Valoa kansalle | Page 2

tielläsi.
KANTTORI. Sinä innostut, ethän vaan ymmärtänyt sanojani niin, kuin
olisin sinusta epäillyt? Sinuun luotan niinkuin jumalan-sanaan.
HANNA. Nyt puhut tyhmästi, hyvä Niilo. (Pieni tyttö tulee sisään kirja
kädessä ja seisahtuu ovensuuhun.) Vai niin, läksysi on jo luettu -- minä
tulen oitis! (Tyttö poistuu.) Niinkuin näet, olen jo näinä parina päivänä
ennättänyt hankkia itselleni oppilaitakin. Opettaminen onkin tullut
aivan kuin toiseksi luonnokseni; pelkäänpä vaan että se käy ilmi
puhuessani sellaistenkin kanssa, jotka eivät ole oppilaitani -- mutta sitä
en voi auttaa.
KANTTORI. Sitä en suinkaan ole huomannut, Hanna. Kuinka
mielelläni olisin oppilaasi, kun vaan saisin aina kuulla puhettasi!
HANNA, varoittaen sormellaan. Joko taas! Mutta nyt jätän sinut
hetkeksi yksin, jollet pahastu; sitten jatkamme.
(Aikoo mennä.)
II. Kohtaus.

Entiset. Rouva Turholm ja assessori Grasman tulevat sivuovesta.
ASSESSORI. Peljästyttekö meitä, hyvä neiti?
HANNA. En suinkaan, herra assessori, mutta minun täytyy rientää
oppilaitteni luokse.
(Menee.)
ASSESSORI. Minä ihmettelen että neiti Sommar palaa noin terveenä
seminarista. Olen kuullut että siellä oppilaita vaivataan niin paljon, että
varsinkin naiset kaikki palaavat sieltä kivulloisina, ja seuraus siitä on se,
että kun sitten jonkun vuoden ovat kovassa työssä, kehnoissa huoneissa
ja typerän kansan keskuudessa, kuolevat niinkuin kärpäset. On sekin
systeemiä!
ROUVA. Hannasta päättäen sellaiset jutut ovatkin paljasta lorua.
ASSESSORI. Olkoonpa vaan; mutta miksi tarvitsee kansan, huomatkaa
kansan opettajan lukea kaiken maailman tieteitä, niinkuin ei
vähemmänkin oppinut voisi lapsille neuvoa lukemista, kirjoitusta ja
hiukan luvunlaskua.
ROUVA. Myöntänettehän kuitenkin että niillä, joiden tulee kansan
sivistystä kohoittaa, täytyy olla itsellänsä korkeampi sivistys?
ASSESSORI. Niin, niin, en minä suinkaan tahdo ruveta teidän
kanssanne kansan sivistyksestä kiistelemään! -- (Huomaa kanttorin.)
Onhan täällä kanttorikin -- hyvää päivää!
ROUVA. Te teette minulle hyvän työn, herra kanttori, jos pidätte
seuraa assessorille sillä aikaa kuin minä pistäyn talouden toimissa.
Isännättömässä talossa täytyy, näette, emännän itsensä liikkua joka
paikassa.
ASSESSORI. Älkää millään muotoa antako meidän häiritä toimianne.
(Rouva menee.)

III. Kohtaus.
Assessori ja Kanttori.
ASSESSORI. Neiti Sommar on rouva Turholmin sisarentytär, eikö
niin?
KANTTORI. Niin on.
ASSESSORI. Ja ainoa perillinen?
KANTTORI. Sitä en ole koskaan tiedustellut, mutta onhan se
mahdollista -- jollei rouva Turholm vielä mene uudestaan naimisiin.
ASSESSORI. Hän on varsin sievä ihminen.
KANTTORI. Niin todellakin, ikäänsä erinomaisen pulska vielä.
ASSESSORI. Minä tarkoitan neiti Sommaria.
KANTTORI. Ah!
ASSESSORI. Mutta yhdestä toiseen -- teillähän kuuluu olevan varsin
suuri vaikutus näillä tienoilla, herra kanttori.
KANTTORI. Minun vaikutus-alani on hyvin vähäinen.
ASSESSORI. Sitä mahtavampi on vaikutuksenne tuolla alalla, minä
tiedän sen. Olettehan te kaikkien yritysten johtajana täällä, etenkin
niinsanottujen "kansallisten".
KANTTORI. Menestyksemme niissä yrityksissä ei mahtane kateutta
herättää.
ASSESSORI. Mitäpä nyt kateudesta -- mutta tunnustaa täytyy että te
olette toimelias mies: hoidatte virkaanne nuhteettomasti, kokoilette
rahoja teaatteria ja kouluja varten, lähetätte onnentoivotuksia johtaville
miehillenne, annatte lausuntoja sivistyksen perusasioissa, ratkaisette
mikä kieli on oleva opetuksen pohjana kouluissa, ynnä muuta, mikä

