Valkaman perhe | Page 8

vaikuttanut mit??n. H?n otti kirveens? ja iski oven s?p?leiksi. S?nkykamarissa oli kuumetta sairastava Ester polvillaan oven edess?.
-- Miksi lukitsit oven? h?n vaimolleen ?rj?si.
-- En tiennyt sinun kotiin tulostasi.
-- Et siis minua odottanut?
-- Olen sinua kauvan odottanut. Mutta min? olen sairas.
-- Ja siksi sinun on sulettava minulta ovi?
-- Verner, anna minulle anteeksi, en sill? mit??n pahaa tarkoittanut.
Arnold katsoi kauvan vaimoonsa. H?nen silmiss??n oli taaskin tuo outo kiilto.
-- Pyyd?tk? sin? anteeksi? Ester!
Ja yhdell? nyk?yksell? oli Ester Arnoldin syliss?. H?n vei h?net s?nkyyn ja suuteli h?nt? tulisesti.
-- Verner, min? olen niin kovin sairas, valitti Ester.
Mutta Arnold ei h?nt? kuullut.
-- Verner, mist? hakija sinut l?ysi, kun n?in pian jouduit kotiin, kuule, mist??
-- Mik? hakija? huudahti Arnold vihdoin kiihtyneen?.
-- Min?h?n l?hetin sinua noutamaan ja ilmoittamaan...
-- Minua noutamaan?
-- Niin, ja ilm...
-- Sin? siis vakoilet minua, huusi Arnold, siksip? oletkin taas noin kylm?kiskoinen kohtaani. Mutta ole vain, jos tahdot, h?n ylenkatseellisesti jatkoi, hypp?si pois s?ngyst? ja poistui. Salista kuului kirveen iskuja ja kirosanoja. Esterin kuva oli salin lattialla pirstaleina.
Arnold oli nukkunut salin sohvalle, kun palvelia h?net her?tti y?ll? n?yr?sti niiaillen:
-- Herra nimismies, kuulkaa.
-- Mit?? ?r?hti Arnold.
-- Saako tohtoria l?hett?? hakemaan, rouva on niin kovin sairas, ett? ihan hourii.
-- Herran t?hden, onko rouva sairas? Heti paikalla l??k?ri t?nne!
Kartanossa tuli kiirett? ja touhua. Paras hevonen kaupunkiin, sen sai ajaa vaikka kuoliaaksi.
Mutta kun Ester houreestaan her?si, n?ki h?n Arnoldin s?ngyn vieress? polvillaan, kyyneleet silmiss?.
Taaskin anteeksi pyynt? sai sovittaa tehdyn rikoksen.
-- Oh, jos tiet?isit, miten min? kadun, valitan, puhui Arnold.
Ester ei jaksanut mit??n virkkaa, puristi vain hell?sti Arnoldin k?tt?.
Vasta puolen p?iv?n tienoissa tuli l??k?ri. Tauti ei ollut h?nen mielest??n vaarallista, mutta piti kumminkin olla hyvin varoillaan. Hiljainen lepo oli paras l??ke sitten, kun kuume oli saatu poistetuksi. L??k?ri lupasi k?yd? joka toinen p?iv?, jollei tauti n?yt? vaarallisempia oireita.
-- Kuule Ester, puhui Arnold, kun he olivat kahden, en ollutkaan eilen virkamatkoilla, kuten sanoin menev?ni, vaan olin kaupungissa juomassa. Sellainen raukka min? olen. -- Tuskin voinenkaan en?? muuksi muuttua...
Esterin silm?t olivat painuneet umpeen; h?n oli nukkunut. Syv??n huokaisten nousi Arnold paikaltaan ja kulki raskain askelin omaan huoneeseensa.
Kun h?n katsoi peiliin, huomasi h?n korvallisellaan harmaita hivuksia.
-- Mies vasta kolmenkymmenen ik?inen -- ja lumi putoilee hivuksiin, h?n ivallisesti itsekseen puhui. Mutta se onkin synnin puhdistumatonta myrkky?, eik? taivaan valkoista lunta.
H?n ei ymm?rt?nyt itsek??n itse??n. Kummallista. H?n luuli aina vihap?iss??n jakavansa vain oikeutta. Aina kun h?n kiivastui, kiivastui h?n syyst?, sill? h?n oli muka k?rsinyt v??ryytt?. Eik? h?nell? esimerkiksi vaimoonsa n?hden ollut rajoittamattomat oikeudet? H?n my?nsi nyt, ettei niin ollut. Mutta kuinka kauvan h?n sen muistaisi? Siksi kun j?lleen saapui juovuksissa kotiin.
