Valtaset | Page 3

»Otamme ratkaisevan askeleen»--kun olemme jo kahdesti
kuulutetut!

UUNO (halveksivasti): Kuulutetut!
VALDEMAR: Se ei tee mitään. Vielä voi hyvin peruuttaa. Ja jos
mielipiteestä luopuminen sinulle on jotakin mahdotonta, niin--sanon
sen ilman mitään katkeruutta--on todella parempi...
LEENA (kyyneleet silmissä): Mutta Valdemar--!
UUNO (pettyneenä): Ah!
VALDEMAR (heltyen): No niin, niin, Leena, meitä ei erota enää
mikään, me kaksi kuulumme toisillemme...
UUNO (katkeralla moitteella): Leena, Leena!
(Kopinaa yläkerran rappusissa).
VALDEMAR: Isä! (Vasemmalle): Isä, isä...
ROUVA VALTANEN (tulee kiireesti vasemmalta, puhuu vasemmalle):
Martta, jätä soittosi, isä tulee!
(Järjestää hätäisesti Valtasen kirjoituspöytää.)
VALDEMAR: ja UUNO (istuvat pulpettiensa ääreen työhön).
MARTTA (tulee happamena): Missä käsityöni?
VALTANEN (tulee lyhyin, nopein askelin oikealta).
MUUT (kunnioittavasti): Hyvää huomenta, isä!
VALTANEN (ähkien): Huomenta, huomenta lapseni.
ROUVA VALTANEN: Taas huonosti nukkunut, rakas Aleksander?
VALTANEN: Vai hyvinkö vielä?! Täällä soitellaan ja melutaan kuin
markkinoilla. Muuten--tämä on kaiketi viimeinen päivä, jonka saan
elää itsenäisenä, vapaana miehenä.
UUNO (kohauttaa olkaansa, menee jälleen pulpetilleen).
MARTTA (huokaa, ei viitsi kuunnella, poistuu vähitellen vasemmalle).
LEENA (menee Uunon luo katselemaan hänen työtään tai oikeammin
selitelläkseen äskeistä käytöstään).
ROUVA VALTANEN: Mutta mitä sinä sanotkaan, rakas Aleksander?
VALTANEN: Minä sanon, että meitä kadehditaan ja vainotaan joka
suunnalta: nyt viimeksi on vihollisiimme liittynyt myöskin...
UUNO (yskäsee).
VALTANEN: Mikä sinua ryittää? Hoida asiaasi tai ilmoittaudu
sairaaksi ja mene--mene--
ROUVA VALTANEN: Aleksander!
VALTANEN: Hän yskii aivan kuin meitä ei vainottaisi--Mutta mitä
merkitsevät, kysyn minä, toisviikkoiset sanomalehtikirjoitukset ja
pankkimme osakkeiden laskeminen juuri silloinkuin tiedetään minun

ne ostaneen melkein kaikki? Hä? Olemme konkurssin partaalla, sanon
minä teille.--Taas yskäkohtaus!
(Istuu hermostuneena).
ROUVA VALTANEN: Ah, miksi ärsytät isää!
VALTANEN (pidellen Valdemaria kädestä): Sinuun, Valdemar poikani,
panen kaiken toivoni. Sinun on nyt pelastettava kauppahuoneemme.
Tiedäppäs, eilen kävi pankinjohtaja luonamme tahtomassa minua
suureen vekseliin,-- johon minulla periaatteessa ei kyllä ollut mitään
vastaankaan. Hän veti esille paperin tunnustaakseni sen. Silloin sanoin
hänelle: Ystäväni, olen käynyt vanhaksi, olen luovuttanut liikkeeni
pojalleni Valdemarille, (katsahtaen merkitsevästi Uunoon), jonka olen
testamentissa asettanut myös pääperillisekseni. No, vieläkö yskittää?
--Poikani Valdemarin suostumuksetta, sanoin, en ryhdy enää
mihinkään.
VALDEMAR (liikutettuna): Isä!
VALTANEN: Tirehtööri koetti parastaan, mutta minä en kirjoittanut.
UUNO: Sehän mainiota! Nyt saamme vihdoinkin antaa tirehtöörille
ansaitut potkut!
VALTANEN: Keskustelen Valdemarin kanssa, en sinun. Vekseli on
tietenkin tunnustettava.
UUNO: Tunnustetaan vaan. Mutta jospa nuo »toisviikkoiset
sanomalehtikirjoitukset ja osakkeiden laskeutuminen» ovat
seurauksena siitä, että luottamus tirehtöörin asioihin alkaa horjua?!
VALTANEN (hyökkää seisaalleen, saamatta sanaa suustansa):
Lu-lu-luottamus! Hä-vytön!
ROUVA VALTANEN (yrittää estää Uunoa jatkamasta): No, no,
Uuno...
UUNO: Äiti, anna minun puhua... Leena on joka päivä pankissa ja
hänkin sanoo...
LEENA (hätääntyen): Minä en ole sanonut mitään... Niin, vaan sinulle
yksin ... mutta minulla ei ole oikeutta...
VALTANEN: Mitä Leena sanoo?
LEENA: Voi, en mitään,--juorua--konttoriväen keskuudessa...
VALTANEN: Sellaiset jutut pitää tukahuttaa, ei niitä saa levittää,
Leena.
UUNO: Niin, Leena, pitää aina valehdella, ei saa koskaan puhua totta.
ROUVA VALTANEN: Mutta lopettakaa jo, lopettakaa!

