Valtaset | Page 2

Mutta katsoppas min?, joka olen rikas, en voi ikin? saada semmoista pankkipaikkaa esimerkiksi kuin sinulla on, sin? onnellinen!
VALDEMAR: Rikkaat voivat el?? ilmankin ty?t? ja paikkoja.
MARTTA: Mutta eiv?t, eiv?t, eiv?t! (Purskahtaa itkuun.)
ROUVA VALTANEN (vasemmalta, tarjottimella maitoa ja kuppeja): No kas niin! Kulkisitte, rakkaat lapset, edes useammin k?velem?ss?--jotakin urheilua tai semmoista--eih?n t?mm?inen el?m? kelpaa! Kenen pit?isi sitten olla onnellinen, ellei teid?n, kaikki teid?n asemaanne kadehtivat.
MARTTA: Ja min? sanon, ett? me olemme kaikkein onnettomimpia kaikista ihmisist?. Esimerkiksi is? itse!
UUNO: Jaa-a, ensin panee kaikki voimansa rikkauden haalimiseen, ja kun vihdoin on miljooneja, ei saa sy?d? kuin keitetty? maitoa vesikorppujen kanssa!
MARTTA: Ja onnen sijaan kuinka vihainen, tyytym?t?n, levoton!--Voiko yleens? ajatella onnettomampaa kuin is?, kuin me, kuin me kaikki? Ei, mutta sanokaa todellakin! Voiko?
UUNO: Onnettomuus tulee siit?, ett? meill? on kaikilla paha omatunto. Me tied?mme mist? rikkautemme ovat kotosin ja kuitenkin jatkamme rikkaina olemista.
VALDEMAR: Sh!
ROUVA VALTANEN: Niin, Uuno, miksi taas tuota iankaikkista!
UUNO: Ennen viimeist? n?lk?vuotta hallitus antoi is?lle toimeksi..,
MARTTA: Ah, lakkaa, tied?nh?n min?...
VALDEMAR: Uuno!
UUNO: Pukekaamme kerrankin selviin sanoihin, mit? kuitenkin jokainen meist? aina, y?t p?iv?t tuntee t?ss?. Totuus ei tee pahaa.
VALDEMAR: Joutavia. Kaikki muutkin rikastuvat samalla tavalla.
UUNO: Mutta muut eiv?t ole niin kehittyneet kuin me, ett? v??ryyden ymm?rt?isiv?t.
(Alakuloisuus valtaa kaikkien mielet. Kuuluu huokauksia, asennot veltostuvat, kasvot k??ntyv?t Uunosta poisp?in).
VALDEMAR: (kuitenkin, Uunon alettua puhua, reipastuttaa itsens? ?kki?, ei ole h?nt? kuulevinaan, viheltelee, selailee konttorikirjoja, paiskellen niit? auki ja kiinni).
UUNO (korottaa ??nens? Valdemarin meluamisen t?hden): Hallitus antoi is?lle toimeksi koota viljaa n?l?nh?d?n varalle. Is? sai k?siins? mahdottomia summia. N?lk?vuosi tulikin, entist? julmempi. Mutta is? k?ytti asemansa viljanhinnan korottamiseksi, koska sit? ei ollut kell??n myyd?. Ja niinp? h?n hypoteekkilainainsa avulla p??si n?listyneen kansan maitten omistajaksi. Siit? ovat kaikki maatilamme per?isin.
MARTTA: Sin? v?it?t is?? suorastaan rosvoksi!
ROUVA VALTANEN: Mutta mit? h?n oikeastaan sanoo, kun en min? voi mit??n ymm?rt???
VALDEMAR: ?lk?? kuunnelko h?nt?. Sill? tavallahan olisivat kaikki rikkaudet pelkk?? rosvousta!
UUNO: Niinp? ne melkein ovatkin.
MARTTA: Sanokaa kerrankin, kuinka rikkaita me oikeastaan olemme?
ROUVA VALTANEN: Kuinka lienee. Valittaahan is? aina, ett? olemme aivan konkurssin partaalla.
MUUT (naurahtavat).
UUNO: Hermosairautta. Vainohulluutta. V?hint?in seitsem?n miljoonaa.
MARTTA (aivan kuin vaaran uhatessa): Seitsem?n miljoonaa! (Ajatuksissaan:) Sinun mielest?si siis meid?n pit?isi nuo miljoonat...
UUNO (kevyesti): Tietysti pit?isi.
ROUVA VALTANEN: Mutta sanokaa, mit? pit?isi?
VALDEMAR: Joutavia. Tuommoiset ajatukset eiv?t vie muuhun kuin toimettomuuteen. Kaikkia esi-is?in erehdyksi? t?ss? viel? rupeisi penkomaan! P??asia on tehd? ty?t?. Ty? on onni. Ja jos vaan teen teht?v?ni hyvin, en tarvitse mist??n muusta pit?? huolta.
UUNO: Hm! Toiset niin, toiset n?in.
MARTTA: Sin? tarkoitat siis, ett? esimerkiksi minun ei tarvitsisi ollenkaan hakea paikkoja tai ylimalkaan koettaa p??st? itsen?iseen ty?h?n, vaan ainoastaan harjoitella ahkerasti pianonsoittoa niinkuin ennenkin.
