Venäjän historia 1878-1918 | Page 6

heidän lukumääränsä Turkkiin siirtymisen johdosta viime aikoina
on suuresti vähentynyt.
8. Saksalaiset: 1,8 miljoonaa.
He asuvat 13. vuosisadasta alkaen Saksan valtakunnan vanhimmassa
merentakaisessa siirtokunnassa, Itämerenmaakunnissa, missä he, senkin
jälkeen kuin ovat lakanneet kuulumasta Saksan valtioyhteyteen, Puolan,
Ruotsin, Tanskan ja Venäjän herruuden alla, ovat edelleen kehittäneet
maakunnan sivistystä ja osanneet säilyttää kansallisuutensa huolimatta
valtakunnan hallituksen vainoista ja talonpoikaisen väestön puutteesta.
Sen sijaan on lukuisia saksalaisia talonpoikaisasutuksia 18. vuosisadan
jälkipuoliskolta alkaen perustettu valtakunnan etelä- ja itäosiin
Volhynian, Podolian, Jekaterinoslavin, Hersonin, Bessarabian, Taurian,
Saratovin ja Samaran kuvernementteihin. Tsaarihallitus houkutteli
shvabilaisia uutisasukkaita asuttamaan Venäjän viljelemättömiä maita
suurilla lupauksilla, jotka myöhemmin rikottiin. Puolan vanhat
saksalaiset talonpoikaisasutukset ovat suurimmaksi osaksi kadonneet,
osaksi koska siirtolaiset ovat muuttaneet Volhyniaan, osaksi koska he
ovat siirtyneet kaupunkeihin, missä he ovat olleet mukana Puolan
teollisuuden luomisessa ja kovassa kilpailussa nousevan puolalaisen
porvariston kanssa ovat sitä edelleen kehittäneet.
9. Liettualaiset: 1,6 miljoonaa.
Kovnon, Suvalkin ja Vilnan kuvernementeissa vakinaisena
talonpoikaisväestönä, jota puolalainen sivistys vain vaillinaisesti on
kohottanut ja Venäjän hallitus kovasti sortanut.

10. Lättiläiset (latvialaiset): 1,4 miljoonaa.
Asuvat Kuurinmaalla ja eteläisellä Liivinmaalla ja eroavat
liettualaisesta veljeskansastaan kielensä, sivistyksensä, uskontonsa ja
rotunsa puolesta, koska ovat sulattaneet itseensä suomensukuiset
kuurilaiset ja liiviläiset sekä olleet saksalaisen herruuden ja
vaikutusvallan alaisina. Ainoastaan Lettgalliassa, Vitebskin
kuvernementin länsiosassa, asuvat lättiläiset, jotka vuonna 1629
valtiollisesti erotettiin Ruotsin Liivinmaasta, ovat uskontonsa ja
sivistyksensä puolesta liettualaisia lähempänä.
11. Bashkiirit: 1,4 miljoonaa.
Ufan, Orenburgin, Permin ja Samaran kuvernementeissa. Tatarilaisten
vallan alaisena tämä alkuansa kai suomalais-ugrilainen (?
turkkilais-tatarilainen) kansa on muuttanut kieltä ja kääntynyt islamin
oppiin. 19. vuosisadalla se taloudellisten olojen painostuksesta ja
Venäjän hallituksen vaikutuksesta siirtyi paimentolaisuudesta
maanviljelykseen.
12. Romanialaiset: 1,1 miljoonaa.
He muodostavat Bessarabian väestön enemmistön, joka maakunta aina
vuoteen 1812 yhdessä nykyisen Romanian kanssa valtiollisesti kuului
Turkin vallan alle.
13. Virolaiset: 1 miljoona.
Pohjoisella Liivinmaalla ja Vironmaalla; niinkuin lättiläiset olleet
germaanisen sivistyksen vaikutuksen alaisina.
Paitsi mainittuja kolmeatoista kansaa luettelee vuoden 1897 laskenta
vielä kaksikymmentä muuta Europan Venäjällä asuvaa kansaa, joista ei
mikään silloin ollut miljoonan suuruinen. Nämä ovat:
Pohjoisessa: ruotsalaisia Ahvenan saarilla sekä Pohjanmaan,
Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rannikolla; lisäksi joku määrä Viron
saaristossa; suomalaisten läheiset sukulaiset karjalaiset Aunuksen ja

