Valkaman perhe | Page 5

lehtimajan edustalla olevassa pensaassa.
-- Etk? sin? siihenk??n suostu? kysyi Arnold.
Ester kohotti katseensa ja huomatessaan Vernerin alakuloisen katseen, h?n heitt?ytyi h?nen rintaansa vasten.
-- Sitten olen kokonaan, ikuisesti sinun.
He olivat vaiti. Kuului vain hengityst?, joka kummankin kaulaa poltti. -- --
Salissa oli kaikki muuten entisell??n, ukko Arnoldin kuvan paikka vain oli tyhj?. Kaikki ikkunat ja ovet olivat selki sel?ll??n ja kev?inen huumaava tuoksu kulki huoneiden l?pi. Ohi menness??n se sattui nen??n -- ja ihminen nautti t?st? sattumasta, puhalsi ensimm?isen vienonhell?n vaikutuksen ?kki? ulos saadakseen uudelleen ahmaista ylenm??rin. Ihminen ei tyydy v?h??n! Mutta ahneus rangaistaan. Tuoksu tunkeutui liian voimakkaana Arnoldin nen??n; se kutitti nen?n sein?mi? ja h?nt? tirskutti.
-- Pardon! h?n sanoi k?sivarressaan riippuvalle Esterille, joka juuri oli p??ssyt salin kynnyksen yli, ja alkoi nen?liinallaan tukehduttaa seuraavaa kohtausta.
-- Ah, kun t??ll? on suloinen tuoksu... Mutta mit?? Ester ?kki? huudahti k?si??n yhteen ly?den.
Arnold ei muistanut t?ll? hetkell? salissa tapahtunutta muutosta, vaan j?i ihmetellen katsomaan Esteriin.
-- Miss? is?vainajasi kuva on? kysyi Ester.
Arnold ei heti ollut valmis vastaamaan. H?n mietti hetkisen ja h?nen silm?ns? synkistyiv?t.
-- Ester, olen s?rkenyt kuvan -- tahallani, h?n vihdoin sanoi.
-- Miksi? kysyi Ester ihmeiss??n.
-- Minulla ei ole yht? hyvi? muistoja is?st?ni kuin sinulla, siksi olen sen rikkonut.
-- Etk? h?nest? pit?nyt?
-- En, ja h?nen kuolemansa j?lkeen olen h?nt? ruvennut sadattelemaan.
-- Onko mahdollista, ett? lapsi voi sadatella vanhempiaan? kysyi Ester ik??nkuin h?nt? ei olisi kukaan kuunnellut.
-- On, se on mahdollista. Ja sitten, kun meill? on kylliksi aikaa, kerron sinulle, miksi h?nt? halveksun.
Ester katsoi vain tyhj??n paikkaan sein?ll? ja puhui viel?kin kuin itsekseen:
-- H?n oli kuvassa niin kovin sinun n?k?isesi, Verner. Varmaan sin?kin muutut ihan samanlaiseksi, kun tulet vanhemmaksi.
Arnold meni ikkunan eteen ja katsoi ulos lehtikujan l?pi ja yli Utusel?n. H?n huokasi.
-- Varmaan min?kin muutun ihan samanlaiseksi, h?n itsekseen toisti.
Mutta kun Ester l?heni h?nt?, sanoi h?n ??neen:
-- T?st? n?kyy kaupungin kirkontorni. Katsopas!
-- N?kyyk?; miss?? huudahti Ester ja asettui ikkunaan.
-- Tuolla tuon korkeimman kukkulan vasemmalla puolella. N?etk??
-- Nyt n?en, nyt n?en, vastasi Ester iloisena.
-- Sit? usein katselen ja ajattelen, ett? sin? asut ihan sen vieress?, v?h?n siit? paikasta oikealle, juuri tuon korkeimman kukkulan kohdalla.
-- Niink?? Mutta nousen huomenna tuonne torniin katsomaan Valkamaa ja ajattelemaan sinua, puhui Ester n?pert?en sormiensa v?liss? Arnoldin nutun nappia ja katsoen h?nt? suloisesti silmiin.
-- Tee se. Tai nouse mieluummin k?velyretkell?si tuonne kukkulalle, sielt? varmasti n?et Valkaman kokonaan.
-- Niin, sen min? teen.
Ilta-auringon hiljaa laskeutuessa l?ntt? kohti saattoi Arnold morsiamensa kaupunkiin. He istuivat kumpikin per?ss?, Arvi hoiti konetta.
