Valkaman perhe | Page 9

yst?v?. Ja usein olikin Ester k?vellyt kirkonkyl?n hautausmaalla mustien ristien keskell?. Siell? vasta oli rauhallinen paikka. Tuulessa huojuvien pet?jien suhinakin oli ihan toisen ??nist? kuin muualla. Se oli mollissa laulettua nukutusvirtt?. Oh, tuolla yl?kulmassa oli niin kaunis paikka, hietakumpu nuorehkon pet?jik?n keskell?. Sinne vilkkuivat Utusel?n hopeiset laineet, sinne n?kyi nurkka Valkaman isosta p??rakennuksesta. Vernerkin ehk? joskus ikkunastaan katsahtaisi kalmistoon p?in.
* * * * *
Er??n? kev??n? otti Arnold kartanon omaan hoitoonsa. H?n hankki kymmenen komeata hevosta, l?hes sata lehm?? ja kaikki taloustarpeet. Valkamaan tuli toisenlainen homma ja puuha kuin ennen. Ihmisi? k?vi nyt paljon enemm?n herrasv?en pakeilla, ja Ester sai em?nt?n? tarttua kovasti ty?h?n talon askareissa. Kun Arnold oli poissa, kysyttiin h?nelt? kaikenlaista. H?n sai p??tt??. Ja kun tiukka paikka tuli, t?ytyi h?nen k??nty? pehtorin puoleen, joka aina tiesi neuvon pulman ratkaisemiseksi. Pian k??ntyi Ester pienimmiss?kin asioissa pehtorilta neuvoa kysym??n, sill? h?n luotti t?h?n mieheen.
Ensio Rikberg, Valkaman kartanon uusi pehtori, oli kotoisin Pohjanmaalta. H?n oli nuorena p??ssyt oppikouluun, mutta erotettu nelj?nnelt? luokalta, eik? saanut muuallakaan oppikoulua jatkaa. H?n tahtoi maanviljelij?ksi, k?vi opiston ja oli nyt pehtorina Valkamassa.
-- T?m? on erinomaisen hyv? tila, oli Rikberg sanonut tiluksia tarkastellessaan.
H?nen ty?suunnitelmansa onnistuivat hyvin. H?n ei paljoa puhunut, mutta omistamansa vallan h?n osasi k?ytt??. Arnold alusta alkaen oli tyytyv?inen ja iloinen n?hdess??n h?nen hommansa. P?iv?m??ri? h?n itsekin ensimm?isen? kes?n? kuleksi Rikbergin kanssa tiluksilla ja huomasi paljon sellaista mist? h?n ennen oli ollut vallan tiet?m?t?n. N?ytti kuin uusi ilma olisi puhdistanut Valkaman ummehtuneen kartanon. Esterkin k?vi poskiltaan taas hiukan punakammaksi.
-- Luuleeko Rikberg t?m?n tilan viljelyksien kannattavan? kysyi Arnold er??n kerran heid?n istuessaan Arnoldin huoneessa.
-- En ep?ile sit?, herra nimismies, minun ymm?rt??kseni t?m? tila on paikkakunnan paras. T?n? kes?n? on Valkaman peltojen viljasato sellainen, ett? sit? t?ytyy ihmetell?. Jos meid?n sato merkit??n yhdell?, niin sit? l?hinn? parhaan talon viljasato koko kunnassa on merkitt?v? kolmenelj?nneksell?. T?m?n seikan voin puhtaasti numeroilla todistaa.
-- Vai niin, vai niin, sanoi Arnold hyv?ntahtoisesti hymyillen.
-- Ent?s, millaiset mets?t teill? on! Voin vakuuttaa, ett? satakaksikymment? tuhatta ostaja maksaa ensi n?kem?lt?, puhui Rikberg kiihke?sti.
-- Oikeinko totta?
-- Kyll? se on varma.
Arnold kohosi istuimeltaan, katsahti pitk??n Rikbergiin ja virkkoi haparoiden:
-- Olettekos te raittiusmies?
-- Min?k?? Eih?n toki, vastasi Rikberg iloisesti.
-- No sitte saanen tarjota lasin konjakkia kahvin kanssa?
-- Kiitoksia, kyll? se menee.
-- Ester, huusi Arnold.
Ester ilmestyi ovelle tyynen ja totisen n?k?isen?, mutta huomatessaan pehtorin h?nen kasvoinsa yli vilahti hentoinen hymy. Sit? ei kukaan huomannut.
-- Kutsuitko minua, Verner?
