Velhovuorella | Page 5

(erikseen kallion suojassa). Kas vaan! Onko kummempaa viel? n?hty! Luulenpa melkein heid?n tahtovan lempivi? leikitell?. No... Riitta on viel? lapsi... Se on siis pelkk?? lapsen leikki? vaan. Mutta minua harmittaa kuitenkin, ett? h?n leikittelee juuri tuon tuhman Yrj?n kanssa eik? minun kerallani. (Tulee esille.) Hyv'iltaa, Riittaseni! Sin?k? t??ll? n?in my?h??n k?yskentelet?
RIITTA. Niin n?eth?n sen kysym?tt?kin.
HANNU. Sep? sattui hyvin! Minulla, n?etk?s, on jotain hyvin t?rke?? ja salaista asiaa sinulle kerrottavaa.
RIITTA. J?t? se kertomatta; sill? tied?th?n sin?, ett? minulla on tarkka kuulo, mutta kerke? kielikin.
HANNU. Leikki pois! Min? puhun nyt totisia asioita.
RIITTA. Vai totisia asioita! Se on toista se. Mutta min? vakuutan, ett? olen jo monta kertaa koettanut pit?? kielt?ni kurissa, vaan se on minulle aivan mahdotonta. Ota siis vaari, mit? minulle sanot!
HANNU. No, sin? olet tuommoinen soma tytt? hupakko, tied?nh?n min? sen! Vaan kuule nyt vihdoinkin, mit? sinulle ilmaisen ... min? n?in viime y?n? niin kummallista unta.
RIITTA. Todellakin!
HANNU. Niin, oikein ihanata unta! Sin? n?etk?s olit olevinasi minun morsiameni. Mit? siihen sanot, Riittaseni?
RIITTA. Minusta sin? teit hyvin tuhmasti tuollaista uneksiessasi. Mutta ?l? Hannu parka ole siit? mill?sik??n. Tuo uni ei merkitse mit??n.
HANNU. P?in vastoin! Se merkitsee hyvin paljon. Ja aatteles toki, ett? min? olen jo kaksi, jopa kolmekin vuotta alituisesti n?hnyt samaa unta joka p?iv?, joka hetki, aamusta iltaan saakka.
RIITTA. Kuinka! Sin? uneksit siis p?iv?ll?kin?
HANNU. Sek? y?ll? ett? p?iv?ll?. Tarkasta minua, niin huomaat kuinka k?rsineelt? ja riutuneelta min? n?yt?n. Sen on uneksimiseni vaikuttanut. Min? en saa en??n y?n lepoa enk? p?iv?n rauhaa ja ruumiini riutuu riutumistansa, niinkuin n?et. Sieluni on rikki rusennettu, syd?mmeni verille raastettu, ruokahaluni h?vinnyt eik? viulunikaan en?? ilahuta minua; sen kieletkin ovat katkeilleet sulasta ik?v?st? ja mieliharmista. Ja kun joskus koetin soitella ja p??sin juuri hyv??n alkuun, sumeni taas silmiss?ni ja niin jouduin uudestaan unelmien valtaan. Min? n?in taivaallisia n?kyj?, joissa sin? alati minulle ilmestyit ... ja niin unhotin min? sek? viulun ett? s?veleet ja koko maailman.
RIITTA (teeskennellyll? osanotolla). Voi sinua Hannu parka!
HANNU. N?in surkea on minun laitani.
RIITTA. Mutta eik? sinulle n?yss?si ilmesty ket??n minun kerallani? Etk? ole n?hnyt esimerkiksi Yrj?n k?yskentelev?n rinnallani.
HANNU. Hyi sinua, Riitta! Julkenetko viel? pilkata minua?
RIITTA. Tied?tk?s, Hannu, kun v?h?nkin vilkasen sinuun, saan heti naurutaudin, ja jos itse n?kisit itsesi, t?ytyisi sinunkin nauraa.
HANNU. N?yt?nk? min? mielest?si sitte niin hullunkuriselta?
RIITTA. Niin, sin? n?yt?t niin juhlalliselta ja hartaalta, kuin Antti lukkari lukusijoilla.
HANNU. ?l?h?n toki tee pilkkaa minusta! T?m? on vakava asia ja se painaa kovin syd?nt?ni.
RIITTA. Mik? niin?
HANNU. Niin, minun t?ytyy ilmaista se sinulle.
*Laulu N:o 8.*
HANNU.
