Vanhoista kätköistä | Page 6

käänsi selkänsä Aleksille, sekä painoi päänsä molempien
käsiensä varaan, jotka nojasivat tuolinselkää vasten.
-- Tiedätkö sinä, Aleksis, virkkoi hän, että minä olen jäykkämielinen,
eivät iskut eivätkä lyönnit ole voineet ainoatakaan kyyneltä puristaa
silmistäni, mutta nyt minun täytyy itkeä, tietäessäni että minua rakastat.
Ja hän purskahti itkemään ja vuodatti runsaita, onnellisia kyyneliä, hän
ei nyyhkyttänyt, mutta hänen hento vartalonsa vapisi hiljaa. Aleksis
istui äänetönnä ja kummastuneena paikallaan. Kaikki tämä tuntui
vaatimattoman, ystävällisyyteen tottuneen nuorukaisen mielestä niin
omituiselta ja mahdottomalta, että hän tunsi itsensä melkein
sanattomaksi eikä oikein tietänyt, mitä hänen piti tehdä.
Vihdoin hän nousi ylös ja laski kätensä tytön olkapäälle ja lausui hiljaa:
-- Regina!
Tämä loi häneen ilokyynelistä loistavan katseen ja, ojentaen häntä kohti
molemmat kätensä, nousi ylös ja virkkoi viattomasti:
-- Niin, kyllä rakastan sinua! Anna minun suudella sinua kerran!
Hän suuteli pojan huulia, minkä suudelman tämä monin kerroin
takaisin maksoi.
Sitten sanoi hän hymyillen:
-- Sinä näet, ett'en ole suruissani. Nyt sinun pitää tehdä, niinkuin minä
neuvon. Talonväki tulee pian kotia, eikä kuulu niille, mitä me olemme
puhuneet keskenämme. Sitten seurustelemme ainoastaan tuttavina. En
ole ajatellut, että sinä minut naisit, mutta jos niin kerran tahdot, niin
olet minut löytävä samanlaisena kuten nytkin. Ja omassatunnossasihan
tietänet, että olet tehnyt minut onnelliseksi, ja että minä aina olen sinua
muistava. Jos osaisin kirjoittaa tai kirjoitusta lukea, kävisi ehkä joskus
päinsä sillä tavalla päästä pakinoillesi, mutta koska nyt muiden apua
siihen tarvitaan, niin minä en sitä tahdo. Joka tapauksessa on se

yhdentekevä. Tiedäthän, ett'en voi sinua koskaan unohtaa ja että minä
olen paljoa onnellisempi kuin sanoilla voin ilmaista.
Aleksis oli, tytön näin puhellessa, silitellyt hänen tummia hiuksiansa, ja
pidätetyt kyyneleet olivat antaneet hänen silmilleen kostean loisteen.
Tuon tuostakin hän keveästi suuteli tyttöä, ett'ei tämän edes tarvinnut
puhettansa keskeyttää.
Pihalta kuului talonväen ääniä. Molemmat nuoret puristivat sanaa
sanomatta toistensa käsiä ja heti sen jälkeen kuin perhe oli astunut
huoneeseen, jätti Aleksis jäähyväiset ja palasi Mustialaan. Hän oli jo
tyynempi kuin äsken oli luullutkaan, niin virkistävästi oli Reginan
itsensäkieltäytymisen taito häneen vaikuttanut.
* * * * *
Ainoastaan toveriensa seurassa kävi Aleksis sittemmin joskus
Forssassa koko sillä ajalla, jolloin hän edelleen oleskeli opistossa.
Heille molemmille oli tämä ilahduttavaa, ja Regina oli aina ystävällinen.
Joskus koetti Aleksis silloin päästä häntä salaa suutelemaan, mutta
siihen ei Reginan puolesta tullut mitään vastinetta. Sellaisissa
tilaisuuksissa kuiskasi Aleksis hänelle aina: »Ole rauhallinen, Regina,
kyllä ne minun parastani tarkoittavat», ajatellen silloin sisariaan.
Vihdoin pidettiin päästötutkinto. Aleksis sai hyvät todistukset ja erosi
tyytyväisenä opistosta. Täksi juhlalliseksi päiväksi oli sisarten
kehoituksesta hänen veljensä Frans saapunut Mustialan opistoon ja piti
niin tarkkaan Aleksia silmällä, että tämä ei saanut tilaisuutta päästä
Forssaan hyvästijätölle. Erään tuttavansa kautta saattoi hän lähettää
Reginalle terveisiä ja pyysi häntä samalla tytölle sanomaan, että hän
häntä kyllä muistaisi. Ja niin tuli ero Mustialasta ja -- Reginasta.

