Vanha tarina Montrosesta | Page 8

sotatapaan
tottuneen soturin korville. Niin, että jos rupeaisinkin harjoittamaan
tuommoista pöksytöntä[14] roistojoukkoa, minun olisi mahdoton saada
heitä itseäni ymmärtämään. Ja jos he ymmärtäisivätkin, arvelkaapa itse,
korkea herra, olisiko mulla yhtään toivoa saada noita puolivillejä
tottelemaan, jotka ovat tottuneet osottamaan ainoastaan omille
isännilleen ja heimopäälliköilleen sitä kunnioitusta ja kuuliaisuutta,
mikä olisi tuleva valtuuskirjalla virkaan asetetuille upseereille. Jos heitä
opettaisin sotarintamansa laittamaan neliöjuuren säännön mukaan,--se
on, niin että asettaisin pataljoonan neliskulmaan, jonka jokaisessa
rivissä, sekä pitkin että poikin, miesluku olisi koko läsnäolevan joukon
neliöjuuren vertainen,--mitä etua minulle tulisi tämän sotataidon
kultaisen säännön neuvomisesta? Ei muuta kuin että saisin väkipuukon
vatsaani, kun muka olisin asettanut sivu- tai takariviin jonkun Mac
Alister More'n, Mac Shemey'n tai Copperfae'n, joka olisi tahtonut
seisoa eturivissä?--Totta tosiaan on, mitä Pyhä Raamattu sanoo: 'Älkää
viskatko helmiä sikojen eteen, ettei he kääntyisi teitä vastaan ja repisi
teitä.'»
»Luullakseni, Anderson», virkkoi kreivi Menteith, katsahtaen taakseen
toisen palvelijansa puoleen (he kulkivat molemmat aivan hänen
jäljessään), »sinä voit vakuuttaa tälle herralle, että meillä tulee olemaan
tilaisuutta kokeneen upseerin taidon näyttämiseen ja halua hänen
neuvojansa tottelemaan paljo enemmän, kuin mitä hän näkyy
arvelevan.»

»Teidän luvallanne puhuen, kunnioitettava herra», vastasi Anderson,
kunnioittavaisesti lakkiansa kohottaen, »meidän tulee suuresti tarvis
kelpo upseereja rekryyttiemme harjoittajiksi, kun se irlantilainen
jalkaväki joutuu, jota odotamme ja joka luultavasti onkin jo saapunut
läntisen vuoriston rannikolle.»
»Ja minä ottaisin mielelläni, sangen mielelläni semmoisen toimen»,
sanoi Dalgetty; »irlantilaiset ovat kelpo poikia, oikein kelpo poikia.
Kerran näin erään irlantilaisen prikaatin, kun rynnäköllä valloitimme
Frankfurtin Oder-joella, niin lujasti pitävän puoliaan miekalla ja
peitsellä, että torjui takaisin keltaisen ja sinisen ruotsalais-prikaatin,
molemmat niin miehuulliset kuin suinkin yksikään ikimuistettavan
Kustaavuksen johdossa taistelevista joukoista. Uljas Hepburn, urhokas
Lumsdale, peloton Monroe ja minä, muiden kavaljeerien avulla,
raivasimme tosin itsellemme toisessa paikassa pääsötien, peitsi kädessä;
mutta jos meillä kaikilla olisi ollut yhtä luja vastarinta vastassa, olisi
meidänkin silloin täytynyt peräytyä tyhjin toimin ja suurella
mieshukalla. Ijäti katoomattoman ylistyksen ja kunnian ovat siis nuo
urhoolliset irlantilaiset ansainneet, vaikka heidät kyllä hakattiin maahan
jok'ainoa mies, niinkuin semmoisissa tilaisuuksissa on tapana. Niin että
heidän tähtensä aina olen rakastanut ja kunnioittanut sitä kansaa
kaikkein enimmin, omien skotlantilaisteni jälkeen.»
»Upseeripaikan irlantilaisessa väessä», sanoi Menteith, »arvelen
melkein voivani luvata teille, jos kuninkaan puolelle taipuisitte.»
»Mutta yhtä hyvin», virkkoi kapteeni Dalgetty, »on toinen ja tärkein
esteeni vielä kumoomatta. Sillä minun mielestäni tosin se 'soldado'
häpäisee ja halventaa itseään, joka suussansa yhä vaan pitelee sanoja
'palkka' ja 'gelt' (raha), niinkuin ennen mainitsemani saksalaiset
palkkasoturit, hävyttömät lurjukset. Ja samaten tahdon miekallani
puolustaa sitä ajatusta, että kunnia on suuremmassa arvossa pidettävä
kuin palkat, vapaat kortteerit sekä saatavat. Mutta 'ex contrario'
(toiselta puolen) soturin palkka on sotamiehen palvelusvelvollisuuden
vastine, jonkatähden viisaan ja älykkään aatelissoturin sopii arvostella,
minkälaisen palkkion hän saa palveluksestaan ja mistä varoista se
palkkio tulee. Ja, totta puhuen, korkea herra, sen verran kuin kuulen ja