Arkangelin kuvernementeissa; paimentolaisina elävät lappalaiset
Pohjois-Suomessa ja Muurmannin alueella ja samoin porolaumoineen
tundroilla vaeltavat samojedit Europan koillisimmassa osassa
metsävyöhykkeen ja Jäämeren välillä.
Lännessä: liiviläiset Kuurinmaan pohjoispäässä, joista suuri osa
vuonna 1915 sai surmansa merellä tai kotimaansa ulkopuolella,
paetessaan Venäjän hallituksen käskystä maahan marssivia saksalaisia
sotajoukkoja.
Etelässä: bulgarialaisia ja turkkilaisia Bessarabiassa, tshekkiläisiä
Volhyniassa, kreikkalaisia ja armenialaisia varsinkin kaupungeissa,
mustalaisia, jotka vaeltavat kauas pohjoiseen päin.
Idässä. Volgan suomalaiset: mordvalaiset, noin miljoonan verran,
Okan alajuoksun ja Volgan välillä, sekä tsheremissit, Kaman
suomalaiset: votjakit, permalaiset, syrjänit ja vogulit. Nämä
sivistyksellisesti sangen alhaisella kannalla olevat suomalais-ugrilaiset
kansat alkoivat jo sulautua isovenäläiseen väestöön, mutta tämän
luonnollisen kehityksen ehkäisi hallituksen venäläistyttämispolitiikka.
Kansallisen sorron johdosta herännyt kansallistunne ilmeni vuosina
1905-1907 vapausliikkeen aikana siinä vaatimuksessa, että valtion
puolesta olisi pidettävä huolta näiden kansojen talonpoikaismurteista, ja
tsheremisseissä ja votjakeissa vielä luopumisessa oikeauskoisesta
kristinuskosta kansalliseen pakanuuteen.
Rotunsa puolesta kuuluvat Volgan suomalaisiin myöskin Simbirskin,
Samaran ja Ufan kuvernementeissa asuvat tshuvassit (? turkkilaista
kansaa), jotka kuitenkin kielensä ja uskontonsa puolesta jo ovat
tatarilaistuneet. Volgan ja Donin välillä elävät karjaa-hoitavat kalmukit,
jotka kielessään ja vielä selvemmin ulkomuodossaan ilmaisevat
väärentämättömän mongolisuutensa. He tunnustavat yksinään Europan
kansojen joukossa buddhalaisuutta. Länsi-Mongoliasta käsin he 1640
kansainportin kautta olivat taistellen vaeltaneet Europpaan, ja Venäjän
hallitus oli ystävällisesti vastaanottanut heidät liittolaisinaan tatareja ja
bashkiireja vastaan. Myöhemmin heitä kuitenkin siinä määrin sorrettiin,
että he päättivät vaeltaa takaisin Kiinaan. Talvella 1771 he 300,000
hengen suuruisena joukkona karjalaumoineen menivät jäätyneen

Volgan yli. Äkkiä syntyneen suojailman johdosta osa erotettiin muista
oikealle jokirannalle ja jäi tämän sattuman takia Europpaan.
Kansainportissa elävät kirgiisit, paimentolaiskansa niinkuin heidän
heimoveljensä kahden maanosan välisen rajan toisella puolella.
Kansoihinkin nähden Europpa täällä huomaamatta muuttuu Aasiaksi.
Kielensä puolesta kirgiisit ovat sukua tatareille, mutta eroavat heistä
huomattavasti mongolisten rakosilmiensä, leveiden poskipäidensä,
litteän nenänsä ja keltaisenruskean ihonvärinsä puolesta. Erään Pietarin
virkamiesten väärinkäsityksen johdosta, jotka kirgiisien jouduttua
Venäjän vallan alle 18. vuosisadan jälkipuoliskolla tahtoivat
onnellistuttaa heidät uskonnon- ja maanviljelysopetuksella, heidät
valtion kustannuksella käännettiin loitsu-uskonnosta
muhamettilaisuuteen. Sataa vuotta myöhemmin hallitus koetti
käännyttää heidät takaisin muhamettilaisuudesta, mutta siinä
onnistumatta.
B. Kaukasia.
Täällä asuu verraten ahtaalla alueella vanhastaan 24 kansaa ja heimoa
toistensa vieressä ja seassa, usein toisiansa kovasti sysien ja Venäjän
hallituksen eri määrin sortamina. Kun lisäksi maahan on muuttanut iso-,
vähä- ja valkovenäläisiä, saksalaisia, lättiläisiä, virolaisia, kalmukkeja
ja turkmeneja pohjoisesta ja idästä, sekä turkkilaisia, persialaisia,
kreikkalaisia ja juutalaisia etelästä ja lännestä, on kielten sekamelska
vielä kasvanut, kansallisuuksien välinen taistelu vielä kiihtynyt.
Lukumäärältään ovat seuraavat viisi kansaa voitolla:
Isovenäläiset, 1,7 miljoonaa, etenkin Terekin alueella, minne heitä 18.
vuosisadalla asutettiin rajan suojaamiseksi kasakkoina.
Etelä-Kaukasiassa venäläinen aines supistuu virkamiehiin ja
karkoitettuihin lahkolaisiin.
Tatarit, i,6 miljoonaa, hajallaan tämän rikkaan maan melkein kaikissa
maakunnissa. Heidän puhumansa tatarin kielen aserbeidshanin murre
muodostaa venäjän kielen ohessa eri kansojen keskusvälineen, heidän
muhamettilainen uskonsa taas sen yhdistyssiteen, joka valtiollisesti
liittää heidät useimpiin vuoristokansoihin sekä kurdilaisiin, persialaisiin

ja turkkilaisiin.
Georgialaiset (grusialaiset, imeretinit, mingrelit, svaneetit, gurit, lasit),
1,4 miljoonaa, Etelä-Kaukasian rikkaimmassa seudussa Rionin