Valtaset | Page 4

selität lähtösi muille? Kenties vielä rupeavat
epäilemään jotain.
UUNO: No, onhan isän aikomus tehdä minut perinnöttömäksi ja
Valdemarin liikkeenjohtajaksi,--ne syythän riittävät selitykseksi
maailmalle. Mutta sinä tiedät ainoan syyni. Mitä voin minä siihen, että
rakastan sinua!
LEENA: Mitä tarvitset sinä voida? Elämme ja olemme niinkuin
ennenkin.
UUNO: Vaikkako sinä tulet hänen vaimokseen?
LEENA: Eihän sinun ja minun rakkaudessa ole mitään sellaista!
Näemme niinkuin ennenkin joka päivä toisemme, saamme aina ajatella
toisiamme-- se ei ole mitään pahaa,--saamme milloin hyvänsä puhutella
toisiamme,-- eihän sekään ole mitään pahaa. Mitä me vielä
kaipaisimme, sano!
UUNO: Etkö sinä siis ole koskaan tuntenut sellaista vastustamatonta
vetovoimaa, sellaista--kuinka sanoisin--no että sinä, juuri sinä
kaikkinesi tuossa olet minun, kokonaan minun eikä kenenkään muun?...
LEENA: En yhtään edes ymmärrä. Ne ovat niitä teidän, miesten,
merkillisyyksiä. Aina teillä pitää olla jotain semmoista.
UUNO: No--tuota noin--miksi esimerkiksi äitisi, joka niin rakastaa
sinua, tahtoo syleillä ja suudellakin sinua?
LEENA: Ah, sinä kenties kuvailet, että suuteleminen minusta on syntiä?
Ei ollenkaan. Mutta se on aivan tarpeetonta meidän välillämme. Mitä
varten? Ajattele kuinka hassuakin se oikeastaan on: suut vastakkain
ja--(maiskauttaa suullaan, nauraa).
UUNO: Ei, Leena, et sinä siitä niin vähällä pääse. Minä matkustan.
LEENA: Tule tänne.

UUNO (tulee Leenan luo): Hyvästi, Leena.
LEENA: Jos sinusta ei ole kylläksi, että saamme joka päivä katsoa
toisiimme ja puhella, niin olkoon sitten... (Suutelee Uunoa.) Sinä et
matkusta minnekkään--(suutelee)--ymmärrätkö, minä kuolen ilman
sinua, minä kuolen...
VALDEMAR: (tulee oikealta heidän huomaamattaan, naurahtaa, sitten
teeskentelee suuttumusta).
UUNO: Valdemar!
VALDEMAR: Jos sinä rakastat Uunoa, niin sano se suoraan. Toistan
vieläkin: kihlauksemme voi kyllä purkautua.
UUNO: Se oli leikkiä.
VALDEMAR: Oliko se leikkiä, Leena?
LEENA: En tiedä.
VALDEMAR (rupeaa nauramaan): Voi, lapsi raukka, suottahan minä...
Tiedänhän minä, että sinä rakastat minua. Saat mielelläsi suudella häntä.
Päinvastoin minä iloitsen, että sinäkin Uuno pidät Leenasta.-- Niin, niin,
no suudelkaa nyt minun nähteni, en välitä siitä vähääkään. (Tulee äkkiä
totiseksi.) Uuno, tulehan tänne.
UUNO (lähestyy Valdemaria arasti): Anna minulle anteeksi, Valdemar!
VALDEMAR: (ihmeissään): Mitä sinä
UUNO: Minä en tiennyt mitä tein... (liikutettuna aikoo syleillä
Valdemaria).
VALDEMAR: Mutta siitäkö sinä yhä?! Älä hassuttele. Minulla on ihan
toinen asia sydämelläni. Täytyy neuvotella kanssasi. Isä ilmaisi minulle,
että tirehtöörimme on saanut vihiä odottamattomasta
pankkitarkastuksesta. Häneltä puuttuu satanen tuhatta.
UUNO: (hajamielisenä) No niin ... niin...
VALDEMAR: Hän tahtoo, että kirjoittaisimme tuolle summalle
valevekselin...
UUNO (yhä hajamielisenä): Kun ymmärtäisin...
VALDEMAR: Ainoastaan tarkastuksen ajaksi, näet,--että hän salaisi
balanssin.
UUNO: Ahaa!--Ei koskaan!
VALDEMAR: Äläpäs nyt taas tokase noin äkkipikaa. Hän lupaa meille
harvinaisia etuja, suorastaan aivan kuulumattomia.
UUNO: Siinä tapauksessa vielä vähemmin. Ei--ei!
VALDEMAR: Mutta hän lupaa...

