Vanha tarina Montrosesta | Page 7

Walter Scott
niin taas muutitte palvelusta?» kysyi kreivi Menteith.
»Niinpä tein kun teinkin. Ja koeteltuani vähän aikaa paria, kolmea
muuta hallitsijaa, palvelin myös kotvasen Korkeavaltaisia Hollannin
Säätyjä.»
»Ja miltä se palvelus teistä maistui?» kysyi jälleen matkakumppani.
»Voi, hyvä herra!» sanoi soturi aivan ihastuksissaan, »heidän
käytöksensä maksupäivinä sopisi esikuvaksi koko Euroopalle--ei
mitään lainaamisia, ei mitään vähennyksiä, ei pidättämistä, ei
rästejä--kaikki maksettiin ja kuitattiin niinkuin pankkiirin vekseli.
Majapaikat myös olivat oikein hyvät, eikä elatuksessa moitteen sijaa.
Mutta, herra, he ovat kovin tarkkoja, ankaria herroja, jotka eivät salli
pienintäkään koirankujetta. Niin että jos talonpoika valittaa päänsä
rikkilyömisestä tai kapakoitsija olutpullon särkemisestä, taikka jos joku
tyttötolvana vähänkin vingahtaa, jotta se kuuluu kauemmaksi kuin
hänen hengityksensä, temmataan kohta kunnon sotamies siitä oikeuteen
eikä edes oman sotatuomarinsa eteen, joka paraiten ymmärtäisi tutkia ja
mutkia häntä ansion mukaan, vaan jonkun halvan käsitöitä tekevän
pormestarin eteen, joka soturille uhkaa työhuonetta, hirsipuuta ja mitä
kaikkea muuta uhanneekaan, aivan kuin hänen edessään olisi joku
hänen omia arvottomia talonpoika-konniaan, jotka asuvat puoleksi
manterella, puoleksi vedessä, ja pukevat ylleen parikymmentä
pöksyparia päällekkäin. En minä iljennyt kauan elää noiden
kiittämättömäin roistojen kanssa, jotka eivät kykene omin voimin
puolustamaan itseään, vaan eivät kuitenkaan tahdo heidän
puolustajakseen rupeavalle ulkomaalaiselle aatelisherralle myöntää
mitään muuta etua hänen kuivan palkkansa lisäksi. Ja mitä semmoinen
palkka onkaan jalomieliselle miehelle luvallisen vapauden ja
kunnioittavaisen kohtelun rinnalla? Senvuoksi päätin taas luopua
mynheer'ien[11] palveluksesta. Ja kun samassa suureksi ilokseni kuulin,
että tänä kesänä saattaisi tulla jotakin minun virkaani kuuluvaa tarjolle

omassa rakkaassa kotimaassani, niin tulinpa tänne, sananlaskulla
puhuen 'niinkuin kuokkavieras häihin', käyttämään ulkomailla saatua
kokemustani rakastettujen kansalaisteni hyödyksi. Semmoinen on,
korkea herra, minun elämäni ollut lyhyesti kerrottuna ja puhumatta
käytöksestäni kaikissa taisteluissa tasaisella tanterella ja leireissä,
väkirynnäköissä ja verilöylyissä, joista tulisi liian pitkällinen juttu ja
joiden kertominen kenties sopineekin paremmin toiselle suulle kuin
omalleni.»

KOLMAS LUKU.
Päätänsä valtamiehet vaivatkoot Ja riidan oikeutta punnitkoot; Mä,
niinkuin sveitsiläinen, sanon vaan: Se oikeess' on, jolt' oikein palkan
saan.
Donne.
Kuljettava tie tuli nyt niin vaivaloiseksi ja ahtaaksi, että matkustajain
puheen täytyi keskeytyä, ja kreivi Menteith, hevostansa pidättäen,
virkkoi matalalla äänellä muutamia sanoja palvelijoilleen. Kapteeni
etupäässä, kulki matkajoukko nyt puolen virstan verran hitaasti ja
vaivaloisesti epätasaista ja jyrkkää vastamäkeä ylös ja pääsi sitten
ylängölle, josta liiat vedet valuivat vuoripurona pois. Tämän puron
nurmikkoranta soi taas matkustajille tarpeeksi sijaa, niin että he
saattoivat paremmin seuraa pitäen jatkaa kulkuansa.
Kreivi Menteith alotti jälleen saman keskustelun, jonka tien vaikeus oli
vähäksi aikaa lopettanut. »Olisinpa luullut», virkkoi hän kapteeni
Dalgettylle, »että teidän kaltainen kunnon aatelismies, joka niin kauan
palveli urhokasta Ruotsin kuningasta ja joka, niinkuin sopiikin,
ylenkatsoo Hollannin Säätyjen halpamielisiä poroporvareita, ilman
pitkiä arveluita antautuisi mieluummin Kaarle kuninkaan puolelle kuin
apumieheksi noille alhaissukuisille, keropäisille, nenän kautta
honottaville lurjuksille, jotka ovat nostaneet kapinan kuninkaan valtaa
vastaan?»

