Valtaset | Page 4

sinusta ei ole kyll?ksi, ett? saamme joka p?iv? katsoa toisiimme ja puhella, niin olkoon sitten... (Suutelee Uunoa.) Sin? et matkusta minnekk??n--(suutelee)--ymm?rr?tk?, min? kuolen ilman sinua, min? kuolen...
VALDEMAR: (tulee oikealta heid?n huomaamattaan, naurahtaa, sitten teeskentelee suuttumusta).
UUNO: Valdemar!
VALDEMAR: Jos sin? rakastat Uunoa, niin sano se suoraan. Toistan viel?kin: kihlauksemme voi kyll? purkautua.
UUNO: Se oli leikki?.
VALDEMAR: Oliko se leikki?, Leena?
LEENA: En tied?.
VALDEMAR (rupeaa nauramaan): Voi, lapsi raukka, suottahan min?... Tied?nh?n min?, ett? sin? rakastat minua. Saat mielell?si suudella h?nt?. P?invastoin min? iloitsen, ett? sin?kin Uuno pid?t Leenasta.-- Niin, niin, no suudelkaa nyt minun n?hteni, en v?lit? siit? v?h??k??n. (Tulee ?kki? totiseksi.) Uuno, tulehan t?nne.
UUNO (l?hestyy Valdemaria arasti): Anna minulle anteeksi, Valdemar!
VALDEMAR: (ihmeiss??n): Mit? sin?
UUNO: Min? en tiennyt mit? tein... (liikutettuna aikoo syleill? Valdemaria).
VALDEMAR: Mutta siit?k? sin? yh??! ?l? hassuttele. Minulla on ihan toinen asia syd?mell?ni. T?ytyy neuvotella kanssasi. Is? ilmaisi minulle, ett? tireht??rimme on saanut vihi? odottamattomasta pankkitarkastuksesta. H?nelt? puuttuu satanen tuhatta.
UUNO: (hajamielisen?) No niin ... niin...
VALDEMAR: H?n tahtoo, ett? kirjoittaisimme tuolle summalle valevekselin...
UUNO (yh? hajamielisen?): Kun ymm?rt?isin...
VALDEMAR: Ainoastaan tarkastuksen ajaksi, n?et,--ett? h?n salaisi balanssin.
UUNO: Ahaa!--Ei koskaan!
VALDEMAR: ?l?p?s nyt taas tokase noin ?kkipikaa. H?n lupaa meille harvinaisia etuja, suorastaan aivan kuulumattomia.
UUNO: Siin? tapauksessa viel? v?hemmin. Ei--ei!
VALDEMAR: Mutta h?n lupaa...
UUNO: En edes tahdo tiet?? mit? h?n lupaa. Se on aivan yhdentekev? mit? h?n siell? lupaa tai on lupaamatta. Valevekseli on petos.
VALDEMAR (totisena): Min? luulen, ett? is?ll? on paljon syyt? auttaa h?nt? t?llaisessa tapauksessa.
UUNO: Juuri sit? min?kin luulen. Mutta sen vahingon vuoksi, jonka h?n meille voi tuottaa, en luule olevan tarpeellista yh? enemm?n sekaantua h?nen vekseleihins?. Sit?paitsi, t?ss? tapauksessa, kuten sanoin, h?n vaatii meit? suoraan petokseen.
VALDEMAR: Mutta jospa koko liikkeemme voisi tulla horjumaan?
UUNO: Horjukoon ja vaikka kaatukoonkin minun puolestani. Paljon valetta silloin kaatuisikin.
LEENA: Uuno, yht? sin? et ajattele: tireht??ri on sed?n yst?v?, sed?n voi olla hyvin vaikeata kielt?? palvelusta yst?v?lt?ns?.
UUNO (melkein raivokkaasti): ?Vaikeata?! Ja sin? tied?t h?net pett?j?ksi! Siksik? luonto on antanut muutamille naisille niin kauniit suut, ett? he noin kamalia puhuisivat! ?Vaikeata?! Mutta tied?tk? sin? Leena mit? sin? sanot! (Katkerasti ja hiljaisemmalla ??nell?): Mutta mit?s min? puhunkaan! Itseh?n sin? my?skin, sent?hden ett? jokin tuntuu vaikealta sanoa, olet valmis tekem??n v?kivaltaa pyhimm?lle kaikesta, omalle rakkaudellesi!
LEENA (loukkaantuneena): Se ei ole niin!
VALDEMAR: En ymm?rr? mit? te puhutte, mutta...
UUNO: V?list? minun tekisi mieli olla tuona ukkosena iske?kseni muutamaan lahoon taloon ja tehd?kseni puhdasta j?lke?!
LEENA: Ollaksesi sitten yksin oikeassa.
UUNO (raivokkaasti Leenalle): No niin, vaikkapa oikeutta jakaakseni ja ottaakseni sen mik? on minun!
