Venäjän historia 1878-1918 | Page 4

Ison-Venäjän
kansa on käynyt kovaa taistelua maansa luonnon kanssa. Se on
synnyttänyt kyvyn kärsiä, jota länsieuroppalainen ihmettelee, tylsän
alistumisen raskaaseen kohtaloon, kehittänyt passiivista rohkeutta,
mutta myöskin säälimätöntä kovuutta, joka usein saa synnynnäisen
hyväsydämisyyden muuttumaan vastakohdakseen. Niinkuin
Pohjois-Amerikassa, johon venäläiset valtiomiehet usein ovat
verranneet maatansa, kasvisto huomaamatta muuttuu tuolla laajalla
alueella Jäämeren rantamilta Meksikon lahden rannoilla kasvaviin
palmumetsiin, niin myöskin Venäjällä. Länsimaalaisen mielestä, joka
on tottunut ahtaaseen valtioalueeseen, on äärettömän pitkä matka
Arkangelin kuvernementin sammal- ja jäkälätundroilta läpi havu- ja
lehtipuuvyöhykkeen, yli aron ruohikkokenttien aina Etelä-Krimin
venäläisen rivieran myrtti- ja öljypuulehtoihin. Jos venäläinen astuu
Uralin loivasti kohoavan selänteen yli, joka muodostaa rajan yhtä
vähän kasvistolle ja eläimistölle kuin ilmastollekaan, niin hän idässä
kohtaa kotimaansa tutunomaisen kuvan: mittaamattoman tasangon,
tundrien, metsien, soiden ja arojen peittämän, valtavien sisämaanjokien
halkoman, jotka melkein puoli vuotta paksun jääkuoren kahlehtimina

hitaasti virtaavat pohjoista kohti. Luonto määräsi hänelle täällä
valloittavan sivistyksenlevittäjän tehtävän, jonka hän jo aikaisemmin
oli hyvällä menestyksellä suorittanut Okan ja Uralin välisellä laajalla
alueella. Asutushistoria on venäläisen historiallisen käsityksen mukaan
ollut isovenäläisen kehityksen pääsisällyksenä. Vallan toisenlainen
näky kohtaa venäläistä, kun hän muhkeata, venäläisen valloituksen
turvaksi vuosisadan puolivälissä rakennettua grusialaista sotilastietä
myöten nousee korkealle-kohoavan, ikuisella lumella peittyneen
Kaukasuksen muurin yli. Sieltä aukeaa hänen eteensä maa, rikas
metsistä, metalleista ja vuoriöljystä, rehevine alppiniittyineen korkealla
vuorilla ja laakerilehtoineen laaksoissa, aroineen idässä, jossa
keinotekoinen kastelu nostaa maasta runsain määrin puuvillaa, riisiä,
tupakkaa ja viiniä, läpitunkemattomine metsineen lännessä, missä
kuumankostea ilmasto kasvattaa arvokkaita bambu-lajeja, magnolioita,
korkkitammia ja pähkinäpuita, joita köynnöskasvit kiertävät, missä tee-
ja kahvi-istutukset, manteli-, sitruuna- ja appelsiinipuut kaunistavat
lounaisia vuorten haarautumia Batumin luona. Tämän ihmeen rikkaan
maan venäläinen kyllä on osannut valloittaa, mutta ei sitä asuttaa eikä
vallita. Ja vieraaksi, niinkuin Etelä-Kaukasia, jäi venäläiselle sielulle
myöskin valloitettu Turkestan hedelmiä-uhkuvine kosteikkoineen
keskellä laajoja hieta-aavikoita.
Venäjän tyhjentymättömät rikkaudet, jotka sen omien valtiomiesten
sekä ulkomaisten suur-rahamiesten mielipiteen mukaan ainiaaksi
muodostavat sen valtiollisen vallan taloudellisen selkärangan, jotka
muodostavat pääoman, minkä korot sivistyksen kohotessa muka voivat
kasvaa määrättömiin, ovat ensi sijassa tavattavissa Transkaukasiassa,
edelleen metalleista rikkaan Uralin itärinteillä, ne odottavat
käytäntöön-ottamista Altai- ja Sajan-vuoriston pohjoisilla
haarautumilla Länsi-Siperiassa, ne piileskelevät kuparista ja naftasta
rikkaan Turkestanin puuvillaistutuksissa ja hedelmätarhoissa, niitä on
vihdoin myöskin Europan Venäjällä etelässä. Pohjois- ja keskiosat ovat
köyhät, köyhät hiilestä ja metalleista geologisten kerrostumain
häiritsemättömän aseman tähden; ja vain laihan ruokamullan antavat
jääkauden sorakerrostumat. Uhkuvan hedelmällistä on sen sijaan
mustanmullan alue, joka leveänä vyöhykkeenä ulottuu läpi
Etelä-Venäjän aina Luoteis-Kaukasiaan ja Länsi-Siperiaan asti. Täällä

