Valkaman perhe | Page 6

pys?htyi yhteen paikkaan pitk?ksi aikaa.
Oli vain pari p?iv?? en?? siihen, kun Arnold kulettaisi Esterin omaan kotiinsa. H?n istahti kirjoitusp?yt?ns? ??reen tulisesti ja varmana:
"Minun Esterini!
Olen saanut kunnalta luvan purkaa kannen sillan toisen valvauksen p??lt? h?idemme ajaksi. Asetan sen sitten j?lleen paikoilleen. Olen tilannut niin suuren h?yrylaivan kuin suinkin sillan l?pi mahtuu sinua t?nne tuomaan. En tahdo sinua Asralla t?nne retuuttaa, sill? samalla aluksella voisit poiskin luotani kadota. Mutta kun sitten sillan tukin rautakannella, niin eip? toista kertaa sellainen laiva kuin se, joka sinut t?nne tuo, sinua luotani vie. Tahdon sinut s?ilytt?? ikiomanani. -- sinun t?ytyy luonani viihty?, luonani viipy?. Varusta siis itsesi k?rsiv?isell? luonteella ja ota viihdytyst? mukaasi. Uhraan kaikki, kunhan sinulle vaan saan hyv?n olon, tahdon unohtaa kaiken maailman saatuani sinut luokseni.
Ilmoita my?skin tuttaville, etteiv?t hommaisi veneit? tai muita kulkuneuvoja, sill? minun tilaamaani laivaan mahdumme kaikki. Laiva odottaa t??ll?, kunnes vieraat palaavat.
Vihkimispaikkamme kirkon kaunistamisesta kuuluvat huolen pit?v?n -- yst?v?mme.
Sunnuntaina olen ajoissa luonasi.
Oma Vernerisi."
H?n vei kirjeen Arville ja k?ski h?nen heti l?htem??n sit? viem??n. Itse h?n oli p??tt?nyt pysy? kotona, p??tt?nyt varmasti.
Kului ilta, y? l?heni. Kes?n haaleat varjot v?ikkyiv?t viel? l?nnen taivaalla.
Pitk?lt? alkoi Arnoldista aika tuntua. Asraa ei kuulunut. Ehk? se jotain uutisia olisi kaupungista tuonut. H?n kulki rantaan. Kuului pient? puhkumista sel?lt? p?in ja kipeni? n?kyi muutaman virstan p??ss? rannasta. Siell? tuli Asra. H?n odotti, h??r?si ja puuhasi ja avusti Arvia, kun Asra vihdoinkin oli saapunut.
Arvi antoi Esterin kirjeen. Arnold pisti sen taskuunsa, h?n luki sen sitten huoneessaan.
-- Eik? Arvi l?hde jo kartanoon? kysyi Arnold hyv?ntahtoisesti rengilt??n.
-- Eih?n tuota viel?, vastasi Arvi ja seisoi kuin tuomittu veneen keulassa halkojen vieress?.
-- Mit?s Arvilla siell? on? kysyi Arnold huomattuaan isohkon korin Arvin sel?n takana.
-- Eih?n t??ll? mit?, vastasi Arvi ep?varmana.
Mutta Arnold ei heitt?nyt. H?n meni ja kohenti koria. Sen p??ll? oli nimi: Ester Lilieroos.
-- Mit?, mist? t?m?n olet saanut?
-- Tuota, se ry?kkin? sanoi, ett? minun oli se salaa viet?v? aittaan, eik? mitenk??n n?ytett?v? herra vallesmannille, selitti Arvi.
-- No johan nyt. Kyll? min? sen nyt sittekin otan, sanoi Arnold ja tarttui kiihke?n? koriin.
-- Mutta, huudahti Arvi peloissaan, se ry?kkin? niin kovasti minua ten?si...
-- Sano minun syykseni, sanoi Arnold ja meni kartanoa kohti.
-- Mit?h?n salaisuuksia h?n minulta tahtoo peitt??? h?n hym?hti yksin menness??n.
H?nen ep?luulonsa syttyi. Kiihke?n? h?n liikkui huoneissa. H?n luki kirjeen. Siin? oli puhdasta, vilpit?nt? rakkautta ja ihmettely? ja ylistyst? uhrauksista, joita Arnold h?nen, k?yh?n orpotyt?n t?hden tahtoi tehd?.
Kirje rauhoitti ja hyvitti h?nen mielt??n. Mutta korin sis?lt? oli h?nelle viel? arvoitus. H?n ei saanut rauhaa, ennenkuin oli kori avoinna ja naisen vaatteita h?nen k?siss??n.
