Venäjän historia 1878-1918 | Page 7

ja
ylisen Kuran laaksossa, Tiflis väestökeskuksena. Heidän
kreikkalais-katolinen uskontonsa ei ole voinut estää sitä, että Venäjän
valta, johon heidän valtakuntansa v. 1801 rauhallisesti oli liittynyt, on
sortanut heidän kirkkoansa samassa kuin heidän kieltänsä.
Vähävenäläiset, 1,3 miljoonaa, Kubanin alueen mustanmullanseudussa.
He ovat saporogien jälkeläisiä, joiden Dnjeprin rannoilla sijaitsevan
vapaan kasakkatasavallan Venäjän hallitus v. 1775 oli hävittänyt.
Armenialaiset, 1 miljoona lounaisessa Transkaukasiassa,
kirkollisvaltiollisena keskuksenaan Etshmiadsin Araratin juurella.
Armenialaiset ovat vuosisatoja saaneet kärsiä vihamielisen esivallan
sortoa: ulkomailla heitä vihataan ovelina kauppiaina ja rahamiehinä,
kotimaassa sekä Turkin että Venäjän hallitus uskonsa ja kielensä
tähden sortaa sikäläisiä talonpoikia ja paimenia.
C. Siperia.
16. vuosisadan lopulla alkanut Siperian asutus on kovin myllertänyt
maan alkuasukkaita. Hedelmällisestä keskivyöhykkeestä, jonka nyt
halkaisee rautatie, heidät on karkoitettu etelän kuiville aroille tai
pohjolan rämeisiin ikimetsiin. Paloviina, kuppatauti, rokko ja lavantauti,
jotka valloittaja toi tullessaan, edistivät hävitystyötä. Niinkuin
Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen intiaaneille on myöskin
Pohjois-Aasian metsästäjä- ja kalastajakansoille europpalaisen
sivistyksen kosketus näyttäytynyt kohtalokkaaksi. Kokonaiset heimot,
niinkuin omokit ja armit, ovat jo kuolleet kansojen kuoleman. Se uhkaa
edelleen ostjakkeja ja sojoteja lännessä, tunguuseja, tshuktseja,
korjakkeja, jukagiireja, giljakkeja ja kamtshadaaleja idässä. Tässä
taistelussa olemassaolosta ovat vain tatarit (152,000) Länsi- ja burjatit
(289,000) ja jakuutit (221,000) Itä-Siperiassa osoittaneet kansallista
vastustuskykyä. Heidän lukumääränsä on tuntematon, mutta joka
tapauksessa paljoa suurempi kuin miksi vuoden 1897 virallinen tilasto
sen ilmoittaa. Katsomattakaan niitä teknillisiä vaikeuksia, jotka

kohtaavat harvaan asutun maan väestön luvun määräämistä, joka maa
on noin 25 kertaa niin laaja kuin Suomi, on tässä otettava huomioon
siperialaisen syvälle juurtunut epäluulo hallituksen kaikkia
toimenpiteitä vastaan. Hänen mielestään väenlaskennan tarkoituksena
oli uusi verojen koroitus, jollei jokin vielä pahempi onnettomuus.
Turvakeinoina sitä vastaan pidettiin pakoa, vääriä ilmoituksia sekä
poliisin lahjomista.
Baikal-järven ympärillä asuvat burjatit, jotka ovat rodultaan mongoleja
ja uskonnoltaan buddhalaisia, ovat siirtymässä paimentolaisuudesta
maanviljelyskannalle. Kaikille paimentolaisille ominaiseen
ruumiilliseen vastustuskykyisyyteen liittyy heissä mukautuvaisuus
sivistykseen, joka yleensä puuttuu paimentolaiskansoilta. Heidän
joukossaan on useita, jotka ovat hankkineet itselleen venäläisen
yliopistosivistyksen. Venäjän sotajoukon parhaat ampujat olivat
burjateja.
Jakuuteilla on käytettävissään 4 miljoonan neliökilometrin laajuinen
ala metsästystä, kalastusta ja maanviljelystä varten; itse kansa oli
vuoden 1897 virallisen tilaston mukaan vain 221,000 hengen suuruinen.
Kieleensä katsoen he kuuluvat turkkilais-tatarilaiseen kansanheimoon
ja pitävät kruunun lähetyssaarnaajien kaikista käännytysyrityksistä
huolimatta sitkeästi kiinni kansallisesta loitsu-uskonnostaan. Heidän
maansa laajuus ja kylmyys, johon he itse ovat tottuneet, suojelee heitä
venäläistyttämiseltä. Maahan tunkeutuneita siirtolaisia on jakutien
erämaassa kohdannut Venäjän sanomalehdistön haikeasti valittama
kohtalo: he ovat toisessa polvessa jakuuttilaistuneet. Jakutsk onkin
Siperian ainoa kaupunki, jossa, huolimatta siitä, että venäläiset kasakat
jo 17. vuosisadalla sen perustivat, paikalliskielenä ei ole venäjän vaan
jakuutin kieli. Muuten ovat kaikkialla kasakkoina, talonpoikina,
kauppiaina tai rangaistusvankeina maahan muuttaneet isovenäläiset
kansana voittaneet. He ovat kuitenkin siirtomaassa muuttuneet toisiksi
kuin he kotimaassaan olivat. Niinkuin Pohjois-Amerikan
Yhdysvalloissa 17. vuosisadan köyhä ja rasitettu englantilainen
talonpoika kohosi itsetietoiseksi ja riippumattomaksi farmariksi, niin
myöskin isovenäläinen siirtolainen, päästyään pakoon Itä-Europan
maaorjuutta ja taloudellista kurjuutta, Aasiassa nousi pystypäiseksi ja