Hei, sulhasiksi! Naimatta miksi oisin kolmikymmeniss?? Vain mulle salaa toivehet palaa t?m?n kyl?n tytt?in syd?miss?. Heist? herttaisimman, kaikkein kaunehimman vasten syd?nt?ni kohta painallan. Sitten kultakihlat, sormukset ja viljat kullalleni rakkahalle lahjoitan.
RIITTA.
Naimisiinko aiot kiiruhtaa?
HANNU.
Kyll?, kunhan kultaseni vastaa: ?jaa.?
RIITTA.
Vasta sana tuo sull' onnes antaa, sitten kihlasi saat h?lle kantaa.
HANNU.
Siis heip? vaan, p??st? kuulumaan! Kai sulta saan: ?Jaa!?
RIITTA.
Mutta saat: ei, eik?s, eik?s, ei, eih?n, eih?n, ei eip?, eip?, ei, ei!
HANNU.
Voi, kuinka mustat voit huolet, tuskat rintahani mulle tuottaa? Ei miest? toista oo Hannun moista, h?nehen s? yksin voisit luottaa. Mull' on pellot aumat, niityt, karjalaumat -- taloni kai tunnet viljaaittoineen. Tuhansia mulla --
RIITTA.
Rikkautt' on sulla!
HANNU.
Mull' on lypsylehm?t, uuhet vuonineen.
RIITTA.
Oi mi onni, oi mi rikkaus!
HANNU.
Eik? rinnassas siis elvy rakkaus?
RIITTA.
Oi s? Hannu parka, angervoisen! Mulle onni soi jo sulhon toisen. Kun pojan sen saan omaksen, niin tottahan soittamahan saapunet, tanssit, polskat ja valssit h?iss?mme iloks' illan! Ralla lalla la j. n. e.
KUUDES KOHTAUS.
HANNU (yksin). Vai niin! My?h?styin siis!... ?Onni soi minulle toisen sulhasen!? sanoi h?n. ?Ja kun saan kultani omakseni, niin tottahan tulet pelimanniksi h?ihimme? ... sep? vasta syd?mmelleni lohdutus!... Pelimanniksi!... Ei, Riittaseni! Kiitos kunniasta! Sulhasena! Sulhasena tahdon olla! Onhan minulla Matti-vaarin lupa ja sanassaan h?n pysyy, niinkuin kunnon mies ainakin. Mutta kaikkein harmillisinta on, kun h?n n?in my?h??n tahtoo tavata tuota Yrj? h?lm??. Niin, soisinpa melkein, ett? Ahti nousisi ja soittelisi heille oikeata vetehisen polskaa. Niinp? niinkin! Kun sitte Yrj?, tuo j?nishousu, saisi n?hd? Ahdin punaisen vaipan ja lakin, niin kyll?p? h?n juosta jolkuttelis sen tiposen tiet??n. Mutta -- paha kyll? -- Ahti ei ilmesty en??n. H?nt? ei ole n?hnyt kukaan muu kuin vanha Jerkke ja h?nkin oli aina humalassa, kun tuo ihme tapahtui. Niin toivosinpa olevani itse Vetehinen. Mit? jos koettaisin! (Miettii.) Ei, ei! Se olisi uhkayritys, joka voisi tulla minulle kovin kalliiksi. Mutta ent?s jos uskaltaisin... Sanoihan pastori viime sunnuntaina, ettei Ahtia ole olemassakaan, ja olisihan kaikessa tapauksessa hyvin hupaista s?ikytt?? heit?. Jos vaan pukeudun punaisiin liiveihin ja punaiseen lakkiin, niin olenpa kiireest? kantap??h?n Ahdin n?k?inen, ja eih?n t?t? pilaa voitane synniksi lukea. Mutta jos silloin oikea Ahti ilmestyisi! Huu! Silloin olisin min? auttamattomasti satimessa... Mit? viel?! Ahdilla ei ole mit??n valtaa ihmisten ylitse; niinh?n pastori sanoi ja totta kai se lienee. (Aikoo menn?, vaan pys?htyy yht?kki? n?hdess??n Kaarinan er??n kallion takana.) Haa! Ventovieras tytt?! H?n on varmaankin vuorenhaltija! Voi, mit? ihmeellisi? seikkoja t?mm?isen? y?n? saakaan n?hd?! (Poistuu peloissaan.)
SEITSEM?S KOHTAUS.
KAARINA (yksin). Min? olen siis j?lleen lapsuuteni kodissa! Te korkeat tunturit ja viheri?t laaksot!... Oi,