Valtaset | Page 2

yhtään
mitään.
UUNO: Isän pitäisi tietenkin lakata viinaa keittämästä, siinä kaikki.
VALDEMAR: Taas sinä Martta tulit siihen vanhaan--vanhaan
tyytymättömyyteesi. Nyt on kesäpäivä, mutta sinulla on aina kuin
lokakuu. Mielentilasi vaikuttaa väkisin toisiin. Ei pitäisi suotta johtaa
toisiakin alakuloisuuteen.
MARTTA: Kohta pääsette minusta.
MUUT: No?

MARTTA: Rupean sairaanhoitajattareksi.
UUNO (haukotellen): Ah, ah, ah!
LEENA: Ei se ole mitään helppoa tointa, tiedätkös.
MARTTA: Minäpä tahdonkin vaikeata. Hyvä on Leenan puhua, joka et
ole rikas. Mutta katsoppas minä, joka olen rikas, en voi ikinä saada
semmoista pankkipaikkaa esimerkiksi kuin sinulla on, sinä onnellinen!
VALDEMAR: Rikkaat voivat elää ilmankin työtä ja paikkoja.
MARTTA: Mutta eivät, eivät, eivät! (Purskahtaa itkuun.)
ROUVA VALTANEN (vasemmalta, tarjottimella maitoa ja kuppeja):
No kas niin! Kulkisitte, rakkaat lapset, edes useammin
kävelemässä--jotakin urheilua tai semmoista--eihän tämmöinen elämä
kelpaa! Kenen pitäisi sitten olla onnellinen, ellei teidän, kaikki teidän
asemaanne kadehtivat.
MARTTA: Ja minä sanon, että me olemme kaikkein onnettomimpia
kaikista ihmisistä. Esimerkiksi isä itse!
UUNO: Jaa-a, ensin panee kaikki voimansa rikkauden haalimiseen, ja
kun vihdoin on miljooneja, ei saa syödä kuin keitettyä maitoa
vesikorppujen kanssa!
MARTTA: Ja onnen sijaan kuinka vihainen, tyytymätön,
levoton!--Voiko yleensä ajatella onnettomampaa kuin isä, kuin me,
kuin me kaikki? Ei, mutta sanokaa todellakin! Voiko?
UUNO: Onnettomuus tulee siitä, että meillä on kaikilla paha omatunto.
Me tiedämme mistä rikkautemme ovat kotosin ja kuitenkin jatkamme
rikkaina olemista.
VALDEMAR: Sh!
ROUVA VALTANEN: Niin, Uuno, miksi taas tuota iankaikkista!
UUNO: Ennen viimeistä nälkävuotta hallitus antoi isälle toimeksi..,
MARTTA: Ah, lakkaa, tiedänhän minä...
VALDEMAR: Uuno!
UUNO: Pukekaamme kerrankin selviin sanoihin, mitä kuitenkin
jokainen meistä aina, yöt päivät tuntee tässä. Totuus ei tee pahaa.
VALDEMAR: Joutavia. Kaikki muutkin rikastuvat samalla tavalla.
UUNO: Mutta muut eivät ole niin kehittyneet kuin me, että vääryyden
ymmärtäisivät.
(Alakuloisuus valtaa kaikkien mielet. Kuuluu huokauksia, asennot
veltostuvat, kasvot kääntyvät Uunosta poispäin).
VALDEMAR: (kuitenkin, Uunon alettua puhua, reipastuttaa itsensä

