Vanha tarina Montrosesta | Page 3

poistaminen. Heille k?vi t?ss? asiassa samoin kuin kovin h?t?isille l??k?reille, jotka kohta alusta sy?tt?v?t sairaalle liian paljon l??kkeit?, niin ett? h?n vaipuu voimattomuuteen, josta sitten virvoittavatkaan rohdot eiv?t saa h?nt? en?? tointumaan.
Mutta kaikki n?m?t seikat lep?siv?t viel? tulevaisuuden kohdussa. T?h?n aikaan katsoi Skotlannin parlamentti viel? liittoansa Englannin kanssa oikeuden, viisauden ja jumalisuuden mukaiseksi, ja heid?n sotajoukkonsa retki n?kyi menestyv?n parhaiden toiveiden mukaan. Skotlannin armeijan yhdistytty? Fairfax'in ja Manchester'in joukkoihin oli parlamentin voima tullut niin suureksi, ett? se saattoi ruveta York'in kaupunkia piiritt?m??n ja k?yd? Long-Marston Moor'in veriseen tappeluun, miss? prinssi Rupert ja Newcastlen markiisi voitettiin. T?st? voitosta oli tosin skotlantilaiselle apuv?elle tullut v?hemm?n kunniaa osaksi, kuin mit? heid?n kansalaisensa olisivat suoneet. David Leslie skotlantilais-ratsumiehineen taisteli kyll? urhokkaasti, ja he, yhdess? Cromwell'in independentti-rykmentin kanssa, olivatkin t?m?n p?iv?n voittosankarit. Mutta vanha kreivi Lewen, s??tyjen liittokunnan asettama ylip??llikk?, per?ytyi tanterelta prinssi Rupertin tuiman rynn?k?n alta ja oli jo puolenviidett? peninkulman p??ss? pakomatkalla Skotlantiin p?in, kun h?net saavutti sanoma h?nen puolueensa t?ydellisest? voitosta.
T?m?n sotajoukon l?hett?minen retkelle, joka tarkoitti presbyteril?isuskonnon saattamista valtaan Englannissa, oli suuresti v?hent?nyt Skotlannin s??tyliittokunnan voimaa omassa maassa. Siit? syyst? olikin nyt Liiton ja Sovinnon vastustajissa syntynyt niit? levottomuuksia, joista t?m?n luvun alussa mainittiin.

TOINEN LUKU.
H?ll' oli ollut kehtona Is?ns? vanha haarniska; H?n nukkui siihen, kuunnellen Kilin?? raudan ruosteisen; N?k' unta verisist? t?ist? vaan, Ja soti ennenkuin h?n astuikaan.
Hall'in pilkkalaulut.
My?h??n illalla muutamana p?iv?n? yll?mainitulla levottomalla ajalla ratsasti nuori aatelisherra, kelpo hevosella ja kelpo aseilla varustettu, hiljalleen yl?s yht? niit? jyrkki? teit?, jotka Perthshiren alangoilta viev?t vuoristoon; h?nt? seurasi kaksi palvelijaa, joista toinen talutti kuormajuhtaa. T?m? matkue oli kauan aikaa kulkenut pitkin muutaman j?rven rantaa, jonka syv?t vedet kuvastelivat l?nteen laskeuvan auringon purppuraisia s?teit?. Ikivanhat koivu- ja tammipuut varjostivat muutamin paikoin heid?n kulkemaansa ep?tasaista, jotenkin vaivaloista tiet?; toisin paikoin oli ??rett?mi? kalliom?hk?leit? riipuksissa sen yli. Tuonnempana vuori, joka rajoitti ihanan j?rven pohjoisrantaa, ei kohonnut yht? ?kkijyrk?sti, vaikka yht? korkealle, ja oli purppuranpunaisilla kanervankukilla verhottu. Meid?n aikoinamme olisi n?in ihana seutu luultavasti suuresti ihastuttanut matkustajaa; mutta ne, jotka matkustavat levottomuuden ja pelon p?ivin?, eiv?t malta paljo ihailla kauniita paikkoja.
Herra p??sti niin usein, kuin mets? sen salli, yhden tai molemmat palvelijansa rinnalleen ratsastamaan ja n?kyi ahkerasti pit?v?n puhetta heid?n, kanssaan; s??tyeroitus katoaa n?et helposti niiden v?lilt?, jotka ovat yhteisen vaaran alaiset. Puheen aineena oli, mit? puolta t?m?n viljelem?tt?m?n seudun etevimm?t miehet pitiv?t ja tokko he rupeaisivat osallisiksi pian odotettaviin valtiollisiin meteleihin.