Arnold ihastui, otti esille kaikki ja riemuitsi. Siin? oli leninkej? ja alushameita, valkeita, punaisia, ruskeita.
H?n k?veli edestakaisin katsellen vuoroin vieretysten olevia paris?nkyj? ja vuoroin p?yd?lle ja lattialle sirotettuja vaatteita. Oikeanpuoleinen s?nky oli Esterin -- ja tuo toinen h?nen.
Mutta hetkisen kuluttua riisuutui Arnold, otti yllens? Esterin hameen ja heitt?ytyi oikeanpuoleiseen s?nkyyn.
Valkaman kartanon peittiv?t kes?y?n varjot helmaansa.

6.
H??t vietettiin suurella kiireell?. Vihkiminen toimitettiin kaupungin kirkossa, isolla laivalla kulettiin Valkaman rantaan ja perill? sy?tiin pulskat p?iv?lliset.
Ihana oli Ester morsiamena, ja tummina v?lkkyiv?t Arnoldin silm?t, kun h?n kohotti samppanjalasinsa ottaakseen vastaan onnitteluja.
Mutta tanssiin ja seurusteluun ei Arnoldilla ollut aikaa. H?n oli laittanut asiat niin, ett? laiva viipyi perill? vain nelj? tuntia. Sitten h?n tahtoi vieraistaan p??st?. Ja h?n oli nyt mies, joka ajoi tahtonsa perille. Kaikki k?vi kuin itsest??n.
Pian olivat vieraat poissa. Tuolla Utusel?ll? ne viel? nen?liinojaan huiskuttivat. Mutta Valkaman rannalla vastasivat huiskutuksiin vain palvelijat, sill? kartanoa kohti kulkivat jo Arnold ja Ester k?sitysten.
-- Sin? olet nyt Valkaman kartanon kaunis em?nt?, sanoi Arnold, kun he sis??n astuivat.
Ester ei vastannut, puristautui vain lujemmin h?nen k?sivarteensa.
* * * * *
P?iv?t vieriv?t, kes? kului ja syksy oli k?siss?. Valkaman perheonni oli pyh?. Arnold oli melkein yksinomaan kotona, vain h?t?tilassa virkamatkalleenkaan l?hti. H?n oli tahallaan h?vitt?nyt suurimman osan entisist? huonekaluistaan ja hankkinut uudet. Kun nyt talvi l?heni, antoi h?n ajorekens?kin pois ja osti uuden.
-- Miksi niin teet? Tuohan on viel? vallan mainio reki, huomautti Ester, kun n?ki reke? pois viet?v?n.
He istuivat Esterin huoneessa kahvia juoden.
-- No niin, jos tahdot tiet??, niin kerron, miksi t??lt? tahdon kaiken entisyyden h?vitt??, vastasi Arnold.
-- Kerro, kerro, kehoitti Ester.
-- Is?ni, alkoi Arnold, oli saksalainen. H?n oli syntynyt Rheinin varsilla. Kotimaassaan h?n oli tehnyt kavalluksen...
-- Kavalluksen? keskeytti h?net Ester.
-- Niin. Muutamat sukulaiset t?yttiv?t kavalluksella anastetun kassan ja l?hettiv?t h?net ulkomaalle. H?n tuli Suomeen -- kuten niin moni muu saksalainen -- ja p??si valheiden varjolla er??n tehtaan hoitajaksi. N?in ollen auttoi h?nt? se, ett? h?n oli ulkolainen ja osasi saksaa ja hiukan engelskaa, mutta siin?p? h?nen kielitaitonsa ja muu ansionsa olikin.
Sitte h?nt? viel? auttoi yksi seikka, nimitt?in se, ett? h?n v??rensi itselleen paperit, joiden nojalla h?n muka oli aatelismies, -- Suomessa kunnioitettiin ennen ja viel? nytkin kunnioitetaan aatelismiest? melkein puolijumalana. Aatelismiehen? ja tehtaan hoitajana h?n sai paljon yst?vi? ja juomaveikkoja, p??si tuttavuuteen varakasten kanssa, tuli kostoretkelle Valkaman kartanoon ja saikin ainoan perij?tt?ren pauloihinsa.
Arnold keskeytti hetkiseksi ja katsoi ep?illen ymp?rilleen, Ester huomasi h?nen levottomuutensa.
-- Verner, ellet tahdo