varakkaaksi mieheksi, joka ei enää kotimaansa puisella kuokalla, vaan
amerikkalaisella syväauralla kyntää uuden kotimaansa neitsyellistä
maaperää. Virallisten tietojen mukaan oli Siperian isovenäläinen väestö
v. 1897 4,5 miljoonaa. Siitä lukien on vuoteen 1914 vähintään 4
miljoonaa uutta siirtolaista kulkenut Uralin poikki. Parhaat sotilaat sai
Venäjän armeija maailmansodassa Siperian metsistä ja aroilta.
Suuri Siperian rata, joka yhdistää Itämeren Japaninmereen ja salli
Siperian isovenäläisen asutuksen tapahtua amerikkalaisella nopeudella,
toi idästä erään toisen rauhallisen asuttajan, jonka taloudelliselle
voimalle ei mikään kansa maan päällä vedä vertoja, nimittäin
kiinalaisen. Talonpoikana, kauppiaana, työmiehenä hän muutamassa
vuodessa tunkeutui aina Uraliin asti. Kauemmaksi Venäjän hallitus ei
häntä päästänyt. Maailmansodan puhkeaminen ja siitä aiheutunut
työvoimien puute Iso-Venäjällä antoi heille siihen saakka kielletyn
pääsyn Europpaan.
Meren takaa on 19. vuosisadan lopulta alkaen tullut toinen, venäläiselle
yhtä vaarallinen kilpailija, japanilainen, kalastaja, kauppias ja -- sotilas.
D. Keski-Aasian alueet.
Tämä yhteisnimitys, jota maantieteelliseltä kannalta ei saata puolustaa,
merkitsee sitä 3,8 miljoonan neliökilometrin suuruista aluetta, joka on
Kaspianmeren ja Kiinan valtakunnan länsirajan sekä pohjoisessa ja
etelässä Länsi-Siperian ja Persian ynnä Afganistanin välillä. Sen
pohjoisosan muodostaa kirgiisien aro, eteläosan Turkestan, Turkmenia
sekä Kiivan ja Bukaaran vasallivaltiot. Kaikista aasialaisista
siirtomaista tämä väestönsä puolesta heikoimmin liittyy Venäjään.
Isovenäläinen aines oli 1897 vain 600,000 hengen suuruinen, siihen
luettuna melkoinen sotavoima. Senjälkeen hallitus on yrittänyt johtaa
siirtolaisvirran tähänkin puhtaasti itämaiseen maahan, jonka koko leima
ja maataloudellinen viljelys aina tulee pysymään vieraana venäläiselle
talonpojalle. Arojen ja puolierämaiden pääväestön muodostavat
kirgiisit (5 miljoonaa) ja turkmeenit, kosteikoissa taas asuvat usbekit (2
miljoonaa) ja sartit, kaksi turkkilais-tatarilais-iranilaista sekakansaa.
Turkestanin alkuväestö, iranilaiset tadshikit, kulkee sulautumalla
mongoliseen rotuun vähitellen häviötänsä kohti. Moniheimoisen

väestön yhdistävänä siteenä on muhametin usko, jota, paitsi mainittuja
kansoja, maan muut asukkaat tunnustavat: kiinalaiset, persialaiset,
tatarit, afganit, intialaiset ja arabialaiset.
Isovenäläisten kokonaisluku koko valtakunnassa siirtomaat siihen
luettuina oli vuonna 1897 virallisen tilaston mukaan 55,667,469 = 42,7
% koko väestöstä. Muut 57,3 % ovat pirstautuneina yli sataan kansaan
ja heimoon, jotka monin paikoin vihaavat toisiaan, jota kansallisvihaa
historialliset perinnäismuistot, taloudellinen taistelu ja hallituksen
kavala politiikka vielä on kiihdyttänyt. Isovenäläinen imperialismi näki
niissä yksinomaan väestöllisen raaka-aineen, "kansatieteellisiä
aineksia", jotka olivat määrätyt päämäärästään tietoisen ja
häikäilemättömän venäläistyttämismenetelmän avulla