Velhovuorella | Page 7

Mit? se oli! Min? kuulin s?veli?... Vaan ei! Eih?n Ahtia ole olemassakaan, ja jos olisikin, niin h?n kyll? pelk?isi minun uhkarohkeuttani. Huu! Hampaat kalisevat suussani ... kaiketi on hyvin kylm? ... pelk??np? sairastuvani vilutautiin ... koskesta nousee usvaa... Huu T?m? ei ole leikin tekoa ... vaan ei auta... Min? tahdon opettaa kilpakosijani pelk??m??n Velhovuorta ja Ahtia. Sinut kyll? s?ikyttelen niin pahanp?iv?isesti, ettet en?? ikin? tule minun vastuksikseni. (Kaarlo liikkuu lymypaikassaan.) Vait! Tuolla h?n onkin!... T?h?n asetun v?ijyksiin ... ja tulkoonpa nyt ken tahansa, h?n joutuu tekemiseen Ahdin kanssa. (Istuutuu pensaan taakse). Kas niin, tahdotteko tanssia, kyll? min? tahdista huolen pid?n. (Viritt?? viulunsa ja soittaa muutamia tahteja s?velt? N:o 4.)
KAARLO. H?n asettuu v?ijyksiin; mit? h?nell? on mieless?? H?n soittelee... Kas sit?p? kelpaa kuunnella... Mit?! -- Ahdin laulu!
HANNU. He ovat varmaankin kovasti peloissaan.
KAARLO. Ahaa! H?n tahtoo n?ytell? Ahtia! Minun tulee mieleeni s?est?? h?nen viuluansa (soittaa hiljaa samaa s?velt?).
HANNU. Sep? merkillist?! Min? olin kuulevinani saman s?velen vuorelta tuolta ... vaan se oli varmaankin kuuma vereni, joka minut petti. Niin, niin ... ilma onkin t??ll? raskas ja helteinen. Totta tosiaan, vesikarpaleet juoksevat pitkin otsaani... Ajatteles, jos se ei olisikaan Yrj?, vaan ... vaan -- joku muu! (Huutaa.) Ken siell??
KAARLO (vastaa kaiun tapaan). Ken siell??
HANNU. Mik? hirvitt?v? ??ni! Syd?mmeni pakahtuu pelosta! Aha, voisin hiipi? t??lt? yht? rauhallisena pois ... kuin t?nne tulinkin! Rohkeutta, Hannu, rohkeutta! (Kovaa.) Ken se y?syd?nn? piileksii minun vuorellani?
KAARLO. Ken kysyy?
HANNU. Sit? kysyy Ahti, koskenhaltija. (Erikseen.) Koko ruumiini vapisee, kun tuota nime? mainitsen.
KAARLO (esiytyy). Astu esiin silmieni eteen!
HANNU (kavahtaa yl?s, vaan lankeaa samassa kauhistuneena kasvoillensa). Haa, Ahti! Ahti! Ja aivan tulipunaisena! Voi minua! Nyt on loppuni tullut! Min? olen kuollut ... aivan kuollut! Hyv?sti, kaikki maailman onni ja Riitta my?s!
KAARLO. No, sanotko viel?kin olevasi Ahti!
HANNU. En, en! Sit? en en?? koskaan sano!... Min? olen k?yh?, kurja, niinkuin n?et, ja sin? et suinkaan tahdo n?in viheli?isen raukan p?ivi? lopettaa. (Tahtoo hiipi? pois.)
KAARLO. Sit? sin? et voi tiet??! Jos min? nyt soittelen sinulle, jotta sin? tanssit itsesi aivan mielett?m?ksi ja vihdoin, sy?kset kuperkeikkaa kosken kuohuihin -- mit?s siit? arvelet?
HANNU. ?l? Herran t?hden! Salli minun menn? rauhassa viel? t?m? kerta.
KAARLO. No niin! Huonon viulun vinguttajan voin min? milloin tahansa hengilt? ottaa, -- siit? ei kysymyst?k??n. Mutta koska min? tapasin sinut t??lt?, niin etp? p??se niin helposti k?sist?ni. Sin? tulit t?nne Riitan vuoksi -- min? tied?n sen --, vaan rangaistukseksi t?ytyy sinun luopua h?nest?, ja jos hetkest? alkaen h?neen vilkaisetkaan, tulet sit? katkerasti katumaan. Silloin et saa y?nlepoa etk? p?iv?n rauhaa, tontut el?m?iv?t talossasi ja h?vitt?v?t kaiken tavarasi, para latkii kerman maitopytyst?si, painajainen ajaa hevosesi kuoliaaksi, maahiset raiskaavat niittysi, pakkanen panee peltosi, kummitukset tanssivat vuoteesi ymp?rill?, ja ennen kukon laulua on pahahenki kolmasti iskenyt kyntens? kiinni sinun kurkkuusi!
HANNU (vavisten). Herran t?hden, lakkaa jo. Min? vannon sinulle, etten ikin? tule Riitan mieheksi. (Rient?? pois.)
KAARLO (yksin). Hyv?sti, sin? kelpo viuluniekka!.. Ha! ha! ha! H?n juoksee niinkuin yh? viel? olisin h?nen kintereill??n. Minun koen?yt?kseni Ahtina onnistui oivallisesti! Nyt saavat Yrj? ja pikku Riitta rauhassa tavata t??ll? toisiansa.
YHDESTOISTA KOHTAUS.
KAARLO. KUSTAA.
KUSTAA. Nyt yst?v?iseni voit sin? syyst? v?itt??, ett? t??ll? Taalainmaalla voi sotkeutua mit? hullunkurisempiin seikkailuihin. Aatteles, ett? Aksel-paronimme --.
KAARLO. Olen sek? n?hnyt ett? kuullut kaikki tyyni, ja tunnustaa t?ytyy ett? t?m? tarina sai oivan lopun.
KUSTAA. Niinp? niinkin. Mutta t?m? onnenpotkaus on tehnyt kokonaan tyhj?ksi meid?n matkasuunnitelmamme... Jospa min?kin joutuisin tuommoiseen hauskaan seikkailuun, niin olisin matkaani kaikinpuolin tyytyv?inen.
KAARLO. K?rsiv?llisyytt?! K?rsiv?llisyytt?! Ennen p?iv?n koittoa on toivosi toteutunut. (Luo katseensa sivulle.) Katsopas tuonne!
KUSTAA. Kaunis tytt?!
KAARLO. H?n itkee... Hyv?! Seikkailu tulee sit? vaihtelevammaksi.
KUSTAA. H?n tulee kuin kutsuttu! Min? rienn?n heti paikalleni. (H?n pist?ikse pensaan, Kaarlo kallion taakse. Riitta esiytyy Yrj?? etsiskellen.)
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
RIITTA. ENTISET (piiloutuneena).
RIITTA. Yrj?? ei kuulu... Mink?t?hden h?n ei tule minulle p??t?st? ilmaisemaan? Voi Yrj? parka! Is? on minua kohtaan kovin ankara ja s??lim?t?n. H?n tiet?? kyll? hyvin, ett? min? vihaan tuota ilke?t? Viulu-Hannua pahemmin kuin itse paholaista ja kuitenkin pakoittaa h?n minua h?nelle vaimoksi menem??n. Vaan ei! Ennen kuin rupean Hannun vaimoksi, ennen siskoksi Vellamon neitosille tuonne kosken vaahtoisen vaipan alle. (Kaarlo soittelee muutamia tahteja s?velt? N:o 4.) Voi mitk? s?velet! Ent? jos se olisi Ahti! Ennen muinoin oli h?n yst?v?llinen kaikkia niit? kohtaan, jotka k?rsiv?t v??ryytt? ja tarvitsivat apua. Mit? jos min?kin uskoisin murheeni h?nelle. Niin! Kun el?m? on kuolemaa kamalampi, t?ytyy uskaltaa kaikkea. -- Lapsuudessani kuulin kauniin laulun, sen s?velet tunkeutukoot aina py?rteiden syvyyteen saakka.
*Laulu N:o 10.*
Oi, haltija, aina soittosi soi sulokielin, kun tyyntyy y?! Mua koitoa etk? s??li? voi? Niin raskaasti rintani ly?! Oi, Ahti, oi, Ahti, armosi suo ja hoiva ja rauhaa mieleeni tuo! Sua kutsun!
KAARLO (piilostaan). Ken kutsuu Ahtia y?n hiljaisuudessa?
RIITTA. Onneton tytt? raukka, jonka koko maailma on hylj?nnyt. Kultani on riistetty pois ja minut on luvattu vaimoksi sille, jota min? kaikkein enimm?n vihaan. Minulla ei ole koko maailmassa ket??n, joka tahtoisi minua auttaa, ja sent?hden rukoilen nyt sinun apuasi.
KAARLO. Mit? anot siis minulta, lapsukaiseni?
RIITTA. Sin? olet niin ??rett?m?n rikas, linnasi on puhdasta kultaa ja jalokivin koristeltu. Mutta