Matkalaiset olivat vasta puolitiess? kulussansa pitkin j?rven rannikkoa, ja nuori herra osoitti par'aikaa seuralaisilleen sit? paikkaa, mist? heid?n kuljettavansa tie k??ntyi pohjoiseenp?in ja j?rven rannalta poiketen kohosi vuorisolaa my?ten oikealle; silloin keksiv?t he yht'?kki? hevosmiehen, joka ratsasti rannalle p?in, ik??nkuin heit? vastaan. Auringon s?teitten heijastus h?nen kyp?r?st?ns? ja rautapaidastaan n?ytti, ett? h?n oli t?ysiss? varuksissa, ja meid?n matkalaisten asia vaati, ettei tuo mies saisi tiedustamatta p??st? heid?n sivutsensa. ?Meid?n pit?? saada tiet???, sanoi nuori herra, ?ken h?n on ja minne h?n menee.? N?in puhuttuaan h?n iski kannukset ratsunsa kupeisiin ja ajoi molempain seuralaistensa kanssa niin joutuisasti, kuin vaan tien ep?tasaisuus my?nsi, eteenp?in siksi, kunnes he saapuivat sille haaralle, miss? vuorisolasta alas tuleva tie yhtyi siihen, joka vei j?rven rantaa my?ten. Sill? lailla he olivat riist?neet vieraalta mahdollisuuden v?ist?? heit? rantatien jatkolle poikkeemalla.
Tuo yksin?inen ratsumies oli my?s kiireht?nyt kulkuaan, kun ensin n?ki meid?n kolmen matkalaisen semmoisella vauhdilla rient?v?n itse??n kohti. Mutta n?hty?ns?, ett? he seisahtuivat ja asettuivat sotarintamaan, hillitsi h?n hevosensa ja alkoi kulkea hyvin varovasti. T?ten sai kumpikin puoli aikaa tarkastella toisiansa. Vieraalla oli vahva hevonen, kelvollinen sotatoimiin ja kykenev? sen kannettavaa raskasta painoa kest?m??n. Ja ratsumies itse istui demipique'ss??n eli sotasatulassaan semmoisella ryhdill?, joka todisti, ett? se oli h?nen tavallinen istuin-paikkansa. P??ss? h?nell? oli loistavaksi kirkastettu kyp?r?, sulkatupsulla koristettu, ja rungon suojana oli haarniska, rintapuolelta niin paksu, ett? se hyvin kesti pyssynluoteja, vaan takana tehty keve?mmist? aineista. T?m?n alla h?nell? oli h?r?nnahkainen nuttu, ja varusten jatkona olivat kintaat, joiden suut ulottuivat kyyn?sp?ihin asti ja jotka, samoin kuin muutkin suojelusvehkeet, olivat kirkkaasta ter?ksest?. Satulan etukaaresta riippui kaksi pistoolia tupissaan; ne olivat paljo suuremmat tavallista, melkein kahden jalan pituiset, ja ampuivat luoteja, joita meni naulaan kaksikymment?. H?r?nnahkaisesta vy?st?, joka oli suurella hopeasoljella kiinnitetty, riippui vasemmalla kupeella pitk?, suora, kaksiter?inen miekka, jonka kahva oli hyvin vahva ja ter? sek? iskemiseen ett? pist?miseen sovelias. Oikealta kupeelta riippui tikari, noin kahdeksantoista tuumaa pitk?; olkahihna kannatti ratsumiehen sel?ss? musk??tti? eli suurta pyssy?, ja ristikk?in t?m?n olkahihnan kanssa k?viv?t kantimet, jotka sis?lsiv?t ampumavaroja. Ter?ksiset s??rivarukset, jotka ulottuivat ??rett?m?n pitk?vartisten ratsassaapasten suille asti, t?yttiv?t ne eri osat, jotka siihen aikaan kuuluivat hyvin varustetun soturin asuun.
Ratsumiehen oma n?k? oli my?s sotaisan puvun mukainen, ja selv??n n?kyi, ett? t?m? puku oli h?nelle jo kauan ollut kodikas. Vieras oli tavallista miehenvartaloa pitempi ja n?ytti olevan tarpeeksi vahva huokeasti kantaaksensa sek? suojelus- ett? taistelu-aseittensa painoa. Ij?lt??n h?n saattoi olla nelj?nkymmenen paikoilla tai v?h?n p??lle, ja muodosta h?net tunsi rohkeaksi, kovia s?it? kokeneeksi, vanhaksi soturiksi, joka oli n?hnyt monta tappelutannerta ja niist? monta arpea saanut muistiaisikseen. Jouduttuaan noin