»Te puhutte järkevästi, korkea herra», sanoi Dalgetty, »ja _caeteris
paribus_ (jos muut seikat ovat yhtäläiset) saattaisikin tapahtua, että
katsoisin asiaa samalta kannalta. Mutta, näette, herra, sanoohan
sananparsi: koreista sanoista ei tule voita leipään. Ja sen verran olen jo
kotiin tultuani saanut täällä kuulla, että näen kunnon aatelismiehelle
olevan soveliasta valita tämä tai tuo puolue tässä keskinäisessä
metelissä, kumman havaitsee paraiten oman etunsa mukaiseksi.
'Uskollisuus kuninkaalle', se on teidän tunnussananne, herra--'Vapaus',
niin huutaa toinen vastaiselta kadun varrelta-- 'Kuninkaan puolesta' on
toinen sotahuuto--'Parlamentin puolesta!' toinen. 'Montrose eläköön!'
kiljuu Donald[12], lakkiansa heiluttaen--Argyle ja Lewen eläkööt!'
huhuilee etelämaan Saunders,[13] kohottaen sulkatupsuista hattuaan.
'Puolusta piispautta!' lausuu tämä pappi, jolla on messupaita ja
alttarikaapu päällään--'Pidä lujasti seurakunnan puolta!' inttää tuo
saarnamies, geneveläinen patalakki päässä ja ympyräkaulus
kaulassa.--Kelpo tunnussanoja ne ovat jokainen--erinomaisia
tunnussanoja. Kumpi puoli on oikeammassa, sitä en osaa päättää. Sen
vaan tiedän, että monta kertaa olen seisonut polvia myöten veressä ja
taistellut asiain puolesta, jotka eivät maksaneet kymmenettäkään osaa
siitä, mitä huonoin näistä.»
»No, olkaapa hyvä ja virkkakaa, kapteeni Dalgetty», sanoi kreivi,
»koska pidätte kummankin puolueen asioita niin tasa-arvoisina, mitkä
seikat sitten saattaisivat teidän päätökseenne vaikuttaa?»
»Kaksi seikkaa vaan, korkea herra», vastasi soturi. »Ensiksikin, kumpi
puolue kunnioittavammalla tavalla pyytäisi minun palvelustani;--ja
toiseksi (se on vaan seuraus edellisestä), kummalta puolueelta sopisi
kiitollisinta palkitsemista toivoa.--Ja, suoraan puhuen, hyvä herra,
minusta näyttävät tätä nykyä molemmat nämä seikat kallistuvan
parlamentin puolelle.»
»Virkkakaa syynne, olkaa hyvä», sanoi kreivi Menteith, »niin kenties
voinen tuoda toisia, vielä voimallisempia vastasyitä esiin.»
»Herra, minä olen aina taipuvainen kuulemaan järkisyitä», virkkoi
kapteeni Dalgetty, »kun ne vaan puhuvat kunnialleni ja edulleni.
Kuulkaa siis, korkea herra. Jotakin vuoristoarmeijan tapaista, kuulen

ma, on nyt koolla taikka kokoontumaisillaan näissä jylhissä
vuorimaissa kuninkaan asian puolustamiseksi. Vaan tunnettehan te
itsekin, hyvä herra, vuorelaistemme luonteen. En tahdo suinkaan
kieltää heidän olevan vahvaraajaista, urhomielistä kansaa, jolla on
kyllin miehuutta, taistellessaan omalla raa'alla tavallaan. Mutta tämä
heidän tapansa on yhtä poikkeava säännöllisestä sodankäynnistä ja
sotakurista, kuin muinaisten skyyttien tai vielä nytkin Amerikan
metsäläisten taistelut. Eihän heillä ole edes sen vertaa kuin saksalainen
sotapilli taikka rumpu, millä voi soittaa aamu- ja iltarämpytystä ja
käskeä marssiin, rynnäkköön, peräytymiseen taikka johonkuhun
muuhun sotatemppuun; ja heidän riivattu rakkopillinsä, jota he itse ovat
ymmärtävinänsä, on umpiouto jokaisen sivistyneeseen
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 79
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.