IV.
SISARET TALOSSA
Eteensä katsovina ja toimeliaina kuten ainakin olivat sisaret sillä välin

hankkineet Aleksille sopivan tiluksen. Heidän valintansa oli paras, mitä
toivoa saattaa. Maatila, joka myytiin huutokaupalla, meni tavattoman
helppoon hintaan, asuin- ja ulkohuoneet olivat hyvässä kunnossa, metsä
välttävän hyvä ja asema -- ihan kaupunkiin vievän laivakulkuväylän
vieressä -- oivallinen.
Aleksilla ei ollut muuta tehtävää kuin allekirjoittaa kauppakirjat sekä
myöskin valmiiksi laaditut velkakirjat siskoille. Molemmat vanhemmat
sisaret luovuttivat kumpikin 6,000 markkaa kauppaa tehtäessä, nuorin
sisar Iida taas pani 10,000 markkaa likoon. Maatilan velka nousi
22,000 markkaan kaikkiaan, mutta lainanantajathan olivat hänen omat
sisarensa, jotka saivat kiinnityksen maahan. Aleksis saattoi itse panna
suunnilleen saman suuruisen summan lunastukseksi, niin että hän tällä
tavalla, ja täydellä syyllä, oli talon isäntänä.
* * * * *
Nuoremmat sisaret olivat Helsingissä ottaneet perehtyäkseen käsitöihin,
varsinkin koruompelukseen ja solmustelemiseen. Nuo huonekaluista
sangen tyhjät, tilavat huoneet tässä melkoisessa rakennuksessa, jonka
herrasmies oli rakennuttanut, olivat ennen pitkää täpösen täynnä
virkattuja pöytäliinoja ja peitteitä, kaikille mahdollisille paikoille
levitettyinä. Kaikki varsinaiset vierashuoneet olivat Aleksia varten ja
tekivät tyhjyyden hänen ympärillään sen kautta vielä tuntuvammaksi.
Sisaret taas olivat vaatimattomasti ja ahtautta arastelematta asettuneet
yhteen isompaan pihanpuoleiseen huoneeseen, jossa he piilossa pitivät
»perheneuvotteluja» Aleksista ja hänen toimistaan ja töistään.
Näissä hartaissa ja salaperäisissä neuvotteluissa, jotka viime kädessä
kohdistuivat heidän nuorimpaan veljeensä ja hänen naimapuuhiinsa,
jotka he oman tahtonsa mukaan olivat suunnitelleet, näytti siltä, kuin
Johannalla olisi ollut määräämisvalta. Mutta nuorin sisar, joka oli enin
rahaa pannut liikkeelle, muodosti itse asiassa neuvottelun päätökset,
joita vanhin parhaimman kykynsä mukaan sai toteuttaa. Maria ei monta
sanaa puhunut, istuessaan vakavan levollisena pienen pöytänsä ääressä,
jäykkänä ja kylmänä, sekä valmisteli tavattoman leveää reunakoristetta
alttariliinaan, joka hänellä oli aikomus lahjoittaa pitäjän kirkolle
koristukseksi. Äänetönnä ja vastustamatta hän suostui kaikkiin Iidan

ehdoituksiin, niin että sisarten mielipiteissä ei syntynyt pienintäkään
erimielisyyttä.
Aleksis johti omin päinsä talon töitä sisarten niihin sekaantumatta. Jos
hän kuitenkin joskus vitkasteli kalastusretkillänsä eikä kuitenkaan
tuonut mitään saalista kotia, saattoi tapahtua, että Johanna,
alistuvaisuutta teeskennellen, pyysi häneltä anteeksi, että hän oli itse
hiukan puuttunut päivän työjärjestykseen mikä tavallisesti oli aivan
päin seiniin tahi kokonaan tarpeetonta -- »sillä eihän se sovi», lisäsi