VALDEMAR: Juuri sit? tarkoitan.
MARTTA: Ja luulet, ett? voisin olla onnellinen, jos vaan koettaisin olla ajattelematta, ajattelematta, ajattelematta! (Takoo nyrkill? p??h?ns?.)
VALDEMAR: Ihan varmaan. Soitat vaan ahkerasti.
MARTTA: Ja mit?p? jos todella olisit oikeassa! Jospa vaan tiet?isin varmaan, ett? se on niin ... min? voisin olla ??rett?m?n ahkera ... ja olisin todella onnellinen... (Menee vasemmalle.)
(Kohta alkaa vasemmalta kuulua hartaita sormiharjoituksia pianolla.)
ROUVA VALTANEN (puoleksi itsekseen, ajatuksissaan): Aina vaan samat ja samat keskustelut! (Huokaa): Kun ymm?rt?isi ... (Vie kahvitarjottimen pois vasemmalle).
LEENA: Kyll? minusta vaan on niin, ettei kaikki ty? sittenk??n ole aina hyv??, joka eteen pannaan, vaan toista voi tehd? ilomielin, toinen taas ihan y?k?tt??.
UUNO: Y?k?tt??k? sinua pankkity??
LEENA: Noh...
VALDEMAR: Sit? asiaa et sin? Leena kulta viel? voi oikein arvostella.
UUNO: Minusta Leena on arvostellut asian oikein.
VALDEMAR: Te kaksi olette aina samaa mielt?.
LEENA: Valdemar, pahoitinko?...
UUNO (kiihke?sti): ?l? nyt vaan luovu mielipiteest?si!
VALDEMAR: Ihminen saa usein luvan luopua mielipiteest??n. Ei pid? aina olla niin varma. Asioilla voi olla monta puolta. Muuten jos jokaisella pit?? v?ltt?m?tt? olla oma mielipiteens?--voi pian k?yd? niin, ett? koko yhdysel?m? tulee heid?n v?lill??n mahdottomaksi.
LEENA (huolissaan): Kas niin, arvasinhan, ett? olit pahoittunut.
UUNO: Pysy vaan omassasi, Leena!
LEENA (pyrkien sovittamaan): Rakas Valdemar...
VALDEMAR: Ei, ei, ei. Tahdon kerrankin puhua sinun kanssasi totisesti t?st? asiasta. Olen suoraan sanoen saanut kyllikseni t?st? ikuisesta, kuolettavasta jankutuksesta. Enk? voi ajatella, ett? nyt viel? minunkin avioliitossani sama erimielisyys tulisi uudistumaan. Min? en voi, min? en tahdo, min? en kest? sit?.
UUNO (varottaen Leenaa heltym?st?): Leena!
VALDEMAR: Otan is?lt? vastaan koko liikkeemme, ja sanon nyt kerta kaikkiaan, ett? katson kunnian-asiakseni suurentaa omaisuutemme vaikkapa kymmenkertaiseksi. Sit?varten tarvitsen intoa, tarmoa, hyv?? mielt?, niin, ja eritt?inkin--rauhaa, kotirauhaa. Sent?hden sanon sinulle suoraan: mieti tarkkaan, ennenkuin otamme ratkaisevan askeleen.
LEENA: ?Otamme ratkaisevan askeleen?--kun olemme jo kahdesti kuulutetut!
UUNO (halveksivasti): Kuulutetut!
VALDEMAR: Se ei tee mit??n. Viel? voi hyvin peruuttaa. Ja jos mielipiteest? luopuminen sinulle on jotakin mahdotonta, niin--sanon sen ilman mit??n katkeruutta--on todella parempi...
LEENA (kyyneleet silmiss?): Mutta Valdemar--!
UUNO (pettyneen?): Ah!
VALDEMAR (heltyen): No niin, niin, Leena, meit? ei erota en?? mik??n, me kaksi kuulumme toisillemme...
UUNO (katkeralla moitteella): Leena, Leena!
(Kopinaa yl?kerran rappusissa).
VALDEMAR: Is?! (Vasemmalle): Is?, is?...
ROUVA VALTANEN (tulee kiireesti vasemmalta, puhuu vasemmalle): Martta, j?t? soittosi, is? tulee!
(J?rjest?? h?t?isesti Valtasen kirjoitusp?yt??.)
VALDEMAR: ja UUNO (istuvat pulpettiensa ??reen ty?h?n).
MARTTA (tulee happamena): Miss? k?sity?ni?
VALTANEN (tulee lyhyin, nopein askelin oikealta).
MUUT (kunnioittavasti): Hyv?? huomenta, is?!
VALTANEN (?hkien): Huomenta, huomenta lapseni.
ROUVA VALTANEN: Taas huonosti nukkunut, rakas Aleksander?
VALTANEN: Vai hyvink? viel??! T??ll? soitellaan ja melutaan kuin markkinoilla. Muuten--t?m? on kaiketi viimeinen p?iv?, jonka saan el?? itsen?isen?,