LEENA (Valdemarin luona, nostaen molemmat k?tens? h?nen kaulalleen): Valdemar hyv?, jospa h?n sittenkin on oikeassa!
VALDEMAR: Kas niin, nyt saat viel? Leenankin puolellesi! Ei. Minun pit?? saada keskustella kanssasi kahden kesken. Tule huoneeseeni.
UUNO: Jos aijot kaikissa tapauksissa pysy? p??t?ksess?si, kuten n?kyy, miksi kysyt minun mielt?ni?
VALDEMAR: Tai menn??n purjehtimaan, niin saamme jutella.--
UUNO (naurahtaen): Valdemar, vietteletk? sin? minua?
VALDEMAR: Uuno, min? tahdon toimia t?ss? asiassa yksimielisyyden perustuksella, sinun t?ytyy ymm?rt?? vaikuttimeni.
UUNO: Purjehtimaan voin tulla, mutta ainoastaan muuttaakseni sinun mielesi. ?l? luulekaan! Jumaliste min? sinut k??nn?n.
VALDEMAR: No, no, se n?hd??n. Jahka nyt kuulet juurta jaksain kaikki perusteeni. (He alkavat pukeutua l?hte?kseen): Ota sadenuttu mukaan, ei tied? mit? tulee. (Soittaa puhelimeen): Laittakaa pienempi purjeveneist? kuntoon.--Ei, ei, reivaamme itse, jos tarvitaan. Ei, me kahden vaan Uuno-herran kanssa.
(He tulevat pukeutuessaan hyv?lle tuulelle.)
LEENA (katselee merelle): Pelottaa. Katsokaa noita pilvi?. Tuotakin tuolla. Kaataa viel? veneenne!--Pojat, rakkaat, jospa ette l?htisik??n. Ukkonenkin k?y... (Seuraa l?htevi? ulos.)
UUNO: Niin, Valdemar, siet?isip? olla varovainen! Nousen viel? min?kin t?st? tappeluun ja upotan sinut!
(Menee.)
VALDEMAR (menee huolettomasti vihellellen): Upota sin? vaan...
MARTTA (vasemmalta, h?mm?styneen?, huolestuneena, katsoo kuistikolta l?hteneiden j?lkeen, palaa sitten vasemmalle ovelle, kutsuu hiljaa): ?iti!
ROUVA VALTANEN (vasemmalta).
MARTTA: Katso, he meniv?t purjehtimaan.
ROUVA VALTANEN: Herranen aika, t?mm?isell?k? s??ll?!
MARTTA: Ah, ovathan he tottuneet, ei siit?. Mutta ennen l?ht???n he riiteliv?t hirve?sti. En ole koskaan ennen n?hnyt Uunoa niin rajuna, enk? olisi aavistanut... Kuule, h?n lausui suoranaisia uhkauksia!
ROUVA VALTANEN: Mutta etk? sin? ollutkaan huoneessasi?
MARTTA: Ovi oli raollaan. Min? tirkistin.--Enk? voi olla viel? kertomatta sinulle... Se on kauheata...
ROUVA VALTANEN: No mit? nyt, lapseni?
MARTTA: Mutta ?l? vaan mitenk??n kerro is?lle, h?n raivostuisi ja tappaisi Uunon!
ROUVA VALTANEN: Martta, mik? sinun on?
MARTTA: Voi, kirous seuraa onnetonta perhett?mme; joka askeleella tulee vain uusia ja uusia onnettomuuksia!
ROUVA VALTANEN: Mutta rauhoituhan, lapseni! No, kerro nyt mit? n?it ja kuulit.
MARTTA: Uuno rakastaa Leenaa.
ROUVA VALTANEN: Mit? sin? sanot?!
MARTTA: He suutelivat toisiaan.
ROUVA VALTANEN (ei voi sanoa mit??n, istuutuu v?syneen?): T??ll? kuljen min? ovissa edestakasin, tuon ja vien kahvipannua, mutta omain lasteni tragedioista en tied? mit??n.
MARTTA: Leenasta, tunnustaakseni, kyll? jo ennenkin aavistin jotain, mutta ett? Uuno--!
ROUVA VALTANEN: Ette puhu minulle en?? mit??n, ette ilmaise surujanne ettek? ilojanne. Ja ihan ?sken olin viel? kaikki kaikessa teille. Ette luule minun ymm?rt?v?n asioitanne. Erehdytte, lapset,--paljon, paljon t?m? vanha syd?n voisi teille viel? antaa. Mutta te luulette aina, ett? kaikki mik? teille tapahtuu, tapahtuu ensi kerran maailmassa. Ja k?rsitte--k?rsitte--kokemattomina--yksin--ja v?lillemme kasvaa v?hitellen l?p?isem?t?n, yh? paksuneva muuri... Kaikki onkin nyt niin toisin kuin oli. Min? olen k?ynyt niin tarpeettomaksi ... usein inhottaa minua oma itseni, enk? tied? mit? varten ollenkaan olen ... ja mit? tehd? itseni