Valoa kansalle | Page 8

muita vieraita laululla
vastaan kun tulevat tänne, tiedättehän tuolla laululla, johon olen itse
sepittänyt sanat ja itse säveltänyt nuotinkin.
ÄITI. Oletko varma siitä, että lapset sen hyvin osaavat?
(Kuuluu kellon soittoa.)
KANTTORI. Olen. Mutta kuuluuhan jo kellojen soitto.
ÄITI. Ei kirkosta; tuo ääni tulee viinapolttimon rakennukselta, jonka
perustusta par'aikaa lasketaan. Työväkeä soitetaan ruo'alle.
KANTTORI kävelee edestakaisin ja puhuu puolittain itsekseen,
puolittain äidilleen. Kuinka paljon olen puuhaillut tämän koulun tähden!
Tuskin olen öillä unta saanut, pääni tuntuukin raskaalta ja kuumalta. En
tiedä miksi, mutta viime aikoina on erinomainen rauhattomuus minua
vaivannut; on niinkuin joku taakka painaisi päälläni.
ÄITI. Tiedätkö mitä sinusta kerrotaan? Sanotaan että juuri sinä viettelit
kuntakokousta viinapolttimoon suostumaan.
KANTTORI. No, ja te, äiti?
ÄITI. Minä en sitä usko, ja onneksi olinkin omin silmin näkemässä,
että sinä et ollut kokouksessa kun siitä päätettiin -- muutoin saattaisi
sellainen epäluulo hirveästi painaa vanhaa sydäntäni.
KANTTORI, huokaa. Jumalan kiitos! (Ääneen.) Unhoittakaamme nuo
asiat tänään, sillä nyt on ilon päivä, koska nyt toteutuu ajatus, jota
kauan olemme valmistelleet. Nyt saatte, äiti, kuulla poikaannekin
kiitettävän, sillä provasti varmaan pitää täällä puheen, jossa kaikkein
kuullen lausutaan kiitoksen sanoja niille, jotka koulun tähden ovat
vaivaa nähneet, siis minullekin. Ja sitte kirjoitetaan sanomalehtiin:
"Kanttorimme, herra Niilo Riutan toimesta", taikka "Uutteran

kanttorimme hartaalla toimella on meillekin saatu kansakoulu, joka
juhlallisesti avattiin silloin ja silloin", taikka jotakin muuta sellaista.
ÄITI. Sinä olet kunnian-himoinen, ja se ei ole hyvä sinun säätyisellesi,
sillä kunnian-himo on niinkuin käypä olut: se saattaa katkaista vanteet
ja rikkoa tynnyrin, jossa se on alkanut kuohua.
KANTTORI. Olkaa huoleti, äiti! Minun kunnian-himoni ei nouse liian
korkealle. Tiedättekö mikä sen päämäärä on? Hanna. Kaikki ajatukseni
ja toimeni tarkoittavat hänen miellyttämistään, sillä minä rakastan
häntä, äiti kulta, minä rakastan häntä niinkuin -- niinkuin teitä. Mitäs
sanotte, jos pyytäisin häntä vaimokseni, olkoonpa vaikka vasta vuoden
päästä?
ÄITI. Luultavasti tulisit liian myöhään, vaikka kosisit nyt heti, sillä
yleinen puhe käy että assessori kosii Hannaa. Heidät nähdään alinomaa
yhdessä; milloin Hanna ei ole assessorin talossa, on assessori rouva
Turholmin luona.
KANTTORI, naurahtaen. Minä tiedän mitenkä sen asian laita on.
Näettekös, rouva Turholm ja neiti Sommar koettavat kääntää assessori
Grasman'ia suomenmieliseksi -- siitä heidän vilkas kanssakäymisensä
ja siitä tuo huhu. Muutoin jos assessorilla olisikin kosiotuumia, niin ei
ne suinkaan tarkoita Hannaa, joka on köyhä tyttö, vaan rouva
Turholmia, joka on rikas leski.
ÄITI. Niin, niin, mutta Hanna on tätinsä lähin perillinen; vaikka en
minä tahdo sekaantua niihin asioihin, tee niinkuin tahdot. Olenhan aina
sanonut, että saat ottaa kenen-hyvänsä, jota vaan rakastat: minä uskon
että huonoa ihmistä et voisi rakastaa.
KANTTORI. Totta on että Hannan ja minun välille on viime aikoina
ilmaantunut jotakin selittämätöntä. Viimeksi tapasin hänet
kuntakokouksen päivänä, ja aina kun sittemmin olen käynyt häntä
tapaamassa, on hän ollut kotoa poissa taikka sanottanut itseänsä
sairaaksi. Kirkossa olen hänet pari kertaa nähnyt, mutta hän ei ole
nostanut silmiänsä minun puoleeni, Kun viimeksi erosimme luulin
huomanneeni moittivaa kylmyyttä hänen silmissään, mutta kenties