etelässä, Jekaterinoslavin, Harkovin ja Taurian kuvernementeissa sekä
Donin kasakkain maassa, maaperässä piilee aroruohon alla hiiltä sekä
tuottoisia kerroksia mangaani-, rauta-, hopea- ja lyijymalmeja,
fosfaatteja, elohopeata ja posliinisavea, jotka viime vuosisadan
60-luvulla englantilaiset keksivät ja joita he alkoivat käyttää
hyödykseen.
Mutta ei isovenäläinen valtio ole saanut alkuansa rikkaassa etelässä,
vaan köyhässä keskuksessa, siellä on Venäjän keisarikunta kehittynyt
Moskovan suuriruhtinaskunnasta ja laskenut yhä uusia maita
valtikkansa alle. Seuraava numerosarja osoittaa Venäjän valtioalueen
nopean laajenemisen:
V. 1500 Venäjän valtakunta käsitti 2 milj. neliökm. " 1600 " " " 8,5 " "
" 1700 " " " 14,5 " " " 1800 " " " 18,2 " " " 1900 " " " 22,2 " "
Vuosina 1812-1815 Venäjän valtakunta saavutti valtiollisen ja
alueellisen kehityksensä kohopisteen. Se ulottui silloin Preussin rajalla
olevasta Kalishista halki Itä-Europan, Pohjois-Aasian ja
Luoteis-Amerikan aina San Fransiskon lahteen, jonka rannalle kasakat
v. 1812 perustivat stanitsan, kylän, ja pystyttivät rajapaalun, jonka oli
määrä erottaa toisistaan Venäjän ja Espanjan maa-alueet. Siihen aikaan
Venäjällä oli maailman toiseksi-vahvin laivasto ja suurin sotajoukko,
jonka sotilaita Saksassa tervehdittiin urhoollisina vapauttajina ja
Ranskassa pelättiin voittamattomina vastustajina. Ja tämän
jättiläisvaltakunnan ja tämän vallantäydellisyyden valtiasta ihailtiin ja
juhlittiin Europan pelastajana. Siitä vallanhurmiosta, minkä Venäjä
siihen aikaan herätti maailman yleisessä mielipiteessä, Venäjän
armeijan voittamattomuuden maineesta on venäläinen diplomatia sitten
vaivattomasti ja vaativaisesti elänyt vuosisadan ajan, niinkuin
loppumattoman pääoman koroista.
Vuonna 1816 alkoi valtakunnan taantuminen, ulkomaisten
valtiomiesten sitä huomaamatta ja venäläisten tahtomatta sitä uskoa.
Huolimatta Alaskan (1,5 miljoonaa neliökilometriä) myynnistä
Pohjois-Amerikan Yhdysvalloille v. 1867 suurensivat uudet
valloitukset valtakunnan aluetta niin, että se lopulta oli kuudes osa
taivaankappaleemme maanpintaa. Keskimäärin vallattiin vuodesta 1700

vuoteen 1900 päivittäin 104 neliökilometriä sodalla tai sodanuhalla ja
tehtiin päivittäin 300 vierasta alamaista venäläisiksi. Ei Krimin sodan
(1853-1856) onneton loppu eikä Japanin sodassa (1904-1905) kärsitty
tappio ole pysähdyttänyt valtakunnan alueen jatkuvaa kasvamista, joka
isovenäläisen mielestä on luonnollinen ja välttämätön ilmiö,
"luonnollisten rajojen takaa-ajoa". Vielä vuonna 1913 laskettiin
Luoteis-Mongoliassa ylisen Jenisein ja Selengan jokialueet Venäjän
vallan alle.
Niinkuin Venäjän asema, ilmasto ja kasvikunta, niin myöskin sen
kirjava kansainsekoitus osoittaa siirtymistä Europasta Aasiaan. Turhaan
kuitenkin talouspoliitikko, maantieteilijä ja historiantutkija etsii
tarkkoja tietoja yksityisistä kansoista, niiden lukumäärästä,
elinkeinoista ja sivistyksestä venäläisistä tai länsieuroppalaisista
vuosikirjoista. Yleinen väenlaskenta on Venäjällä kahdesti pantu
toimeen. Edellisen toimittivat 13. vuosisadan puolivälissä tatarilaiset
virkamiehet verotusnäkökohtia silmälläpitäen, jälkimmäisen 9 p.
helmik. 1897 hallitus länsimaisten periaatteiden mukaan. Edellisen
tuloksesta emme tiedä mitään; se oli aikanaan Sarain kultaisen lauman
raha-asiain hallinnon tärkeä valtiosalaisuus. Mutta jälkimmäisenkin
laskennan tulokset hallitus kauan aikaa valtiollisista syistä piti salassa
ja julkaisi vasta kun sen tiedot jo olivat vanhentuneet.