Arnold meni vaimoaan vastaan, laski k?sivartensa h?nen olalleen ja virkkoi hell?sti:
-- Toisitko meille hiukan kahvia ja konjakkia? Tarjoisin Rikbergille pienen lasin.
Esterin sielussa t?ks?hti niin omituisesti. H?n tiesi, ett? jos h?n v?h?nk??n estelisi, suuttuisi Arnold. Niin h?n oli aina tehnyt. Vaikka h?n kuin pyyt?en tai neuvoa kysyen ensin oli palvelusta halunnut, h?n kuitenkin raivostui, ellei pyynt?? t?ytetty. Hilliten itsens? vastasi Ester:
-- Tuon heti paikalla.
Ester poistui. Mutta menness??n tunkeutui huokaus esille:
-- Juoko tuo toinenkin!
Pian olivat kahvit ja konjakit Arnoldin kamarin p?yd?ll?.
-- Juodaanpa sitten, sanoi Arnold lasiansa kohottaen.
-- Terveydeksenne, herra nimismies, vastasi Rikberg, juoden lasinsa pohjaan.
Mutta salin oven raosta tirkisti sininen silm?pari salavihkaa ja huomattuaan lasit tyhjiksi k??ntyi se pois -- ja ??nett?min askelin katosi Ester omaan huoneeseensa.
Kun he olivat tyhjent?neet nelj? lasia, kohotti Arnold viidennen ny?k?ytt?en p??t??n.
-- Ei kiitoksia, herra nimismies, ei enemp?? minulle. Nelj? lasia on korkein m??r?, mit? samana p?iv?n? olen ottanut, ja sen olen juonut nyt is?nt?ni t?hden, sanoi Rikberg kohteliaasti.
Arnold h?mm?styi. H?n laski lasinsa p?yd?lle eik? virkkanut mit??n. Rikberg l?hti ulos omille hommilleen.
-- Nelj? lasia korkein m??r?, sopersi Arnold itsekseen Rikbergin menty?. Ja kuitenkin oli h?n niin iloisesti ilmaissut, ettei h?n ollut raitis. -- Hm -- -- -- hm -- -- jospa min?kin olisin sellainen!
Mutta Arnoldia alkoi vaivata ik?v?t ajatukset. H?n joi lasinsa pohjaan.
Ikkunastaan n?ki Ester Rikbergin vakavin askelin kulkevan pihan yli. Kenell?k?s nyt oli m??r?? H?n tahtoi selvyytt?, meni salin ovelle ja tirkisti salaa sis?lle. H?nen miehens? istui entisell? paikallaan ja tyhjensi juuri lasinsa. Istuutuessaan ty?ns? ??reen ihan ??neen virkahti Ester:
-- Tuollaisen tulee miehen olla!
Kuului askeleita Arnoldin huoneesta. Siell? k?veli kartanon herra raskain askelin edestakaisin. Vihdoin h?n l?hetti sanan Arville, hevonen valjaisiin. Sitten Arnold katosi huimaa vauhtia kirkonkyl?lle p?in.
Rikberg seisoi pihalla puistellen p??t??n. H?n oli kuullut palvelijattarilta is?nt?ns? tuhot?ist?, tiesip?, miss? onnettomuutta tuottava kirveskin s?ilytettiin. Mutta ikkunan ??ress? istui Ester. Vettyneet siniset silm?t tuijottivat pihalla seisovaan mieheen.
Seuraavana iltana my?h??n palasi Arnold. Rikberg oli h?nt? odottanut. Hell?varoen ja kohteliaasti renki tervehti is?nt??ns?, auttoi alas rattailta ja saattoi sis?lle.
Kiirein askelin riensi Arnold kamariinsa, tarkasti kaikki paikat. Rikberg seisoi oven suussa. Viimeksi meni Arnold s?nkykamarin ovelle. Se oli lukittu. Silloin astui Rikberg esille.
-- Herra nimismies, h?n sanoi kohteliaasti, mutta vakavasti, minulla olisi nyt teille hyvin t?rke?t? asiaa. Se koskee taloutta ja maanviljelyst?.
Arnold k??nn?hti ?kki? takansa, kuullessaan Rikbergin ??nen. H?nen silm?ns? paloivat.
-- Mit? se olisi? h?n kysyi ja suuntasi kulkunsa omaan huoneeseensa.
Rikberg asettui ison piirongin eteen, nojaten sit? vasten kuin sattumalta. H?n tiesi kirveen olevan piirongissa.
-- Jos herra nimismiehell? olisi aikaa, asiani on hiukan pitk?nlainen, selitti Rikberg.
-- Eik? sit? voi j?tt?? huomiseen? kysyi Arnold