hävyttömäksi teki;
tavallisesti hän on tyytyväinen, kun vain ryypyn ja muutaman
hopea-rahan saa.
Rouva (istuu syvissä ajatuksissa, sanoen itseksensä): En saa noita ukon
sanoja mielestäni.
Hoikka. Sen kyllä uskon, että hän silloin on tyytyväinen, kuin ryypyn ja
rahaa saa, mutta en minä hänelle rahojani jakelemaan ruvennut, viinaan
hän net heti olisi pannut.
Alfred. Ja isäni olisi rahansa takaisin saanut, hahahaa!
Hoikka (närkästyneenä.) Vaiti poika!
Alfred (äitiinsä kääntyen.) No äitiseni, oletteko vallan peljästyksissä
vielä, koska ette mitään virkkaa. (Kävelee laattialla.)
Rouva (itseksensä.) Hän sanoi: _Jollei ensimmäisessä, niin toisessa
polvessa hukka net perii_ -- Alfred -- Alfred! oletko sinä
tuhlaaja-poika?
Alfred. Mitä sanotte, Äitini?
Rouva (herää ajatuksistaan.) Mitäs kysyt, lemmittyni?
Alfred. Kysyn vain, mikä teitä kaikkia nyt vaivaa? Mökin ukko on
teidät vallan noitunut.
Rouva. Niin totta tosiaankin olen varsin peljästyksissä vielä.
Alfred. Mutta isäni, ettekö häntä tuntenut? Hän on monta kertaa tuolla
viina-tehtaalla minulle jutellut, kuinka hän ennen muinoin oli isäni
leikki-kumppanitta, ollessaan juoksu-poikana isäni kodissa.

Hoikka (laskee sormensa nenänsä päälle.) Ah! nyt muistan. Olisiko tuo
rahjus sama Jukka -- hm -- hän oli sorea, hilpeä poika, kun meni
naimisiin ja muutti pois appensa torppaan, ja nyt --
Rouva. Ja nyt on hänellä juomarin muoto, huh --
Hoikka (katsoo kelloansa.) Ah! minun täytyy lähteä jo, meillähän on
kokous kauppias Pohatalla. (Menee.)
Neljäs kohtaus.
Alfred. Rouva.
Alfred (äitiinsä kääntyen.) Äitiseni, kotia tullessani tapasin muutamia
yli-oppilaita, entisiä koulu-kumppaneitani, minä kutsuin heitä tänne
illalliselle. He sanoivat, että heidän on kiirut matkalle jälleen, mutta
minä vakuutin, ett'ei heiltä mene paljonkaan aikaa hukkaan, sillä täällä
eivät tapaa ketäkään muita paitsi minua ja saattavat siis tulla vain
matka-puvussaan.
Rouva. Kyllähän illallisen saavat, milloin vain tulevat. Jahka menen
toimeen, minä lähetän palvelian pöytää kattamaan -- näkeväthän, että
sinulla on oma palvelia -- ja mitä juomia tahdot? noh kilistä vain kelloa
ja lähetä Markulla sana, niin kyllä kohta annan tuoda mitä tahdot.
Alfred. Kiitoksia äitiseni! te olette aina hyvä.
Rouva. Niin, poikani, sinähän olet meidän ainoa ilomme, sinulle me
kokoomme, sinun hyväksesi kaikki te'emme. (Lähtee pois, sanoen
itseksensä): Kumma! olen niin levotoin, ett'ei tuo ketun-nahkainen
kappakaan enään oikein saata minua miellyttää.
Viides kohtaus.
Alfred, sitten Markku.
Alfred. Lieneekö isäni jo saanut kirjeen velkojaltani, koska äitini näytti
niin surulliselta? -- Tuo minuun aina vähän koskee, kun vain äitini
surullisena näen, mutta -- täytyyhän sitä nuorena elää -- oojah -- elää

sitä täytyy ainakin -- kun rahat tulee ja menee, sehän hupaista! (Markku
tulee tuoden asettimella ruokia.)
Markku. Joko saan pöytää kattaa?
Alfred. Jo kyllä (katsoo kelloansa.) Heti paikalla ovat täällä. (Kopina
kuuluu.) Jo tulevat, joudu nyt. (Yli-oppilaat tulevat sisälle.)
Kuudes kohtaus.
Entiset. Onni, Olli ja _Rölli_.
Onni. Hyvää iltaa! Tässä nyt ollaan; (he kättelevät.) mutta kuten jo
sanoin, kauan emme joudu viipymään.
Olli (katselee ympärillensä.) Täällähän sinä asut kuin prinssi.
_Rölli_ (katselee pöytään päin.) Vieläpä syötkin kuin prinssi.
Alfred. No niin, istutaanpa nyt maistamaan, miltä ruoka maistuu. (He
istuvat ruoalle.) Kuules Rölli, osaatko vielä tepposia tehdä yhtä kuin
ennenkin?
_Rölli_. Aina vähän väliin, mutta kyllä sinä niistä tänään saat vapaana
olla.
Alfred. Syökäätte, syökäätte nyt ystäväni. Ettehän toki tänä iltana
edemmäksi mene!
Olli. Totta-kaiketi, iltasen syötyämme kohta matkalle taas.
_Rölli_. Täällä on paljon lämpösempi kuin yöllä matkalla.
Olli. Vaikka! -- Rientää täytyy toki kotia, joulu tulee.
_Rölli_. Ja morsian vartoo, siinä temppu, joka puolensa pitää.
Alfred. Ah, joko niin pitkälle olet joutunut? (Markku kauppaa paistia.)
Vai on Ollilla morsian!

Onni. Onpa kyllä. Siinä hän on joutunut edemmäksi meitä muita,
vaikka onkin nuorin.
_Rölli_. Senpä vuoksi on pojan täytynyt lukea itsensä noin laihaksi --
toista minun on, joka olen päättänyt jäädä nuoreksi mieheksi; -- en ole
liiaksi itseäni rasittanut.
Olli. Usko hänen puheitaan, kyllä on pojat työtä tehneet tämän
lukukauden; ei ole kukaan meistä joutilaana ollut.
Alfred (Markulle.) Samppanjaa muutama potti! (Markku menee ja palaa
kohta, tuoden klaseja ja kolme pottia samppanjaa asettimella, jonka hän
laskee pöydälle ja lähtee taas pois.) Noh juokaamme nyt! Onnea ja
menestystä Ollille, ja teille kaikille matkallenne. (He juovat kaikin ja
nousevat ruo'atta.) Mutta ystäväni, älkää lähtekö tänäiltana.
Onni. Lähdemme kyllä. Totta puhuen kaikin toivomme pian päästä
matkamme perille, sillä lepoa tarvitsemme, ja hauska on kotikin tulla,
varsinkin koska työmme on hyvin menestynyt.
Alfred. Minä en vain viitsisi aivujani vaivata tuolla lukemisen työllä,
eikä