Vanhoista kätköistä | Page 5

vastasi: »Ole rauhallinen,
Regina, ja voi nyt hyvin. Minä tapaan kai sinut pian taas.»
* * * * *
Paluumatkalla kohtasi Aleksis tovereita, jotka hänen kanssansa
riensivät kotiapäin Mustialaan. Eräällä heistä oli mukanansa
harmonikka ja hän veteli »Forssan-valssia», mutta sävelet eivät tällä
kertaa saaneet Aleksin sydämessä noita tunnettuja sanoja syntymään.
Hän oli vakavalla tuulella, ja vastenmielisesti hän tunsi, ikäänkuin
häntä jotkut näkymättömät kahleet olisivat hallinneet, jotka sitoivat
hänen vapautensa ja joista hänen täytyi itsensä temmata irti, vaikka
häneltä nyt näytti siihen voimaa puuttuvan.
Kotia tultuaan hän heittäysi pitkäkseen, mutta vastoin tavallisuutta ei
uni tahtonut mitenkään tulla.

Ensimäinen rakkaus, joka nyt autuaallisena oli vallannut Reginan
nuoren sydämen, kolkutti yön hiljaisuudessa hänenkin sydämensä ovea,
mutta hän ei tohtinut sitä avata, vaan hän kuunteli, kahden vaiheilla
ollen, noita vähitellen heikkeneviä kolkutuksia. -- Ehkä kotona hänen
parastaan kuitenkin tarkoitettiin!
Niinhän oli aina ollut.

III.
ERONHETKI
Kiireistä työn aikaa jatkui, ja pyhinä satoi vettä virtanaan yhtä päätä,
niin että Forssassakäynnit joksikin ajaksi Mustialan pojilta jäivät
sikseen.
Syyskuun alussa sai Aleksis vanhimmalta sisareltaan Johannalta kirjeen,
jossa tämä toi esille syvimmät huolensa siitä onnettomuudesta, johon
hän jo edeltäpäin oli huomannut rakkaan, nuoren veljensä joutuvan, jos
hän jatkaisi kevytmielistä, ajattelematonta suhdettansa tuohon kurjaan
tehtaantyttöön, josta suhteesta hänen todelliset ystävänsä olivat sisarille
tiedon saattaneet. »Ethän koskaan ajatelle», kirjoitti hän, »tuoda meille,
siskoillesi, jotka olemme valmiit sinun ja sinun todellisen onnesi
hyväksi uhraamaan kaikki, sellaista naista kälyksi? Sinä parhaiten
tiedät, minkä neuvon äitimme nyt sinulle antaisi, jos hän eläisi, ja sinun
täytyy kai ymmärtää, että me nyt sinulle kokemattomalle nuorukaiselle
olemme äidin sijassa. Isien siunaukset rakentavat lapsille pesän, sanoo
meidän Herramme», -- siten jatkui kirje sekä loppui kylmällä,
hiljaisella ja hurskaalla Maria-siskon siunauksella ja nuorimman
sisaren Iidan kuumilla kyynelillä.
Punastuen luki Aleksis tämän kirjeen. Ensimäinen tunne, jonka se
hänessä herätti, oli häpeä, minkä lapsikin tuntee, kun se
tottelemattomuudesta on joutunut kiinni. Sitten hän itsensä takia oli
kiukuissaan ja sadatteli epäitsenäisyyttään. Mutta jouduttuaan
toistamiseen tämmöisten ristiriitaisten tunteitten valtaan alkoi hänessä