-- Kirous! h?n ?rj?si, mutta laski alas kohotetun nyrkin ja jatkoi k?vely??n.

8.
Esterin poskien puna oli kalvennut niinkuin punainen ruusu vaalenee ollessaan auringossa, saamatta kylliksi virkist?v?? kosteutta. Valkeiden, laihojen k?sien selk?myksiss? n?kyiv?t selv?sti j?nteet. Mutta kaunis oli Ester viel?kin. H?n oli kuin hento kukka, jolta suurempi kasvi auringon l?mpym?n s?teen siimest??.
Ester odotti ja pelk?si. Kunhan vain Arnold ei tulisi juovuksissa kotiin. He olivat tehneet sopimuksen, ettei h?n tulisi p?ihtyneen? s?nkykamariin. Aluksi oli Arnold sopimusta hiukan seurannut. Mutta sitten se vanheni. Ensin h?n pyrki anoen ja pyyt?en oven avaamista, lupauksilla rukoustaan s?est?en. Oven avauduttua alkoi sama siet?m?t?n el?m?. Kun Ester tuskan kalvamana kielt?ytyi ovea avaamasta, s?rkyi se kirveen iskuista -- ja sen j?lkeen s?rkyi aina joku huonekalu, kallisarvoinen esine.
Ester pelk?si ja odotti. Usein h?n toivoi -- vaikka salaisesti -- ett? Arnold viipyisi, viipyisi kauvan, tai ett? h?n tulisi ja toisi vieraat mukanaan. Auliisti Ester palveli is?nt??ns? ja h?nen vieraitaan. -- Ellei niin olisi tehnyt, olisi voinut k?yd? huonosti.
Yksin istui Ester. H?n ik?v?i ja itki. Kun talvi-illan pime?ss? rakennuksen nurkat paukkuivat ja vihainen pohjan viima l?i vasten ikkunoita, juoksi Ester ulkoportaille, koetti kuulostaa, joko kulkuset kilisisiv?t. Sis?ll? h?n oli kuulevinaan. Mutta ei h?n toki viel? tullutkaan. Y? oli niin kammottavan pitk?. Parempi, kun tulisi aamulla.
Miten Verner saattoi olla sellainen, tuo kaunis, ennen niin jalo, hyv? Verner? Ja kalvoihan sekin Esterin mielt?, kun Verner kerran riidan ollessa kuumimmillaan oli sanonut, ettei Ester mit??n Valkamaan tuonut, k?yh?n? ja avuttomana oli tullut ja tuskin olisi el?m?ss? pysynyt, ellei Verner olisi h?nt? ottanut -- armosta. Armosta, niin h?n oli sanonut. Olihan tosin Verner sitten j?lleen pyyt?nyt anteeksi, mutta sill?k? se oli hyv?.
Ester oli koettanut syd?mellisell? hellyydell? miest?ns? parantaa, jo kolme vuotta h?n oli koettanut y?t? ja p?iv??. Turhaan. Viime vuotena se oli ollut ihan aina samanlaista temmellyst?.
Kunhan Ester olisi saanut lapsen. Sekin toive oli kokonaan turhaan rauennut. Kun olisi edes jonkinlaista seuraa t?ss? tukahduttavassa yksin?isyydess?. Olihan h?n v?list? yritt?nyt hankkia itselleen tuttavallista naisseuraa, viel?p? yst?vi?kin, mutta yst?vyys ei kauvan kest?nyt. Aina kun asiat kiristyiv?t, meniv?t yst?v?tt?ret Vernerin puolelle, viel?p? ilmaisivat heille uskotuita vaarallisia aviosalaisuuksiakin. Ja kun heit? nuhteli, niin sanoivat he hyvin yksinkertaisesti: vaimon tulee alistua kaikissa miehens? tahdon alaiseksi. Kaikissa? Alistua alemmaksi kuin el?in? Ei. Ester ei sit? voinut. Petollisia olivat Esterin naisyst?v?t.
Ester oli tullut siihen k?sitykseen, ett? yst?v?n piti olla miehen. Mutta olihan sekin hirve? askel. Kuolema olisi ollut paras