VALTANEN: Valdemar, tule ylös luokseni. Täällä näyttää olevan
aivan mahdoton saada järkevää sanaa vaihdetuksi. Mennään.
VALTANEN ja VALDEMAR (menevät oikealle).
ROUVA VALTANEN: Sinun ei pitäisi noin ärsyttää isää!
(Menee Uunon puhuessa vasemmalle.)
UUNO: Herranen aika, en syytä häntä sanallakaan. Mutta hän tarvitsee
vaan nähdä minut hermostuakseen pilalle. Niinhän se on ollut aina.
(Jonkun ajan kuluttua Leenalle): Mutta että sinäkin, Leena!
LEENA (seurusteluhuoneessa neulouksen ääressä): Mitä minä? En
minä mitään--
UUNO (pulpettinsa luota): Kuinka paljon oli käsissäsi, mutta sinä
viskasit luotasi!
LEENA: Koeta ymmärtää asemaani. Olenhan sitäpaitsi siksi vieras,
ettei minun sovi niinkuin teidän muiden...
UUNO: »Vieras»!--Jos olisit sanonut mitä tiedät, ehkä isä olisi
ruvennut tirehtööriä epäilemään ja säästynyt ikävyyksistä. Mutta tuo
teidän iankaikkinen »hienostumisenne», se on tietysti jokapaikassa
kaikkea muuta tärkeämpää! Tärkeämpää kyllä kuin jonkun
kauppahuoneen menestys, mutta ei koskaan tärkeämpää kuin toden
puhuminen. Kohteliaisuus, makeileminen tärkeämpää kuin totuus! Se
voi saattaa minut ihan raivoon!
LEENA: Kaikki tämä voi olla niin, mutta sinun raivoosi on sittenkin
toinen syy.
UUNO: No niin onkin. En sitä peitäkään. Mutta sittenkin samaa
totuuden kiertelemistä sinun puoleltasi.
LEENA (pannen pois neulomuksensa): Sinä olisit tahtonut siis, että
kihlaus olisi purkautunut, nyt, ihan tuossa, noin vain.
UUNO: En. Vaan että olisit pysynyt mielipiteessäsi. Sinä olit oikeassa:
jos joku toimi tuntuu väärältä, niin siitä pitää empimättä luopua, mutta
sinä luovuit empimättä mielipiteestäsi, lupasit ainakin luopua.
LEENA: Voiko nyt sellaisen satunnaisen erimielisyyden vuoksi...
UUNO: Se ei ollut mitään satunnaista, vaan sinä olet perin juurin
erimielinen Valdemarin kanssa. Sehän se tässä onkin.
LEENA: Tarkoitan, voiko semmoisen syyn tähden purkaa kihlauksen,
joka on ollut välillämme päätetty oikeastaan jo lapsuudestamme asti?
UUNO: Mutta olisihan Valdemar ollut valmis purkamaan! Ja kuitenkin
olit sinä oikeassa! Se se raivostuttaa minua.

LEENA: Johan sanoin, että raivoosi on toinen syy.
UUNO: No, koska niin välttämättä tahdot kuulla oikean syyn, niin
kuule: minä en jaksa kestää sitä, että sinä tulet toisen vaimoksi.
LEENA: Ash! Taas!
UUNO: Oikeastaan sinä sen itse tiedät ja ymmärrät, mutta mitä et tiedä,
niin se on tämä!
(Näyttää ulkomaanpassia.)
LEENA (hämmästyneenä): Ulkomaanpassi! Mitä sinä, Uuno!
UUNO: En tahdo olla läsnä. Ja minusta voi todellakin tulla juoppo
häittenne jälkeen, jos jään tänne.
LEENA: Ja miten