äkkiä, ei ole häntä kuulevinaan, viheltelee, selailee konttorikirjoja,
paiskellen niitä auki ja kiinni).
UUNO (korottaa äänensä Valdemarin meluamisen tähden): Hallitus
antoi isälle toimeksi koota viljaa nälänhädän varalle. Isä sai käsiinsä
mahdottomia summia. Nälkävuosi tulikin, entistä julmempi. Mutta isä
käytti asemansa viljanhinnan korottamiseksi, koska sitä ei ollut kellään
myydä. Ja niinpä hän hypoteekkilainainsa avulla pääsi nälistyneen
kansan maitten omistajaksi. Siitä ovat kaikki maatilamme peräisin.
MARTTA: Sinä väität isää suorastaan rosvoksi!
ROUVA VALTANEN: Mutta mitä hän oikeastaan sanoo, kun en minä
voi mitään ymmärtää?
VALDEMAR: Älkää kuunnelko häntä. Sillä tavallahan olisivat kaikki
rikkaudet pelkkää rosvousta!
UUNO: Niinpä ne melkein ovatkin.
MARTTA: Sanokaa kerrankin, kuinka rikkaita me oikeastaan olemme?
ROUVA VALTANEN: Kuinka lienee. Valittaahan isä aina, että
olemme aivan konkurssin partaalla.
MUUT (naurahtavat).
UUNO: Hermosairautta. Vainohulluutta. Vähintäin seitsemän
miljoonaa.
MARTTA (aivan kuin vaaran uhatessa): Seitsemän miljoonaa!
(Ajatuksissaan:) Sinun mielestäsi siis meidän pitäisi nuo miljoonat...
UUNO (kevyesti): Tietysti pitäisi.
ROUVA VALTANEN: Mutta sanokaa, mitä pitäisi?
VALDEMAR: Joutavia. Tuommoiset ajatukset eivät vie muuhun kuin
toimettomuuteen. Kaikkia esi-isäin erehdyksiä tässä vielä rupeisi
penkomaan! Pääasia on tehdä työtä. Työ on onni. Ja jos vaan teen
tehtäväni hyvin, en tarvitse mistään muusta pitää huolta.
UUNO: Hm! Toiset niin, toiset näin.
MARTTA: Sinä tarkoitat siis, että esimerkiksi minun ei tarvitsisi
ollenkaan hakea paikkoja tai ylimalkaan koettaa päästä itsenäiseen
työhön, vaan ainoastaan harjoitella ahkerasti pianonsoittoa niinkuin
ennenkin.
VALDEMAR: Juuri sitä tarkoitan.
MARTTA: Ja luulet, että voisin olla onnellinen, jos vaan koettaisin olla
ajattelematta, ajattelematta, ajattelematta! (Takoo nyrkillä päähänsä.)
VALDEMAR: Ihan varmaan. Soitat vaan ahkerasti.

MARTTA: Ja mitäpä jos todella olisit oikeassa! Jospa vaan tietäisin
varmaan, että se on niin ... minä voisin olla äärettömän ahkera ... ja
olisin todella onnellinen... (Menee vasemmalle.)
(Kohta alkaa vasemmalta kuulua hartaita sormiharjoituksia pianolla.)
ROUVA VALTANEN (puoleksi itsekseen, ajatuksissaan): Aina vaan
samat ja samat keskustelut! (Huokaa): Kun ymmärtäisi ... (Vie
kahvitarjottimen pois vasemmalle).
LEENA: Kyllä minusta vaan on niin, ettei kaikki työ sittenkään ole
aina hyvää, joka eteen pannaan, vaan toista voi tehdä ilomielin, toinen
taas ihan yököttää.
UUNO: Yököttääkö sinua pankkityö?
LEENA: Noh...
VALDEMAR: Sitä asiaa et sinä Leena kulta vielä voi oikein arvostella.
UUNO: Minusta Leena on arvostellut asian oikein.
VALDEMAR: Te kaksi olette aina samaa mieltä.
LEENA: Valdemar, pahoitinko?...
UUNO (kiihkeästi): Älä nyt vaan luovu mielipiteestäsi!
VALDEMAR: Ihminen saa usein luvan luopua mielipiteestään. Ei pidä
aina olla niin varma. Asioilla voi olla monta puolta. Muuten jos
jokaisella pitää välttämättä olla oma mielipiteensä--voi pian käydä niin,
että koko yhdyselämä tulee heidän välillään mahdottomaksi.
LEENA (huolissaan): Kas niin, arvasinhan, että olit pahoittunut.
UUNO: Pysy vaan omassasi, Leena!
LEENA (pyrkien sovittamaan): Rakas Valdemar...
VALDEMAR: Ei, ei, ei. Tahdon kerrankin puhua sinun kanssasi
totisesti tästä asiasta. Olen suoraan sanoen saanut kyllikseni tästä
ikuisesta, kuolettavasta jankutuksesta. Enkä voi ajatella, että nyt vielä
minunkin avioliitossani sama erimielisyys tulisi uudistumaan. Minä en
voi, minä en tahdo, minä en kestä sitä.
UUNO (varottaen Leenaa heltymästä): Leena!
VALDEMAR: Otan isältä vastaan koko liikkeemme, ja sanon nyt kerta
kaikkiaan, että katson kunnian-asiakseni suurentaa omaisuutemme
vaikkapa kymmenkertaiseksi. Sitävarten tarvitsen intoa, tarmoa, hyvää
mieltä, niin, ja erittäinkin--rauhaa, kotirauhaa. Sentähden sanon sinulle
suoraan: mieti tarkkaan, ennenkuin otamme ratkaisevan askeleen.
LEENA: