Velhovuorella | Page 4

jo koitti vihdoinkin! M? ilman linnun siivin sun luokses kiiruhdin.
RIITTA. Oi, min? olen niin iloinen, niin iloinen! Ja nyt me emme en??n koskaan erkane toisistamme, emmeh?n Yrj??
YRJ?. Emme, emme suinkaan, jos se vaan on minun vallassani.
RIITTA. Kaikki on nyt sinun vallassasi. Is?ll? ei en??n liene mit??n naimistamme vastaan. Sin? muistat kai, mit? h?n l?htiess?si sinulle sanoi.
YRJ?. Muistan, muistan aina.
RIITTA (keskeytt?en). H?n sanoi n?in. Yrj? poikani! Jos sin? anoisit tyt?rt?ni ainoastaan polskan tanssintaan, niin siihen suostuisin mielell?ni, sill? sin? olet reipas poika ja kest?t kilpailun kenen kanssa tahansa, vaan avioliittoon --
YRJ?. Niin, muistan sen kyll?. Aina sain kuulla tuota vanhaa virtt?. Vaella sin? niinkuin muutkin taalalaispojat ulos maailmalle ty?t? etsim??n. Seuraa heit?, ja jos todellakin olet niin ravakka kuin kehut olevasi, niin tule parin vuoden per?st? takaisin ja tuo kultaa kukkarossasi. Silloin voit uudistaa kosintasi... Hyv?sti siihen saakka! N?m? olivat hyvin ankarat j??hyv?iset ja Jumala tiesi miten h?n nyt minua tervehtii.
RIITTA. Mutta nyt sin? olet tullut takaisin, koetusaikasi on p??ttynyt, ja sanoihan ukko: ?silloin voit kosia uudestaan.?
YRJ?. Niin ?silloin voit uudistaa kosintasi?, seh?n oli h?nen viimeinen sanansa. (Loittonee hieman, miettiv?isen n?k?isen?).
RIITTA. N?etk?s, Yrj?, minun mielest?ni sinun pit?isi noudattaa vanhuksen neuvoa.
KAARLO (erikseen). Kuules vaan kuinka n?pp?r?sti h?n neuvoja jakelee.
RIITTA. Mutta mik? sinun on, Yrj?? Miksi et virka mit??n?... Ep?iletk? viel??... Vastaahan toki.
KAARLO (erikseen). Mik? lempo poikaa riivaa?
RIITTA. Yrj?! Yrj?! Sano, miksi vaikenet? Tied?th?n saavasi minulta my?nt?v?n vastauksen. Puhu nyt vaan suusi puhtaaksi, ?l?k?, huoli j?r?tell?.
KAARLO (erikseen). Hitto viek??n, h?n on oikea p?lkkyp?? kosijaksi! Ja mit? lempoa h?n sitten kuhnailee?
RIITTA (itkusilmin). Sin? et vastaa! Is?ukkoni oli siis kumminkin oikeassa, kun h?n sanoi: ?Yrj?n lempi se sulloo suot ja tallaa maat yhden ainoan p?iv?n kuluessa, ja ensim?inen, johon h?n rakastuu, on ensim?inen, jonka h?n hylk??.? (Menee h?nen luokseen, ly?den h?nt? olkap??h?n) Eik? totta, Yrj?! Olinhan min? kuitenkin sinun ensim?inen rakastettusi.
YRJ?. Se on totta! Kaiken maailman tyt?ist? olet sin? ensim?inen, ainoa ja viimeinen rakastettuni. Ja, tuli mit? tuli, sinun t?ytyy tulla omakseni.
RIITTA. Se on tietty se! Ja kun nyt is?ni antaa suostumuksensa, kuten min? puolestani olen aikoja sitten jo antanut, niin mit? muuta en??n puuttuukaan?
YRJ? (korvallistaan raapien). Puuttuu viel? tuo kultainen kukkaro.
KAARLO (erikseen). Kultainen kukkaro -- sep? ik?v?t?!
RIITTA (lempe?sti nuhdellen). Oletko siis unohtanut kullan hankkimisen? Kuinka semmoista voikaan unohtaa! Juuri sit? vartenhan sin? l?hdit matkalle.
YRJ?. Sin? olet oikeassa, rakkahin! Min? l?hdin rahan hankintaan, se on totta, vaan yht? totta on sekin, ett? olen saanut ainoastaan muutaman ?yrin ker?tyksi. Ennen Tukholmaan tuloani luulin, ett? kaikki kadutkin olisivat siell? kullalla silatut ja ett? siell? jokainen voisi tulla upporikkaaksi. Mutta mit? viel?! Kadut olivatkin vaan tavallista kive? ja jokaisella kivimukulalla oli kitsas omistajansa. Min? menin siis kirveineni pohattain ty?h?n, raataen hiess? otsin aamusta iltaan saakka. N?in vietin kaksi pitk??, pitk?? vuotta, ja kun ne olivat loppuun vierineet, olin yht? k?yh? kuin ennenkin. Ah, armahani! Sin? et k?sit?, kuinka tuskallista on olla yksin?ns? ja ventovieraana suuren kaupungin h?lin?ss?.
RIITTA. Oi, Yrj?ni! Sin? olet kovan koetuksen kest?nyt!
YRJ?. Kun kev?t j?lleen tuli, silloin oli k?rsiv?llisyytenikin loppunut. Silloin saapuvat kiuru ja p??sky; soivat korvissani samat laulut, samat viserrykset, joita niin usein olin kotilaaksossani kuunnellut, lapsuuteni muistot her?siv?t ja hele? p?iv? paistoi j?lleen ?iseen mieleeni. Koko luonto riemuitsi ymp?rill?ni, haastellen toivon, toivon ja vapauden kultaista kielt? ja silloin tuntui minusta kovin tukalalta rahan vuoksi kantaa orjuuden iest?.
RIITTA. Rakas Yrj?ni! Sinulla on viel? sama rehellinen syd?n, kuin l?htiess?sikin. Vanhukset tosin sanovat sinua hitaaksi ja saamattomaksi, mutta pysy sin? vaan semmoisena kuin olet; p??asia on, ett? olet minun.
YRJ?. Niin, Riittaseni! Sinun sulhasesi olen min? sek? Jumalan ett? ihmisten edess?, ja jos ei is?si ole pahempi muita taalalaistaattoja, niin suostuu h?n kyll? viimein pyynt??ni. Nyt menen paikalla h?nen luokseen ja pyyd?n sinua vaimokseni. Niin, usko pois, kultani! T?n? iltana min? puhun niinkuin parahin valtiop?iv?mies.
RIITTA. No, ?l? sitten t??ll? suotta kielt?si tylsenn?, vaan rienn? is?ni luokse!
YRJ?. Hyv?sti! Pian tulen takaisin! (Hannu hiipii esille ja pist?ikse piiloon sen kallion suojaan, jonka taakse Kaarlo on k?tkeytynyt.)
*Laulu N:o 7.*
RIITTA.
Oi, rient??s vain, niin joutuimmittain me vuorilla taasen kohdatahan!
YRJ?.
Kun tunturit nuo y?n varjoja luo, niin luonasi olen taasen, niin luonasi olen heti taasen.
HANNU.
He aikovat kahden kesken kohdata, mut kolmanna min? olen mukana.
KAARLO (itsekseen).
Ma nelj?nneksi tahdon tulla.
RIITTA ja YRJ?.
M? t??ll? sun taasen kohdata saan, kun aurinko k?ypi vuorien taa, ja vierahan silm? n?hd? ei saa ja kieli? y? ei saata.
KAARLO ja HANNU (samallaaikaa).
He kohdata t??ll? toisensa saa, kuin aurinko k?ypi vuorien taa, mut vierahan silm? n?hd? sen saa -- y?n kielautta ei voi taata.
YRJ?.
Yks suutelo vain, oi, armahimpain, kun kotvahan sua en n?e lain!
RIITTA.
Oi, rienn? nyt vain, mun rakkahimpain! N?es, Ahti se vois mun vied?.
YRJ?.
M? ennemmin sua olin t??ll?, sua nopsempi ain' --
HANNU (erikseen).
M?, helkkari vie, m? vikkelin toki heist?.
KAARLO (samoin).
Oho! S? viimeksi tulet meist?!
KAIKKI NELJ?.
Kun aurinko k?ypi vuorien taa Ja huntuhun h?myn peittyvi maa. Niin t?nne sa silloin luokseni saa, Ma kaiholla vuotan t??ll?.
(Yrj? poistuu. Hannu vet?ytyy kallion taakse, joten Kaarlon t?ytyy poistua n?ytt?m?lt?. Riitta menee n?ytt?m?n reunalle, katseellansa Yrj?? seuraten).
VIIDES KOHTAUS.
HANNU. RIITTA.
HANNU