Vanha tarina Montrosesta | Page 5

kyp?r?ll? ja k?sivaruksilla, raudassa kiireest? kantap?ihin, purevassa pakkasessa, kun j?? oli kovaa kuin piikivi. Eik? siihen ollut mit??n muuta aihetta kuin ett? hetken aikaa olin viipynyt majatalon em?nn?n puheilla silloin, kun k?skettiin katsastukseen,
?Ep?ilem?tt? olette,? virkkoi kreivi Menteith, ?my?s kokenut monta leikki?, jotka olivat yht? kuumat kuin t?m? yksi teht?v?nne oli vilustava??
?Oikeastaan, korkea herra, minun ei sopisi itse puhua siit?; mutta tottapa se, joka Leipzig'in ja Lützen'in kentill? on seisonut, saattaa kehua n?hneens? tasap?it? tappeluita. Ja se, joka on ollut l?sn? Frankfurfin ja Spanheim'in ja Nürnberg'in ja monen muun kaupungin valloituksessa, arvattavasti tiet?nee jotakin piirityksist?, v?kirynn?k?ist? ja uloskarkauksista.?
?Ja varmaanhan te, herra, my?s kohositte arvossa ansionne mukaan.?
?Se k?vi hitaasti, korkea herra, saakelin hitaasti?, vastasi Dalgetty. ?Mutta minun kansalaiseni, ne leirin is?t, jotka olivat ensin panneet kokoon meid?n uljaat skotlantilaisrykmenttimme, saksalaisten peloituksen, alkoivat kaatua sangen tihe??n, mitk? ruton, mitk? miekan surmaamina, ja silloin me, heid?n lapsensa, perimme heid?n paikkansa. Arvoisa herra, ensin olin kuusi vuotta vapaaehtoisena rivisoturina komppaniassa ja kolme vuotta peitsimiehen?; sill? min? en ottanut pertuskaa k?teen, koska se olisi ollut sukuper?lleni harvennukseksi. Vihdoin minut korotettiin 'fahndreggeriksi'--jolla nimell? saksalaiset nimittiv?t lipunkantajaa--kuninkaan mustaan henkivartija-ratsuv?keen, ja niinp? sitten p??sin luutnantiksi ja 'rittmeisteriksi' ikivoitollisen kuninkaan, protestantti-uskon suojelusmuurin, Pohjoismaiden Leijonan, It?vallan hirmun, Kustaavus Aadolfin johdon alaisena.?
?Vaan yht?hyvin te, kapteeni Dalgetty--luullakseni se arvo vastannee tuota ulkomaista rittmeister-nime??--
?Aivan oikein?, vastasi Dalgetty, 'rittmeister' juuri merkitseekin sit? samaa kuin komppanian p??llikk?.?
?Arvelin sanoa?, jatkoi kreivi Menteith, ?ett? te n?ytte, jos oikein lienen ymm?rt?nyt, j?tt?neen mainitun jalon kuninkaan palveluksen??
?Se oli vasta h?nen kuoltuansa--se oli vasta h?nen kuoltuansa, herra?, vakuutti Dalgetty, ?kun ei minua en?? mik??n velvollisuus kiinnitt?nyt siihen palvelukseen. On, n?ette korkea herra, siin? palveluksessa asioita, jotka kipe?sti koskevat kunnian mieheen, hamaan luihin ja ytimeen asti. Varsinkin se, ett? ikivoitollinen Kustaavus--vaikkei palkka suinkaan ollut liiempia, ollen rittmeisterill? ainoasti noin kuusikymment? taaleria kuukaudelta--ei koskaan maksanut meille enemp?? kuin kolmannen osan siit? palkasta, joka kuukausittain suoritettiin meille lainan nimell?. Ja kuitenkin, jos asian laitaa oikein katsastaa, pid?tti p?invastoin tuo mainio kuningas itse lainan muodossa ne kaksi palkan kolmannesta, joita ei maksettu sotureille. Ja min? kuulin kokonaisten saksalais- ja holsteinilaisrykmenttien, keskell? tappelukentt??, niinkuin kunniattomain kuormastorenkien, huutavan: 'Gelt! Gelt!' jolla ilmoittivat vaativansa rahaa, silloin kun heid?n olisi pit?nyt hakata p??lle meid?n kelpo skotlantilaisurhojen tavalla, jotka eiv?t milloinkaan, korkea herra, saastuttaneet kunniataan halvan rahan t?hden.?
?Mutta eik? noita palkkar?stej??, kysyi kreivi Menteith, ?kuitenkaan maksettu sotamiehille per?st?p?in, m??r?ttyin? aikoina??