-- Oh, jospa el?m?mme tulisi onnelliseksi! puhui Arnold.
-- Ep?iletk? sit?, Verner? sanoi Ester havahtuen ajatuksistaan.
-- V?list?, kun tuntuu raskaalta ja yksin?iselt?, vastasi Arnold.
-- ?l? ole niin paljon yksin. Voithan k?yd? kaupungissa vaikkapa joka p?iv?.
-- Eip? se siit? parane, enemm?n pahenee vain.
-- Mutta kuinka se voi olla mahdollista? Ja kuitenkin valitat yksin?isyytt?.
-- Sin? et sit? ymm?rr?.
Kun Ester ei virkkanut mit??n, jatkoi Arnold entist??n hiljemmin:
-- Min? en ole normaali.
Ester katsoi vain kysyv?sti Arnoldiin osaamatta puhua mit??n. Arnold veti h?net l?hemm?ksi itse??n.
-- Tahdon olla sinulle avomielinen, tahdon puhua, tunnustaa sinulle kaikki. Sinun tulee olla minulle hell?, sinun pit?? ymm?rt?? minua oikein, sin? et saa minuun koskaan suuttua, pitk?sty?. Ester, sin? et saa sit? tehd?, eth?n...
Ester heltyi. H?n olisi tahtonut ymm?rt?? Verneri?, mutta h?n ei ymm?rt?nyt. Otaksumiset liikkuivat sinne t?nne h?nen sielussaan. Mutta h?n hylk?si ne kaikki. Eih?n niist? mik??n voinut olla mahdollinen. Yhden h?n ymm?rsi, ja sen tunteen valtaamana h?n kietoi k?tens? Vernerin kaulaan.
-- Min? rakastan sinua, h?n kuiskasi.
He olivat saapuneet perille. Hyv?stelless? sanoi Arnold Esterille ep?varmana kuin neuvoa kysellen:
-- Menisink?h?n pist?ytym??n hotellissa. Ompahan viel? iltaa menn? kotiinkin.
-- Mene toki. Saatpa viel? yksin kotonasikin olla.
-- Kaksi viikkoa, vastasi Arnold ilosemmin.
Ester l?i h?nt? hiljaa poskelle ja naurahti onnellisin ilmein:
-- Niin, kaksi viikkoa!
H?n py?r?hti ymp?ri ja katosi kevein askelin portista sis??n.
Mutta iloisin mielin istahti Arnold purtensa per??n ja ohjasi sen hotellin rantaan. H?n oli t?n? iltana vapaa. Ester varmaan ymm?rsi h?net oikein.
Vasta seuraavana p?iv?n? Arnold saapui kotiinsa. H?n nukkui koko p?iv?n.

5.
Valkaman salin sein?? kaunisti Esterin suurennettu valokuva komeissa kultakehyksiss?. Mutta Arnold ei antanut asettaa sit? is?vainajansa kuvan paikalle, vaan toiselle puolelle salia, keski-ikkunan kohdalle. Siin?, miss? is?n kuva ennen oli ollut, oli nyt tummiin kehyksiin pingoitettu musta silkkivaate. S?retyn ison peilin paikalla oli entist??n komeampi, mutta ihka uusi, luonnollisessa suuruudessa ihmisen kuvan n?ytt?v? peili.
Varsinkin kahta huonetta Valkaman kartanossa oli erityisesti koetettu saada uuteen kuntoon. Ne olivat Esterin huone ja s?nkykamari. Niist? olikin entiset huonekalut kadonneet kuin n?kym?tt?miin.
Kerran oli Arnold tullut kotiin kiihtyneen?. Se oli tapahtunut viikko ennen h?it?. Ei kukaan huomannut, oliko h?n juopunut vai selv?, eik? kukaan tiennyt mist? h?n tuli. Sanaakaan puhumatta oli siepannut kirveen ja iskenyt s?p?leiksi huonekalut kahdessa huoneessa.
-- Ne ovat is?ni saastuttamat, h?n oli huutanut.
Mutta kohta olivat entist??n upeammat huonekalut ilmestyneet entisten sijalle. Asra oli hinannut ison proomun kaupungin rannasta, ja siin? ne olivat saapuneet. Lattiat, sein?t ja kattokin olivat n?iss? huoneissa ihka uudet.
Usein oli Arnold ollut poissa kotoa v?h?n ennen h?it?. Ja silloin, kun oli kotona, h?n asusti paraastaan Esterin tulevassa kamarissa, hyr?ili ja k?veli edestakaisin. V?list? taas