herätä mitä hellintä myötätuntoisuutta Reginaa, tuota kovaa kokenutta
turvatonta, viatonta tyttöä kohtaan, jonka koko häpeä oli hänen
köyhyytensä. Hän ei ollut nuorukaisen voimalla ja rohkeudella avannut
sydäntänsä kauneimmalle enkelille, minkä taivas lähettää maan päälle:
ensimäiselle rakkaudelle; se tuli nyt kuihtuneena, nuhtelevana,
kyyneltyneenä hänen puoleksi avattuun sydämeensä ja istui siellä
äänetönnä ja kalpeana kynnyksellä.
Ollen luonnostaan hento ja runollinen ei hän tuntenut näitä tunteita niin
selvästi, että olisi voinut ne sanoihin pukea, mutta ne elivät hänen
mielessään tunnonvaivojen tapaisina, jotka etsivät lievennystä
herättämällä eloon oudon vieraan hänen lapsellisessa sydämessään:
miehuullisen uhkamielisyyden.
Ensi kerran hän nyt kirjoitti omaisilleen lyhyen ja kylmän kirjeen,
pyytäen heitä lohduttamaan itseänsä sillä, ett'ei hän koskaan tekisi
heille eikä itselleen mitään häpeällistä.
Sittenkun hän -- se tapahtui muutamana pyhänä -- oli kirjoittanut tämän
kirjeen, lähti hän Forssaan ja löysi Reginan siitä työmiesperheestä,
jossa tällä oli asuinsijansa. Hän sattui olemaan yksin kotona, kun
Aleksis saapui.
Ilo saada hänet jälleen nähdä karkotti kaiken hämmästyksen, jonka
hänessä herätti Aleksin äkillinen ilmestyminen hänen asuntoonsa, ja
Regina otti hänet vastaan ihan kuin olisi ollut luonnollisin asia, että hän
oli tullut häntä tapaamaan.
Aleksin katse oli tavallista ystävällisempi, ja hänen äänensä sointui
vienona ja rakkautta uhkuvana.
Kun hän oli istahtanut, veti hän tytön hiljaa syliinsä ja suuteli häntä
sydämellisesti.
Regina punastui hienosti, mutta istui rauhallisena hänen polvellaan.
Silloin kietoi Aleksis hiljaa tytön käsivarren oman kaulansa ympäri ja
kertoi mitä lämpimimmin sanoin, mitä hänen siskonsa olivat hänelle
kirjoittaneet ja kuinka hyvät ja herttaiset nämät aina häntä kohtaan

olivat olleet, vaikka he eivät saattaneet käsittää, että hän ei enää ollut
mikään lapsi. Hän arveli, että he kyllä aikaa myöten taipuisivat,
erittäinkin jos oppisivat Reginan tuntemaan.
Vihdoin sanoi hän:
-- Eiväthän ne tahdo tehdä minua onnettomaksi, sillä nyt minä tiedän,
ett'en voi rakastaa ketään muuta tyttöä kuin sinua, ja kai Jumala niin
ohjaa, että minä kerran olen tuova sinut vaimonani kotiani.
Regina, joka alussa oli istunut tyynenä ja ainoastaan katsellut totisilla
silmillä Aleksia, liikahti levottomasti, kun tämä mainitsi, että hän
hänestä piti. Näitä hänen viimeisiä sanojaan kuullessaan nojasi hän
päänsä kätensä varaan ja käänsi miettivän näköisenä katseensa
huoneeseen päin.
-- Olitko tuuminut mennä naimisiin minun kanssani? kysyi hän nöyrästi
asentoansa muuttamatta.
-- Toivon vielä, että niin on käyvä, vastasi toinen ja kumartui eteenpäin
voidakseen paremmin häntä katsella.
-- Sitä minä en ollut ajatellut, toisti Regina ikäänkuin itsekseen. --
Sinullehan täytyy olla parempi kuin minä. Minä olin vain niin
onnellinen siitä, että olit minulle ystävällinen, ystävällisempi kuin
milloinkaan olin ajatellutkaan ihmisen toista kohtaan saattavan olla. Ja
minä pidin sinusta niin paljon. Ei, et saa ajatella meneväsi naimisiin
minun kanssani. Olisihan se syntiä sinua kohtaan.
Ja Regina loi häneen niin vakavan ja sydämellisen katseen, että hän
peitti silmänsä käsillään.
Huoneessa syntyi sellainen hiljaisuus, kuin ei ketään elävää sielua olisi
siellä ollut.
-- Mutta minähän pidän sinusta niin sydämellisesti, minun oma
tyttöseni, virkkoi vihdoin Aleksis melkein kainosti, ja olenhan minäkin
sinulle rakas?

Silloin nousi Regina hänen sylistään ja asettui tuolille istumaan, niin
että hän