?Korkea herra?, sanoi Dalgetty, ?min? vakuutan teille, niin totta kuin olen rehellinen mies, ettemme koskaan tai miss??n muodossa ole saaneet noista rahoista yht? kreutzeriakaan[8]. Minulla itsell?ni, koko sill? ajalla kun palvelin ikivoitollista Kustaavusta, ei ole ollut milloinkaan kahtakymment? taaleria omia rahojani, paitsi kun joku v?kirynn?kk? tai voitto taikka jonkun kaupungin tai dorp'in (kyl?n) valloitus tuotti sen onnen. Sill? senkaltaisissa tilaisuuksissa k?y retkeilij?ritarille, joka v?h?nkin sotatapoja tuntee, harvoin niin hullusti, ettei saisi edes hiukan etua.?
?Enemm?n minua nyt kummastuttaa, hyv? herra?, sanoi kreivi Menteith, ?ett? niinkin kauan pysyitte Ruotsin palveluksessa, kuin ett? viimein siit? luovuitte.?
?En maar olisikaan pysynyt?, vastasi kapteeni, ?mutta tuo suuri sotasankari ja kuningas, Pohjoismaiden Leijona ja protestantti-uskonnon suojelusmuuri, oli niin erinomaisen sukkela tappeluita voittamaan, kaupungeita valloittamaan, maakuntia allensa laskemaan ja sotaveroja kiskomaan, ett? h?nen palveluksensa vastustamattomalla voimalla veti puoleensa kaikki totiset aatelismiehet, jotka sotavirkaa harjoittivat. Olenhan min? itsekin, halpa mies, joka t?ss? ratsastelen, saanut hallita koko Dunklespiel'in hiippakuntaa alisessa Rheinjoen rantamaakunnassa, olen asunut palskreivin[9] palatsissa, kulautellen kurkkuuni h?nen valituimpia viinej?ns? yst?vieni kanssa ja haalien sotaveroja, ruoka-apuja ynn? vapaaehtoisia lahjoja, jota tehdess? min? tietysti, niinkuin kelpo kokki ainakin, en laiminly?nyt sormieni nuolemista. Mutta asia on semmoinen, ett? kaikki se herraus alkoi sangen kiireesti sulaa sen per?st?, kun meid?n mainio herramme oli saanut kolme surmaluotia Lützenin kent?ll?. Min? huomasin, ett? onni oli kallistunut toiselle puolelle ja ett? lainaamiset ja v?hennykset palkastamme yh? pitkitteliv?t entist? menoansa, vaan vapaaehtoiset lahjat sek? muut onnensuomat kaikki katosivat. Sent?hden min? luovuin kun luovuinkin virastani ja antauduin palvelukseen Wallenstein'ille, Walter Butler'in irlantilaisrykmenttiin:?
?Ja saisinko luvan kysy??, virkkoi kreivi Menteith, jota t?m?n retkeilij?n onnenvaiheet n?kyiv?t suuresti huvittavan, ?milt? teid?n mielest?nne t?m? esivallan muutos tuntui??
?Eip? juuri milt??n?, vastasi kapteeni, ?ei juuri liika hyv?lt?. En voi kehua keisariakaan paremmaksi maksajaksi kuin mit? suuri Kustaavus oli ollut. Ja mit? kuumiin l?ylyihin tulee, oli meille niit? tarjona sangen tihe??n. Minun tuli monastikin ly?d? p??ni vanhoja tuttaviani, Ruotsin Sulkasia vastaan. Ne, n?ette arvoisa herra, olivat kaksik?rkisi?, molemmista p?ist??n raudoitettuja seip?it?, jotka pystytettiin peitsimiesrivin eteen ratsuv?en rynn?k?n esteeksi. Ja n?m? Ruotsin Sulkaset--vaikka n?ytt?v?t sangen koreilta, ollen pensaitten taikka mets?n reunaviidakon kaltaisia, kuu pitk?t, niiden takana sotarinnassa t?rr?tt?v?t peitset puolestansa olisivat korkeihin honkapuihin verrattavia--eiv?t olekaan koetellessa yht? pehmeit? kuin hanhen untuvat. Mutta vaikka kuumia l?ylyj? saatiinkin liian tihe??n ja palkkaa liian harvaan, saattoi retkeilij?ritari kuitenkin tulla jotensakin hyvin toimeen keisarin palveluksessa, sill? h?nen yksityisi? onnentuomia etujaan ei pidet?k??n siin? niin tarkasti silm?ll? kuin Ruotsin sotavoimassa. Ja kun vaan upseeri teki teht?v?ns? sotaleikiss?, ei Wallenstein eik? Pappenheim eik? heit? ennen ukko Tillyk??n ottanut paljo kuullaksensa porvarien tai talonpoikain valituksia jotakuta p??llikk?? tai soldado'a (sotamiest?) vastaan, joka oli vahingossa