erehdyin. Levottomina öinä olen usein nähnyt hänet unissani; toisinaan
katsoo hän minuun moittivaisesti sanaakaan virkkamatta; toisinaan
kuulen hänen hengenvaarassa huutavan minua avuksi, mutta minä en
pääse liikahtamaan, jalkani ovat kuin sidotut. Mutta unethan aina
merkitsevät sen vastakohtaa, mitä niissä näkee -- eikö niin, äiti?
ÄITI. Unilla on merkityksensä, vaikka niitä nuoret ei tahdo uskoa.
KANTTORI. Mahdollista että Hannallekin on juorutta noita ilkeitä
juttuja, ja kun hän ei tunne perussyitä, niin saattaa hän olla minulle
suuttunut. Mutta tänään hänet välttämättömästi tapaan ja silloin on
kaikki selvitettävä.
(Kellojen soitto kuuluu.)
ÄITI. Nyt tulevat kirkosta. (Kanttori rientää ulos.) Nuo äänet tuntuvat
niin tutuilta, ne ikäänkuin kutsuvat väsynyttä matkalaista luoksensa
rauhan majoille.
(Ulkoa kuuluu seuraava:)
Lasten laulu.
Oi riemuitkaamme, Nyt ilon päivä koittaa, Kun aseet saamme, Mi
pimeyden voittaa! Niin Suomi nousee, kasvaa korkealle Ja kiitoksensa
kantaa Jumalalle!
Ei sortaa meitä Voi kiukku vihollisten, Kun tiedon teitä Me käymme
käsitysten! Niin Suomi nousee, kasvaa korkealle Ja kiitoksensa kantaa
Jumalalle!
Oi äiti kulta, Sun lastes lemmen suoja, Sä maamme, sulta Ei kättään
kiellä Luoja, Sä Suomi nouset, kasvat korkealle, Jos kiitoksesi kannat
Jumalalle!
II. Kohtaus.
Viimeistä värssyä laulettaessa tulee sisään ensin Provasti, sitten
Assessori, Hanna ja rouva Turholm, heidän jälessään Kanttori, ja lapset,

jotka asettuvat, puoliympyrään, ja vihdoin muu seurakunta, miehiä ja
vaimoja huoneen täydeltä. Provasti seisahtuu harmonin eteen ja
kääntyy kansan puoleen.
PROVASTI. Rakkaat lapsukaiset! Hyvät ystävät, veljet ja sisaret!
Tällainen on se iloinen, valoisa ja kaunis huone, jossa tästälähin
nousevaan sukupolveen kylvetään tiedon siemeniä, jossa nuorisoon
lasketaan siveyden perustus ja opetetaan jumalanpelkoa, mikä kaiken
viisauden alku ja lähde on. Lapsukaiset, katsokaat tätä huonetta,
katsokaat vanhempienne joukkoa, joka teitä ympäröi ja jonka silmät
ovat teihin käännetyt. Mitä odottavat he teiltä? He odottavat teiltä
ahkeruutta, tottelevaisuutta ja siivoa käytöstä; he odottavat teistä
vanhuutensa turvaa, tulevaisuutensa toivoa, he odottavat teissä maansa
kunniaa. Nähkäät niitä kyyneleitä, joita he teitä katsellessaan
vuodattavat, -- ne ovat kaipauksen kyyneleitä kun ajattelevat, ettei
heillä ole koskaan ollut sitä tilaisuutta opin ja sivistyksen saantiin, mikä
teillä nyt tarjona on;