saattaa sydämellisesti huvittaa kaikkia, jotka tietävät, ettei teillä vielä
ole kansakouluakaan.
KANTTORI. Te tiedätte varsin hyvin, herra assessori, että kansakoulu
on päätetty tänne perustettavaksi ja että ainoastaan varain puute sen
toimeen panemista estää.
ASSESSORI. Varain puute! Siinäpä satutitte juuri arimpaan kohtaan.
Sen sijaan että tuhlaatte aikaanne ja varojanne kaikenlaisiin puuhiin,
joista ei teillä ole vähintäkään hyötyä, tulisi teidän edistää varallisuutta
paikkakunnallanne. Maanviljelys, karjanhoito -- kas siinä avara
vaikutus-ala jokaiselle tosikansalaiselle. Jos niistä pidettäisiin
enemmän huolta, niin olisi kyllä varoja kansakoulujenkin
rakentamiseen eikä tekisi mieli matkimaan kaikkia hullutuksia mitä
Helsingissä tehdään, ja tottelemaan sieltä tulevia komentosanoja.
KANTTORI. Minä ymmärrän kyllä mitä te hullutuksiksi sanotte; mutta
suuresti erehdytte, jos luulette täällä Helsingistä tulevia komentosanoja
toteltavan. Ja mitä matkimiseen tulee, niin harva jotakin merkitsevä
aate lienee helsinkiläinen. Muualla ne syntyvät, vaikka niitä siellä
muodostellaan, niinkuin pajassa, jossa on taitavimmat sepät takomassa.
Ja sepätkin ovat siellä vieraita, muualta tulleita, taikka mainitkaa
minulle joku mainio helsinkiläinen... Meistä, nimittäin kansasta, ovat
aatteet lähteneet ja kansasta ovat lähteneet ne miehet, jotka aatteita
kehittävät ja puollustavat. Eikö meillä olisi oikeutta heitä kannattaa,
heitä rohkaista, heille menestystä toivoa?
ASSESSORI. Minä tiedän tuon: kaikki hyvä tulee niinkutsutuista
"syvistä riveistä".
KANTTORI. Eihän se teitä peloittane?
ASSESSORI. Mitä vielä! -- Mutta palatkaamme taloudelliselle alalle.
Te sanotte että kunnalla ei ole kylliksi varoja oman koulun
rakentamiseen, ja kuitenkin ukot vastustavat kaikkea, mikä voisi
varallisuutta näillä seuduilla kohoittaa. Niinpä on par'aikaa kysymys
eräästä tehdasliikkeestä, jonka harjoittamiseen, omituista kyllä,
vaaditaan kunnan lupaa, vaikka ammatti itsessään ei ole mitään

luvatonta -- ikäänkuin vapaus ei siinä olisi yhtä hyödyllistä kuin
muissakin elinkeinoissa. Erästä tehdasliikettä, sanon ma, aloitettaisiin
täällä, mutta kuntalaiset eivät siihen suostu.
KANTTORI. Tarkoitatte luultavasti Pilbladin ja kumppanien
aikomusta rakentaa tänne viinapolttimo?
ASSESSORI. Aivan oikein, sitä tarkoitan. Asia olisi minullekin varsin
tärkeä.
KANTTORI. Teillä sanotaan olevan kolmas osa tuossa ai'otussa
polttimossa.
ASSESSORI. No, ei juuri sen vuoksi. Vaan, näettekös, minulla on
maatalo, josta ei ole paljon mitään hyötyä kun sen tuotteita ainoastaan
pitkän ja vaivaloisen kuljetuksen jälkeen voi saada kaupaksi. Mutta jos
täällä olisi polttimo, saisin viljastani kelvollisen hinnan; polttimosta
tuodulla rankilla ja ravalla voisi elättää runsaasti karjaa, ja kun karjasta
saadaan lantaa ja lanta on maanviljelyksen perustus, niin syntyisi siitä