UUNO: En edes tahdo tietää mitä hän lupaa. Se on aivan yhdentekevä
mitä hän siellä lupaa tai on lupaamatta. Valevekseli on petos.
VALDEMAR (totisena): Minä luulen, että isällä on paljon syytä auttaa
häntä tällaisessa tapauksessa.
UUNO: Juuri sitä minäkin luulen. Mutta sen vahingon vuoksi, jonka
hän meille voi tuottaa, en luule olevan tarpeellista yhä enemmän
sekaantua hänen vekseleihinsä. Sitäpaitsi, tässä tapauksessa, kuten
sanoin, hän vaatii meitä suoraan petokseen.
VALDEMAR: Mutta jospa koko liikkeemme voisi tulla horjumaan?
UUNO: Horjukoon ja vaikka kaatukoonkin minun puolestani. Paljon
valetta silloin kaatuisikin.
LEENA: Uuno, yhtä sinä et ajattele: tirehtööri on sedän ystävä, sedän
voi olla hyvin vaikeata kieltää palvelusta ystävältänsä.
UUNO (melkein raivokkaasti): »Vaikeata»! Ja sinä tiedät hänet
pettäjäksi! Siksikö luonto on antanut muutamille naisille niin kauniit
suut, että he noin kamalia puhuisivat! »Vaikeata»! Mutta tiedätkö sinä
Leena mitä sinä sanot! (Katkerasti ja hiljaisemmalla äänellä): Mutta
mitäs minä puhunkaan! Itsehän sinä myöskin, sentähden että jokin
tuntuu vaikealta sanoa, olet valmis tekemään väkivaltaa pyhimmälle
kaikesta, omalle rakkaudellesi!
LEENA (loukkaantuneena): Se ei ole niin!
VALDEMAR: En ymmärrä mitä te puhutte, mutta...
UUNO: Välistä minun tekisi mieli olla tuona ukkosena iskeäkseni
muutamaan lahoon taloon ja tehdäkseni puhdasta jälkeä!
LEENA: Ollaksesi sitten yksin oikeassa.
UUNO (raivokkaasti Leenalle): No niin, vaikkapa oikeutta jakaakseni
ja ottaakseni sen mikä on minun!
LEENA (Valdemarin luona, nostaen molemmat kätensä hänen
kaulalleen): Valdemar hyvä, jospa hän sittenkin on oikeassa!
VALDEMAR: Kas niin, nyt saat vielä Leenankin puolellesi! Ei. Minun
pitää saada keskustella kanssasi kahden kesken. Tule huoneeseeni.
UUNO: Jos aijot kaikissa tapauksissa pysyä päätöksessäsi, kuten näkyy,
miksi kysyt minun mieltäni?
VALDEMAR: Tai mennään purjehtimaan, niin saamme jutella.--
UUNO (naurahtaen): Valdemar, vietteletkö sinä minua?
VALDEMAR: Uuno, minä tahdon toimia tässä asiassa yksimielisyyden
perustuksella, sinun täytyy ymmärtää vaikuttimeni.

UUNO: Purjehtimaan voin tulla, mutta ainoastaan muuttaakseni sinun
mielesi. Älä luulekaan! Jumaliste minä sinut käännän.
VALDEMAR: No, no, se nähdään. Jahka nyt kuulet juurta jaksain
kaikki perusteeni. (He alkavat pukeutua lähteäkseen): Ota sadenuttu
mukaan, ei tiedä mitä tulee. (Soittaa puhelimeen): Laittakaa pienempi
purjeveneistä kuntoon.--Ei, ei, reivaamme itse, jos tarvitaan. Ei, me
kahden vaan Uuno-herran kanssa.
(He tulevat pukeutuessaan hyvälle tuulelle.)
LEENA (katselee merelle): Pelottaa. Katsokaa noita pilviä. Tuotakin
tuolla. Kaataa vielä veneenne!--Pojat, rakkaat, jospa ette lähtisikään.
Ukkonenkin käy... (Seuraa lähteviä ulos.)
UUNO: Niin, Valdemar, sietäisipä olla varovainen! Nousen vielä
minäkin tästä tappeluun ja upotan sinut!
(Menee.)
VALDEMAR (menee huolettomasti vihellellen): Upota sinä vaan...
MARTTA (vasemmalta, hämmästyneenä, huolestuneena, katsoo