näen, on kukkaro sääty-liittokunnan hallussa. Vuorelaiset te kyllä
saatatte pitää hyvällä mielellä siten, että sallitte heidän varastaa karjaa.
Ja mitä irlantilaisiin tulee, te voitte, semmoisissa asioissa yleisen
sotatavan mukaan, maksaa heille niin vähän ja niin harvoin, kuin te ja
korkeasukuiset liittolaisenne suvaitsette tai sopivaksi katsotte. Mutta
semmoinen kohtelu ei kelpaakaan minunlaiselleni kavaljeerille, jonka
on elättäminen ja kunnossa pitäminen hevosiaan, palvelijoitaan,
aseitansa ja varuksiansa ja joka ei voi eikä tahdokaan käydä sotaa
omalla kustannuksellaan.»
Anderson, sama palvelija, joka ennenkin oli puhunut, kääntyi nyt
kunnioittavaisesti isäntänsä puoleen. »Luullakseni, korkea herra», sanoi
hän, »voisin teidän luvallanne virkkaa pari sanaa, jotka kumonnevat
kapteeni Dalgettyn toisenkin vastasyyn. Hän kysyy, mistä varoista
ottaisimme palkkamme? No, minun vähällä ymmärrykselläni päättäen,
luulisin rahalähteitten olevan meille tarjona yhtä hyvin kuin
sääty-liittokuntalaisille. He haalivat maakunnalta veroja mieltänsä
myöten ja ryöstelevät kuninkaan ystävien omaisuutta. No, kunhan
joudumme alangoille vuorelais- ja irlantilaisjoukkojemme kanssa ja
miekat kädessä, pianpa löydämme monta lihavaa kavaltajaa, joiden
varoista, vääryydellä ko'otuista, sopii täyttää sotarahastomme ja
tyydyttää sotamiehemme. Sitäpaitsi annetaan oikein satamalla sellaisia
tuomioita, joilla omaisuus julistetaan menetetyksi; ja ryöstettyjen
maiden lahjoittamisella jokaiselle hänen puolelleen ruvenneelle
retkeilijäsoturille saa kuningas yhdellä kertaa palkita ystäviään ja
rangaista vihollisiaan. Sanalla sanoen se, joka noiden keropää-koirien
puolelle antautuu, voinee tosin saada jonkun pikkuisen summan
palkakseen--mutta meidän lippumme juurella on tarjona tilaisuus
päästä ritariksi, lordiksi tai kreiviksikin, jos miehellä on onni
mukanaan.»
»Oletko koskaan ollut sotapalveluksessa, kunnon ystäväni?» kysyi
kapteeni puhujalta.
»Olenpa hiukan, herra, näissä kotimeteleissämme», vastasi mies
nöyrästi.
»Vaan et yhtään Saksassa etkä Hollannissa?» kysyi Dalgetty vielä.

»Sitä kunniaa ei minulla ole ollut», vastasi Anderson.
»Teidän palvelijallanne, korkea herra», virkkoi Dalgetty, kreivi
Menteith'in puoleen kääntyen, »on sangen järkevä, luonnollinen ja
sievä käsitys sota-asioista. Vähän epäsäännöllinen se tosin on ja vähän
liiaksi vivahtaa vuodan myömiselle ennenkuin karhu vielä on
saatu.--Tahdonpa sentään ottaa tätä asiaa miettiäkseni.»
»Tehkää niin, kapteeni», sanoi kreivi Menteith. »Te saatte koko yön
sitä miettiä, sillä nyt olemme aivan likellä taloa, missä luulen voivani
vakuuttaa teille runsaasti vieraanvaraa.»
»Ja se on minulle sangen tervetullutta», virkkoi kapteeni, »sillä
päivännoususta alkaen en ole maistanut mitään ruokaa, paitsi yhtä
kauraleivän palasta, jonka jaoin hevoseni kanssa. Onpa minun oikein
täytynyt vatsan tyhjyyden tähden vetää